Huono verkkoanalytiikka palvelee pomojasi
Kun olin pieni poika, kaupunkimme pääkirjaston ovessa oli infrapunavalolla toimiva ovilaskuri. Toisessa karmissa oli lähetin ja toisessa sensori. Kun ihminen kulki ovesta sisään tai ulos, valosäde katkesi. Aina kun valo osui uudestaan sensoriin, kuului “tshk”.
Ovesta ei mahtunut kulkemaan kahta ihmistä kerrallaan, joten jokainen ihminen katkaisi valonsäteen kaksi kertaa. Kerran kulkiessaan sisään ja toisen kerran kulkiessaan ulos. Ja koska talossa ei ollut toista sisäänkäyntiä, eikä taloon tiettävästi kukaan jäänyt yöksi, näin voitiin päätellä päivän kävijämäärät.
Paitsi sinä päivänä, kun satuin kohdalle ja pidin tuosta “tshk”-äänestä.
Heilutin kättäni valosäteen yli noin 200 kertaa ja lisäsin näin tilastoihin sata ylimääräistä kävijää.
Ei kovin kummoinen lommo viikko- saati kuukausitasolla. Mutta virhe kuitenkin. Mietin myös, mitkä muut seikat saattoivat lisätä virhekävijöitä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
It-omaisuuden hallinta |
Super Analytics - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Super Analytics - Muita referenssejä
Super Analytics - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |