Helsingin kaupunki
Helsingin Kaupungin Kaupunkimittausosasto on muuttamassa kartta-aineistojen jakelua perinteisestä tiedostomuotoisesta jakelusta OGC-rajapintoihin. Ensimmäisten palvelujen julkaisemisen jälkeen saadut asiakaspalautteet herättivät tarpeen mitata palvelujen nopeutta ja toimivuutta. Helsingin kaupungin IT-päällikkö Anu Soukin mukaan rajapintojen käyttöönottojen riskienhallintaa voidaan merkittävästi parantaa testaamalla palvelujen käytettävyys hyvissä ajoin ennen niiden julkaisua.
Rajapintapalveluiden suorituskykytestaus toteutettiin vuoden 2014 joulukuussa Spatineo Performance -tuotteella. Referenssinä toimivat vuotta aiemmin samalla tuotteella tehdyt suorituskykytestit. Tavoitteena oli ajaa edellisen vuoden testit mahdollisimman samanlaisina ja samassa laite- ja käyttöjärjestelmäympäristössä käyttäen Geoserver-ohjelmistoa. Täten voidaan varmistaa, että Geoserverillä toteutettu palvelu on riittävän suorituskykyinen Kaupunkimittausosaston tarpeisiin.
Suorituskykytestauksessa palvelulle ajetaan reaalikäyttöä vastaavia simuloituja kuormia, minkä avulla voidaan helposti tunnistaa palvelun pullonkaulat. Anu Soukki kertookin, että heidän kohdallaan vuonna 2013 tehty testaus johti laitteiston kapasiteetin tarkistamiseen ja julkaisuohjelmistojen vaihtoon ja uusittu testaus antoi aihetta aineiston hienosäätöön, jotta palveluista saadaan riittävän nopeita.
Tiedot
Tilaaja: | Helsingin kaupunki |
Ajankohta: | 2014 - 2015 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Paikkatieto GIS | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Spatineo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Spatineo - Muita referenssejä
Spatineo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |