Hakukoneoptimointi selkokielellä
Tämä bloggaus hakukoneoptimoinnista on se, jota olet etsinyt.
Kelattiin, että hakukoneoptimoinnista on kirjoitettu ja kerrottu loputtomasti tarinoita, mutta meidän tutkalle ei ole osunut yhtään selkokielistä. Haluttiin tämä asia korjata ja kirjoittaa ihmiseltä toiselle mitä se hakukoneoptimointi on, mitä siinä tehdään, mitä siitä kannattaa odottaa, mihin se sopii ja mihin se ei sovi, niin ja mitä pitää välttää.
Hakukoneoptimointi on työtä, jolla tavoitellaan pääsyä Googlen kärkeen ilmaiseksi
Ei me osattu tuon selkeämmin sitä sanoa. Googlen kärkeen tarkoittaa siis vaikkapa ihan Googlen ensimmäiseksi. Sekin on mahdollista.
Google-näkyvyydessä on koko ajan korostunut enemmän se, että pitää olla korkealla, jos haluaa saada ihmisiä verkkosivuille ja asiakkaiksi. Toi ”ilmaiseksi” -sana tarkoittaa sitä, ettei tarvitse maksaa Googlelle klikkauksista.
Jos jonkun tietyn yksittäisen hakusanan sijainti Googlessa ensimmäisenä on sun firman menestykselle strategisesti tärkeää, niin se Googlen ensimmäinen sijainti on ihan täysin mahdollista saavuttaa. Älä anna porukan lannistaa, koska jokuhan siellä kärjessä on, ja jotain se on tehnyt sen eteen. Tarvitsee vain olla parempi.
Kannattaa muistaa että, jos haluaa olla ykkönen, ja siinä hakusanassa on bisnestä, niin varmaan on muillekin. Eli kannattaa olla valmis laittaa budjettia sen hakusanan ykkössijainnan saavuttamiseen. Hakukoneoptimoinnilla se ykkössijainti tulee kuitenkin halvemmaksi, kuin vuosien mainonta Googlessa. Vaikka ei ne toisiaan poissulje, molemmista voi tulla moninkertaisesti bisnestä sijoitukseesi nähden.
Haluan Googlen kärkeen, mitä pitää tehdä?
Paljon laadukasta sisältöä.
Se on ihan oikeasti noin helppoa ja yksinkertaista. Siksi sanotaan se vielä kerran: Paljon laadukasta sisältöä.
Google on kertonut, että sen tehtävä on järjestää kaikki maailman tieto helposti saavutettavaan ja hyödylliseen muotoon. Jos haluat olla Googlen kärjessä, niin pitää auttaa Googlea sen tehtävässä ja huolehtia siitä, että firmalla on paljon sisältöä helposti saavutettavassa ja hyödyllisessä muodossa.
Tässä kohtaa porukat yleensä miettii, että laitetaan kirjoituskone laulamaan ja tuotetaan paljon sisältöä. Se on ihan ok, mutta me muistutetaan aina, että video, kuva ja äänikin on sisältöä, jota pitää olla.
Mitä on Googlen mielestä saavutettava sisältö?
Google siis sanoo, että sen sisällön pitää olla helposti saavutettavaa. Se tarkoittaa suomeksi sitä, että siihen sisältöön pitää olla linkkejä ja sitä voi käyttää kaikilla laitteilla nopeasti. Niitä linkkejä voi olla firman omalta sivustolta, somesta, kavereiden ja kumppaneiden sivuilta, hakemistoista ja vaikka mistä. Sivustojahan on tosi paljon. Mutta siis, sisältöön pitää linkittää.
Käytettävyys kaikilla laitteilla tarkoittaa sitä, että sisältö on helposti luettavissa ja se latautuu nopeasti, vaikka käyttäjällä olisi kuinka pieni matkapuhelin tai muu lukulaite.
Mistä voi tietää onko sisältö hyödyllistä?
Google arvioi onko sisältö hyödyllistä ihan yksinkertaisesti sen perusteella käyttääkö porukka sitä sisältöä. Eli jos sisältöön on linkkejä ja sinne tulee porukkaa, mutta ne poistuu heti, niin ei se sisältö ole kovinkaan hyödyllistä. Sen sijaan, jos porukka jää sivuille, viettää siellä aikaa ja lukee muitakin sivuja, niin se on Googlen mielestä hyödyllistä.
Mitä hakukoneoptimoinnista voi odottaa?
Hakukoneoptimointi tuottaa eniten liiketoiminnallisia tuloksia pitkällä aikavälillä. Nyt ei pidä masentua, etteikö tuloksia voisi saada jo viikoissa. Hakukoneoptimointia voi tehdä joko viikkojen tai muutamien kuukausien pyrähdyksissä, tai tasaisesti ympäri vuoden. Noista on vaikea etukäteen sanoa, kumpi on parempi vaihtoehto, mutta me suositellaan nykyisin useimmille muutaman kuukauden tiiviitä pyrähdyksiä, koska siinä Google opetetaan tutustumaan sivuille tehtävään sisältöön monta kertaa viikossa. Tämän takia sivut saadaan aika nopeasti Googlen ykkössivulle ja tarvittaessa kärkeenkin.
Eli liiketoiminnallisiin tuloksiin voi mennä useita kuukausia, mutta näkyvyyttä voi saada jo viikoissa. Aina kannattaa muistaa, että oman firman maine, toimiala, asiakaskäyttäytyminen, brändi ja muu markkinointi vaikuttaa siihen kuinka nopeasti liiketoiminnallisia tuloksia voi saada. Maineella ja brändillä on muuten iso merkitys siihen kuinka helposti ja nopeasti hakukoneoptimointi tuottaa rahnua.
Mihin hakukoneoptimointi sopii?
Porukka käyttää Googlea kolmeen erilaiseen hakutarpeeseen. Ne hakutarpeet ovat: tieto, navigointi ja ostaminen. Jokaiseen noista voi, ja pitää, suunnitella hakukoneoptimointia omalla tavallaan. Nopeaa bisnestä on tietenkin tuossa ostamiseen liittyvässä hakemisessa, mutta muihinkin pitää hakukoneoptimoida, jos meinaa olla mukana bisneksessä pidempään.
Tieto- ja navigointihakuihin tehtävä hakukoneoptimointi on brändin rakentamista Googlessa. Tää on loistava mahdollisuus päästä ihmisten mieliin, kun ne opiskelee uutta, tai koittaa löytää itselleen hyödyllisiä sivustoja, tai ihan fyysisiä paikkoja kartalla.
Onko jotain mihin hakukoneoptimointi ei sovi?
Ainakaan hakukoneoptimointi ei sovi kilpailijoiden nimillä tapahtuvaan markkinointiin, jota näkee Google-mainoksissa aina välillä.
Hakukoneisiin porukka tulee yleensä, kun ne on keksinyt jossain muualla, että ne tarvii jotain tietoa, palvelua tai ratkaisuja. Tää meinaa sitä, että hakukoneissa vastataan kysyntään, ei niinkään luoda sitä. Kysynnän luomiseen on sitten paljon muita keinoja.
Mitä pitää välttää hakukoneoptimoinnissa?
Joskus me törmätään sellaiseen, että jotkut firmat haluaisivat myydä puhelimessa tulospohjaisesti Google -hakutuloksia. Siitä me joudutaan kertomaan asiakkaillemme, että tulospohjaisella mallilla firmat eivät voi odottaa hyviä tuloksia liiketoiminnalle. Tulospohjaisessa mallissa se palveluntarjoaja yleensä sopii asiakkaan kanssa vaikka 10 sanaa, joista viisi voi olla helppoja saada Googlen ekalle sivulla ja viisi vaikeaa. Sitten se päättää tehdä vähän töitä niille viidelle helpolle ja kerää laskutuksen sitten niistä helpoista sanoista ”ikuisesti” asiakkaalta.
Mutta, jokainen päättää noista itse. Pääasia, että tietää mistä on kyse. Meidän jengiltä saa ihan oikeaa hakukoneoptimointia, kun firmassasi halutaan asiakkaita Googlesta.
Lopuksi: Hakukoneoptimointi on siis saavutettavan ja hyödyllisen sisällön suunnittelua ja toteuttamista.
Lue lisää hakukoneoptimoinnista verkkosivuiltamme.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Erikoisosaaminen
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Media |
Teknologia
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Menestystarinat - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Menestystarinat - Muita referenssejä
Menestystarinat - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |