Ilokivi
Ilokivi on Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunnan kiinteistössä sijaitseva kokonaisuus joka palvelee opiskelijoita tarjoamalla päivittäin lounasta sekä iltaisin viihdettä elokuvien ja livekeikkojen muodossa. Sivuston tulee siis palvella opiskelijoita jotka haluavat tarkistaa nopeasti päivän lounaan, kuin myös monipuolisesta kulttuuritarjonnasta nauttivia.
Uuden sivuston toteuttaminen oli osa laajempaa uudistusta jonka Ilokivi aloitti vuonna 2018 uuden ravintolapäällikön johdolla. Kokonaisvaltaisen uudistuksen tuloksena on nykyaikaisempi ja houkuttelevampi Ilokivi, joka vetää puoleensa lounastajia sekä kulttuuririentojen ystäviä koko Jyväskylän alueelta.
Lähtötilanne
Uudistus aloitettiin tunnistamalla asiakkaan kanssa yhdessä vanhan sivuston hyvät sekä huonot ominaisuudet, kirkastamalla tavoitteet ja määrittämällä sivuston tärkeimmät kohderyhmät sekä ominaisuudet.
Tavoitteeksi asetettiin sivusto, joka yhdistää talon kaiken toiminnan selkeään näkymään ja josta on helppo tarkistaa lounas sekä illan kulttuuritarjonta samalla kertaa. Sisältöjen päivittämisestä haluttiin tehdä mahdollisimman vaivatonta talon usealle toimijalle sekä käyttää ulkoisia lähteitä vähentämään manuaalisen työn määrää.
Uudistuksen yhtenä tavoitteena oli tehdä sisällön hallinnasta helppoa, joten toteutimme sivustolle täysin modulaarisen hallinnan jonka avulla voidaan luoda uusia näyttäviä sivuja hetkessä. Sivuston sisällöistä lounaslistaa ja tapahtumia ylläpidetään jo muissa järjestelmissä, joten rakensimme useamman integraation näiden järjestelmien ja sivuston välille vähentämään manuaalista työtä.
Suosittelija:
Ilokiven loistavat mahdollisuudet piti saada paremmin käyttöön ja näkyviin, ja bittivirtojen tukkijätkät hoitivat homman rautaisella ammattitaidolla. Talossa on monta toimijaa, mutta kaikkien tarpeet onnistuttiin toteuttamaan sivulle tyylikkäästi ja asiat ovat nyt yhdessä paikassa entisen neljän eri nettisivun sijaan! Duden upea yhteistyökumppani Emmi otti valokuvat, jotka herättivät sivut eloon. Sitä paitsi palavereissa oli aina huikean hauskaa. Dude piti tiukasti kiinni sovituista aikatauluista, mikä oli timanttia. Ihan ylivetona asiana Dude opasti jatkuvasti projektin pullonkauloissa ja muissa tiukoissa kohdissa, ja on palannut varsin vikkelästi avittamaan ongelmatilanteissa vielä saitin julkaisun jälkeenkin!
Kati Lemiläinen
Tiedot
Tilaaja: | Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kati Lemiläinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Tuotanto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |