Harvinaiset-verkoston kotisivujen saavutettavuus ja jatkokehitys
Asiakas
Harvinaiset-verkosto on valtakunnallinen sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöverkosto, jonka työ kohdentuu harvinaisiin sairauksiin. Verkoston tavoitteena on harvinaisiin sairaus- ja vammaryhmiin kuuluvien ja heidän läheistensä aseman parantaminen Suomessa. Erilaisia harvinaissairauksia tunnistetaan maailmassa arviolta 6 000–8 000. Suomessa sairaus katsotaan harvinaiseksi kun sitä sairastaa enintään viisi henkilöä 10 000:ta asukasta kohden.
Tavoitteet
Projektin tavoitteena oli parantaa lain vaatimaa Harvinaiset-verkoston kotisivujen saavutettavuutta sekä korjailla ja jatkokehittää sivuston toiminnallisuutta. Samalla kyseinen WordPress-sivusto haluttiin siirtää meidän luotettavaan ylläpito- ja hosting-palveluun jatkokehitystä varten.
Projekti
Saavutettavuusongelmien korjausten suunnittelu aloitettiin perehtymällä asiakkaan meille toimittamaan Annanpuran laatimaan saavutettavuustestausraporttiin. Annanpura on Näkövammaisten liiton omistama yhteiskunnallinen yritys. Kattavassa testausraportissa oli tunnistettu Harvinaiset-verkoston kotisivuilta lukuisia parannusta vaativia asioita, esimerkiksi navigointivalikon käytettävyys, puutteellisesti kuvattuja lomake-elementtejä ja virheellinen kielimääritys.
Lähdimme etenemään korjaustöissä saavutettavuusraportin mukaisessa tärkeysjärjestyksessä. Korjaukset tehtiin kehityspalvelimella ja testasimme lopputuloksen itse NVDA-ruudunlukuohjelmalla. Kun korjaukset olivat valmiit, siirsimme ne tuotantoon.
Myöhemmin olemme mm. lisänneet sivustolle uusia osioita asiakkaan toiveiden mukaan, lisänneet evästesuostumuksen, parannelleet tietosuojakäytäntöä sekä korjanneet integraation kolmannen osapuolen diagnoositietokantaan.
Tulokset
Projektissa tehdyt korjaukset ovat nostaneet Harvinaiset-verkoston kotisivujen saavutettavuuden hyvälle tasolle, johon käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. Sivustoa voi nyt käyttää helpommin myös apuvälineillä, esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla näppäimistöllä.
Myös asiakas on ollut tyytyväinen tekemiimme kehitystöihin, samoin kuin palveluihin. Jatkamme hyvin alkanutta yhteistyötä sivuston pienkehityksen ja ylläpito- ja hostauspalveluiden merkeissä.
Tiedot
Tilaaja: | Harvinaiset-verkosto |
Ajankohta: | 2021 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys | |
Integraatiot |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Huolto ja korjaus | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Konsepto - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Konsepto - Muita referenssejä
Konsepto - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |