Ilmarinen luottaa palvelinlisenssien hallinnan NetNordicin käsiin
It-infrastuktuurien tärkeys kasvaa kasvamistaan. Myös Ilmarinen on havahtunut tähän. Ilmarinen panostaa yhä tehokkaampaan it-infrastruktuuriin ja käyttää aktiivisesti myös pilvipalveluita. Onneksi Ilmarinen on löytänyt NetNordicista ammattitaitoisen ja luotettavan yhteistyökumppanin tätä varten. NetNordicin ja Ilmarisen välinen yhteistyö on laajentunut teknisestä tuesta ja valvonnasta kohti kokonaisvaltaista palvelinlisenssien hallintaa.
”Ilmarinen on saavuttanut merkittäviä hyötyjä NetNordicin tarjoamalla osaamisella ja palveluilla”, sanoo Ilmarisen it-järjestelmäasiantuntija Jani Itkonen.
”Lisenssien hallinta ja lisenssiehtojen täyttäminen on haastavaa ja tulkintavirheet ovat aina mahdollisia. Meidän ei pidä olla oman tai kolmannen osapuolen arvion varassa, vaan saamme siihen NetNordicin objektiivisen näkemyksen. NetNordicin asiantuntijat tietävät mitä tekevät ja kokemus paistaa kaikesta läpi. Meille on erittäin tärkeää, että täytämme lisenssien osalta lisenssitoimittajien vaatimukset ja pidämme yllä jatkuvaa auditointivalmiutta”, Jani Itkonen jatkaa.
Suuri vaikutus koko infrastruktuuriin
Ilmarisella on käytössään noin 400 palvelimen it-infrastruktuuri. Se on pääosin virtualisoitu ja se sisältää tuhansia eri ohjelmistokomponentteja.
”Käytämme muun muassa IBM:n sovelluspalvelimia, joihin sisältyy runsaasti ohjelmistoja. Palvelimet voivat olla eri konesaleissa. Halusimme saada näkyvyyttä it-ympäristömme osalta. Päätimme tehostaa palvelinympäristömme hallintaa ja inventointia”, kertoo Itkonen.
NetNordicin ehdotuksesta, Ilmarinen laajensi IBM License Metric Toolia (ILMT) ja otti samalla käyttöön IBM BigFix Inventoryn. NetNordic on jatkuvasti tietoinen Ilmarisen lisenssitilanteesta, raportoi sen poikkeamista ja hoitaa tarvittaessa yhteydet käyttöpalvelutoimittajaan ja IBM:ään.
”Saamme selkeät raportit lisenssitilanteesta. IBM BigFix Inventory -ratkaisu tuo näkyvyyttä myös muihin kuin IBM:n palvelimiin. Pystymme todentamaan koko inframme osalta mitä palvelimia missäkin pyörii ja millä ohjelmistoversioilla. Saamme tiedon it-toimittajiemme tekemistä muutoksista vaikkapa kehityspalvelimille, ja voimme reagoida niihin tarvittaessa.”
”NetNordic tuottaa meille huomattavaa lisäarvoa ja objektiivista näkemystä.”
Jani Itkonen, Ilmarisen it-järjestelmäasiantuntija
Tehostuskohteita löytyy jatkuvasti lisää
Itkosen mukaan toimitus sujui mutkattomasti ja nopeasti. Palvelimiin jaettiin IBM BigFix Inventory -agentit. ”NetNordic toteutti jakelun eri palveluntarjoajien saleissa sijaitseville palvelimille automatisoidusti. Se olisi muuten ollut kallista ja työlästä. He osoittivat kyvykkyytensä tehdä yhteistyötä ja ohjata käyttämiämme palveluntarjoajia. Lisensseihin liittyvät riskit ovat vähentyneet.”
”Yhteistyössä NetNordicin asiantuntijoiden kanssa on tunnistettu monia uusia säästökohteita. Palvelinlisenssien ja kapasiteetin tehokas hallinta sekä parempi näkyvyys ja mahdollisuus nykyaikaisempaan kilpailutukseen tuovat meille vuodessa huomattavat säästöt. Toimintavarmuus on parantunut ja tietoturvan taso on noussut”, painottaa Itkonen.
Palvelut, jotka NetNordic tuotti Ilmariselle:
- Ilmarisen tarpeisiin mitoitetut palvelinlisenssit – määräysten mukaisesti.
- Tekninen tuki ja valvonta lisenssien hallintaan sekä asiantuntijapalvelut ympäristön kehittämiseen.
- ILMT:n laajennus ja IBM BigFix Inventory – hallintaa, inventointia ja näkyvyyttä palvelimiin sekä niiden sisältämiin ohjelmistoversioihin.
- Palvelu laajennettavissa kattamaan myös laitteistojen käyttöasteet sekä ohjelmistojen käyttöstatistiikan.
- Uudistus on osa laajempaa ITSM-hanketta
Suosittelija:
”NetNordic tuottaa meille huomattavaa lisäarvoa ja objektiivista näkemystä.”
Jani Itkonen, Ilmarisen it-järjestelmäasiantuntija
Tiedot
Tilaaja: | Ilmarinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-omaisuuden hallinta | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
IBM |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
NetNordic Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
NetNordic Finland - Muita referenssejä
NetNordic Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |