Hyvässä hoidossa
”Säkylän kunta on tehnyt yhteistyötä Enterin kanssa kahden vuoden ajan. Aloitimme muutamalla käyttöönottoprojektilla, joiden myötä tutustuin heidän osaamiseensa ja toimintatapoihin. Kuntahankintasopimuksen solmimisen jälkeen yhteistyöstämme on tullut säännöllisempää, erityisesti olemme hyödyntäneet heidän Microsoft-asiantuntijuuttaan. Enterin tiimin kanssa toteutimme myös Citrix-hankkeemme.
Hankkeen ytimessä oli tarve helpottaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten arkea rakentamalla etäkäyttömahdollisuus potilastietojärjestelmään. Järjestelmän edut ovat merkittävät, sillä se vähentää turhaa liikkumista, nopeuttaa palvelua ja vastaavasti lisää aikaa itse potilastyöhön. Kuvasimme Enterille tarpeemme ja saimme heiltä tätä vastaavan ratkaisuehdotuksen. Kun yksityiskohdat oli lyöty lukkoon, vetovastuu projektin läpiviemisestä oli Enterin. Heidän tiiminsä suoriutui työstä täsmällisesti sovitussa ajassa ja käyttöönotto onnistui myös hyvin. Tehty järjestelmä on myös tarvittaessa helposti laajennettavissa muiden hallinnonalojen käyttöön.
Itselleni Enterin parasta antia on ehdottomasti asiantuntijuus. Heillä on laaja-alaista ohjelmisto-osaamista ja näkemystä järkevistä toteutustavoista. Myös heidän vasteaikansa erittäin nopea olinpa sitten yhteydessä tuki- tai myyntipalveluun.”
Suosittelija:
Teppo Rantalainen, IT-asiantuntija
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Säkylän kunta |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
timo-pekka.vuojarvi@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Käyttäjähallinta | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Citrix
Kuntahankinnat
mobiilius
Säkylä
Etäkäyttö
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |