Valmentajilla on väliä – niin urheilumaailmassa kuin liike-elämässäkin. Yritysmaailmassa valmentajan vastuuta kantavat esihenkilöt, joille heidän kotiseuransa ovat antaneet hienon, mutta vastuullisen tehtävän luotsata omaa joukkuetta ja sen tähtipelaajia. Kesän kolkutellessa ovella ja valmennuskauden lähestyessä puoliväliään on jokaisen valmentajan hyvä ottaa aikalisä ja pohtia, miten kuluva kausi on mennyt ja minkälaisia peliliikkeitä omassa valmennustyössä ehtii tehdä ennen kauden päätöstä.

Muistatko nuoruudestasi oman harrastusvalmentajasi tai oletko saanut seurata läheltä jälkikasvusi harrastustoimintaa ja valmennusta? Parhaassa tapauksessa valmentaja on ollut henkilö, joka on koko kauden kannustanut, ohjannut eteenpäin ja auttanut sinua ja joukkuetovereitasi tekemään parhaasi. Vai oliko pää punaisena huutava valmentaja sittenkin syy sille, että päätit vaihtaa lajia – tai ainakin joukkuetta? Valmentaja voi nostaa itsetuntoa tai murskata sen. Sitouttaa joukkueeseen tai kannustaa vaihtamaan. Tehdä joukkuepelistäkin yksilölajin. Nyt aikuisiällä me esihenkilöt olemme omien joukkueidemme valmentajia. Minkälainen valmentaja sinä haluat olla omalle joukkueellesi?

Valmentaja, jonka joukkueella on yhteinen suunta, vai valmentaja, jonka ohjauksessa kukaan ei ymmärrä rooliaan?

Kaikki lähtee tavoitteista – oli sitten kyse urheiluvalmennuksesta tai esihenkilötyöstä. Epäselvät ja heikosti viestityt tavoitteet ovat usein onnistumisemme esteenä. Yksilötasolla epäselvät odotukset tuskastuttavat ja omasta tekemisestä on vaikea löytää merkityksellisyyttä. Valmentamistyön peruslähtökohta onkin, että kauden alussa jokaisella joukkueen jäsenellä on kirkkaana mielessä, mitä heiltä odotetaan ja mitä me yhteisesti tavoittelemme. Miksi juuri minä olen tärkeä osa kokonaisuutta, tätä joukkuetta? Kun ymmärrämme ensin, mitä tehdään ja miksi, on helpompi hahmottaa, miten se toteutetaan. Ja motivoivimpia tavoitteet ovat silloin, kun ne ovat johdettu seurajohdon tavoitteiden lisäksi pelaajan omia tavoitteita kuunnellen.

Varsinainen valmennustyö alkaa vasta, kun tavoitteet on asetettu.

Sen jälkeen, kun tavoitteet on kauden alussa asetettu, tulisi meidän valmentajien huolehtia, että ne myös säilyvät kirkkaina kauden loppuun asti. Valitettavan usein organisaatiossa yksilöille ja tiimeille määritellään vuoden alussa hienoja tavoitteita, jotka sitten dokumentoidaan ja tallennetaan samaan mappiin kuin aina aikaisemminkin – ja sinne ne jäävät.

Varsinainen valmennustyö alkaa vasta, kun tavoitteet on asetettu. Pelaajille laaditaan yksilölliset harjoitusohjelmat ja pelimerkit, joilla tavoitteisiin päästään. Valmennustyö ja sparrailu tapahtuvat jatkuvana virtana läpi kauden jokaisessa harjoituksessa ja pelissä, harjoitusohjelmaa viilataan ja muutoksiin reagoidaan. Pienistä teoista, aktiivisesta palautteesta ja kannustuksesta päästään kivuttomammin yhdessä asetettuun lopputulokseen – niin urheilukentällä kuin työelämässäkin.

Valmentaja, joka valmentaa ihmisiä, vai valmentaja, joka treenauttaa tekniikkaa?

Valmentajan ei tarvitse olla lajissa joukkueen paras, eikä tekniikaltaan taitavin. Eikä esihenkilönkään tarvitse nokittaa jokaista tiimiläistään heidän työssään. Miksi ei? Koska valmentajan tehtävä on valmentaa, ja pelaajien pelata. Ja monipäisen joukkueen valmentamisessa, jos missä, on haastetta itsessään.

Moni esihenkilö kompasteleekin ajatellessaan esihenkilötyön olevan urheilutermein ”tekniikkavalmentamista” eli työn substanssin, asioiden ja lukujen johtamista. Todellisuudessa esihenkilötyössä valmennetaan ennen kaikkea ihmisiä, ja ihmisten johtaminen on esihenkilön tärkein taito. Tehtävämme esihenkilöinä on koota yhteen voittava joukkue, jonka pelaajien yksilölliset vahvuudet täydentävät toisiaan. Ja valmentaa tätä joukkuetta niin, että kunkin joukkueen jäsenen yksilölliset tarpeet, toiveet ja kehityssuunnat tulevat huomioiduiksi.

Myös sinunkin tiimiisi kuulu todennäköisesti useita eri osa-alueiden taitureita ja toinen toistaan erilaisempia yksilöitä, joista jokainen kaipaa erilaista tukea ja ohjausta. Toinen kaipaa suuria kokonaisuuksia, haastavia tehtäviä ja nopeaa kehitystä. Toinen nauttii työstä, joka on ennakoitavaa, hallittavaa ja sisältää enemmän toistuvia rutiineja. Toisaalta elämäntilanteetkin vaihtelevat, joten esihenkilönä on tärkeää tunnistaa, milloin painetaan kaasua ja milloin lasketellaan loivemmassa mäessä. Massajohtaminen ei valitettavasti onnistu urheilumaailmassa eikä työelämässäkään. Valmentajan on tunnettava joukkueensa ja johdettava jokaista sen jäsentä henkilökohtaisesti sparraten ja tukien sekä vahvuudet tunnistaen. Onnistuessamme koko henkilöstö voi hyvin ja asiakkaamme ovat tyytyväisiä – ja luvut seuraavat automaattisesti perässä.

Valmentaja, jonka oma motivaatio on kohdallaan, vai valmentaja, joka haikailee itsekin pelikentälle?

Urheilumaailmassa harvoin törmää valmentajaan, joka on tahtomattaan ajautunut rooliinsa. Joukkueen päävalmentajan titteliä tavoitellaan, ja luottamuspesti ansaitaan. Mikä on tilanne sinun kohdallasi? Voitko sanoa tavoitelleesi roolia tiimisi johtohahmona, vai oliko esihenkilön pesti vain ”pakollinen paha” omalla urataipaleellasi? Valitettavan usein esihenkilötyöhön päätyy henkilöitä jälkimmäisestä syystä, jolloin onnistumisen edellytykset ovat jo lähtökohtaisesti kortilla.

Esihenkilötyö on palveluammatti. Esihenkilöiden ensisijainen tarkoitus on mahdollistaa tiiminsä onnistuminen, joten palon esihenkilötyöhön olisi hyvä lähteä omasta sisäisestä motivaatiosta ja halusta toimia tiimiläistensä tukena. Näistä lähtökohdista myös yrityksen on helpompi tukea esihenkilöiden osaamisen kehittymistä ja tarjota oikeanlaisia työkaluja valmentavaan ja tavoitteelliseen johtamiseen. Kenenkään ei ole pakko toimia joukkueen valmentajana, ja jos paikka pelikentällä kiinnostaa enemmän, ei ole väärin kuunnella itseään.

Valmentaja, joka nostaa osaavan pelaajan B-joukkueestaan A-tiimiin, vai valmentaja, joka jarruttaa pelaajiensa kehitystä?

Huippuvalmentaja tukee joukkuelaistensa kehittymistä, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että tiimin avainpelaaja saattaisikin ennemmin tai myöhemmin siirtyä omien kasvattien joukosta seuran ylempään joukkueeseen. Ilman pelaajan etenemismahdollisuuksien tukemista, voi pahimmillaan koko seura menettää arvokkaan tähtipelaajan.

Yksi meidän esihenkilöiden tärkeimmistä tehtävistä onkin huolehtia, että joukkuelaisillamme on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Meidän on uskallettava tarjota halukkaille uusia haasteita ja nähtävä laajasti, mihin kaikkeen he ovat kykeneviä. Pari kokoa liian suuret saappaat ja riittävä tuki organisaatiosta auttavat kehittymään.

Osaava ja kehittyvä henkilöstö onkin jokaisen organisaation arvokkainta pääomaa, ja tämän olemme Efimalla ymmärtäneet ”kotiseuramme” alkuajoista lähtien. Pyrimme aktiivisesti luomaan erilaisia urapolkumahdollisuuksia henkilöstöllemme ja siten pitämään tähtipelaajat omilla listoillamme. Ja verrattuna alamme keskimääräiseen pelaajavaihtuvuuteen, olemme tässä myös onnistuneet.

Vuosien varrella olen saanut seurata useita onnistuneita kasvutarinoita (kuten Julian, Suvin ja Pekan kasvutarinoita), joita olemme rakentaneet arvojemme, Rohkeus onnistua ja Yhdessä eteenpäin, mukaisesti. Ja tiedän, että monia vahvalla osaamisella ja itsetuntemuksella varustettuja tulevaisuuden tähtiä kasvaa meillä tälläkin hetkellä. Tärkeintä on muistaa osallistaa heitä päätöksentekoon, antaa rohkeasti vastuuta, tukea aina tarvittaessa sekä kiittää hyvästä työstä ja palkita onnistumisista. Ja lupaan, että kehityksen seuraaminen palkitsee myös valmentajaakin.

Valmentaja, jolla on aikaa joukkueelleen, vai valmentaja, joka hukkuu omiin kiireisiinsä?

Urheiluseuroissa valmentajien ykköstehtävä on valmentaa. Jotta seuran on mahdollista saavuttaa valmennusjohdon asettamat tavoitteet, saavat valmentajat keskittyä työhönsä täysipainoisesti. Meillä esihenkilöillä tilanne ei aina ole yhtä yksiselitteinen. Moni esihenkilö pyörii myös itse pelikentällä, eikä valmennustyöhön jää aina aikaa omilta askareilta.

Vaikka erilaiset ihmiset kaipaavat meiltä esihenkilöltä erilaisia ominaisuuksia ja erilaista tukea, kokemukseni mukaan yhdistävä tekijä heillä kaikilla on halu tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tiimimme arvostavat esihenkilöä, joka on saatavilla ja läsnä, kun häntä kaivataan. Ja läsnä myös silloin, kun sitä ei edes osata kaivata.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ajan järjestäminen esihenkilötyölle ei ole ainoastaan meidän esihenkilöiden vastuulla. Siihen vaaditaan myös kotiseuramme eli työnantajiemme tukea – organisaatiokulttuuria, jossa esihenkilöt voivat ja saavat varata aikaa esihenkilötyöhön. Myös esihenkilöillä tulee olla mahdollisuus keskittyä valmennustyöhön parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Valmentaja, joka tekee kaiken yksin, vai valmentaja, joka hakee tukea kotiseuraltaan?

Yhdenkään valmentajan ei tarvitse taipua kaikkeen, eikä yksilöiden valmentamista pitäisi nähdä vain esihenkilöiden tehtävänä. Onnistunut valmennustyö vaatii myös kotiseuran tukea – sekä pelaajille että valmentajille. Ideaalitilanteessa kotiseura tukee pelaajiensa kehitystä tarjoamalla kasvateilleen monipuolisia työkaluja omatoimiseen harjoitteluun. Työelämässä se voi tarkoittaa esimerkiksi koulutuksia, webinaareja, monipuolista kirjallisuutta, harjoittelujaksoa uudenlaisissa tehtävissä tai vertaissparrausta, joista kaikista saamme meillä Efimalla nauttia.

Ja yhtä lailla myös valmentajat kaipaavat työhönsä tukea. Kuten jo todettua, monelle esihenkilön pesti voi olla odottamatonkin rooli omalla työuralla, ja niin uudet kuin kokeneemmatkin esihenkilöt kaipaavat vertaistukea, vakiintuneiden rakenteiden ravistelua sekä toimintamallien tuuletusta säännöllisesti. Muuttuvassa liiketoimintaympäristössä myös valmennustyöltä edellytetään ketteryyttä ja mukautumista muuttuvan maailman vaateisiin.

Valmentaja, joka kuuntelee, vai valmentaja, joka huutaa yksin kentän laidalta?

Siinä missä harrastevalmentajan arkkityyppi on kentän laidalta huuteleva, yksisuuntainen palautteenantaja, esihenkilötyössä tämä ajatus täytyy heittää romukoppaan. Jotta esihenkilö voi johtaa joukkueensa huipputuloksiin, edellyttää se ymmärrystä joukkuelaisten tarpeista. Kuulumisten kysymistä. Arjessa näkymistä ja läsnä olemista. Jotta voimme kuulla ne heikoimmatkin signaalit ja osaamme tarttua niihin ajoissa.

Vuoropuhelun ja palautteen annon määrää valmentajien ja seurajohdon suuntaan kasvatetaan usein säännöllisillä kyselyillä, kuten myös meillä Efimalla tehdään. Teemme laajoja henkilöstökyselyitä kahdesti vuodessa sekä teemoja vaihdellen nopeita pulssikyselyitä useamminkin. Kyselyiden tulosten sekä avointen palautteiden perusteella henkilöstötyytyväisyytemme on erittäin hyvällä tasolla. Tänä haastavana vuonna työtyytyväisyys on jopa kasvanut.

Kehitettävääkin toki on ja kipukohtia on tunnistettu, mutta panostaminen valmennustyöhön, asiantuntijoidemme osaamisen kehittämiseen ja urapolkujen luomiseen ovat tuottaneet myös tavoiteltua tulosta. Motivoituneet ja työstään innostuneet ammattilaiset auttavat asiakkaitammekin onnistumaan ja kehittymään. Tuoreessa, asiakkaillemme keväällä suunnatussa NPS-kyselyssä korostui useassa kohdassa ystävälliset ja ammattitaitoiset ihmiset, yhteistyökyky ja hyvä palveluasenne sekä aito halu asiakkaan ongelmatilanteisiin perehtymiseen ja ratkomiseen. Sama yhdessä tekemisen kulttuuri välittyi myös hiljattaisesta henkilöstökyselystämme. Palautteita lukiessa on helppoa olla ylpeä ihan jokaisesta seuramme pelaajasta ja todeta, että meillä taitaa olla riveissämme myös aika monta hyvää valkkua.

Valmentaja, minkälaisia korjaavia peliliikkeitä sinä aiot tehdä loppukaudelle?

Kesä kolkuttelee jo kulman takana, ja toinen vuosineljännes lähestyy loppuaan. Valmennuskauden puolivälissä on jokaisen esihenkilön hyvä ottaa aikalisä ja pysähtyä miettimään omaa valmennustyötään. Kaivaa esiin ne vuoden alussa tiimiläisten kanssa asetetut tavoitteet ja kysyä itseltä, miten niiden kanssa onkaan edistytty. Ovatko tavoitteet edelleen ajankohtaisia ja innostavia? Tukevatko ne asiantuntijoidenne ammatillista kehittymistä ja uratavoitteita samalla, kun ne edistävät organisaationne omia tavoitteita? Oletko itse ollut se kasvattava ja kehittävä valmentaja, joka on vienyt joukkuelaisiasi kohti tavoitteitaan, vai se kentän laidalta aina silloin tällöin huuteleva valmentaja, joka pelien päätyttyä kaikkoaa näkymättömiin?

Vaikka tilanne ei olisikaan täysin toivottu ja asiaa pohtiessa omalle esihenkilötyölle tekisi mieli nostaa punainen kortti, peliä ei tarvitse vielä puhaltaa poikki. Kausi on vasta puolivälissä, ja vielä ehdit tehdä korjaavia peliliikkeitä ennen kauden loppua. Siinä missä asetamme joukkuelaisillemme hienoja tavoitteita, voimme asettaa niitä myös itsellemme ja omalle esihenkilötyöllemme. Sovi siis itsesi kanssa, minkälainen valmentaja sinä haluat olla omalle joukkueellesi tästä eteenpäin.

Kirjoittaja

Satu Kallio

Senior Outsorcing Manager

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Efiman sivuilla.