Innokylä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL, on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämislaitos, joka tarjoaa luotettavaa tietoa tukemaan terveys- ja hyvinvointialan päätöksentekoa ja toimintaa. THL toteuttaa yhdessä SOSTE Suomen Sosiaali ja terveys ry:n sekä Suomen Kuntaliiton kanssa Innokylän verkkopalvelua. Innokylä on kaikille avoin ja maksuton yhteisen kehittämisen ja ideoinnin ympäristö, jonka tavoitteena on edistää kestävää uudistumista terveys- ja hyvinvointialalla.
Haaste
Innokylän verkkopalveluun haluttiin lisätä uusia ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia, kuten innovatiivisille hankinnoille tarkoitettu ympäristö. Tavoitteena oli luoda sivustolle sellainen ympäristö, jossa hankinnan eri osapuolet voivat työskennellä yhdessä ja suunnitella hankinnan tarpeet sekä toteutuksen niin, että lopputulos vastaa hankinnan käyttäjien tarpeita. Uusien ominaisuuksien ja toiminnallisuuksien toteuttamisen lisäksi tavoitteena oli parantaa verkkopalvelun käyttäjäystävällisyyttä sekä kirkastaa sivuston konseptia. Innokylä haluttiin myös liittää osaksi THL:n verkkoympäristöä ja näin lisähaasteena oli Innokylän verkkopalvelun sovittaminen yhteen THL:n verkkoympäristön kanssa.
Ratkaisu
Toteutimme Innokylälle monin tavoin uudistetun verkkopalvelun. Paransimme sivuston palvelutarjontaa lisäämällä sivustolle esimerkiksi innovatiivisille hankinnoille tarkoitetun ympäristön sekä erilaisten kyselyiden toteutukseen tarkoitetun työkalun. Lisäksi uudistimme Innokylän verkkopalvelun ulkoasua sekä selkeytimme ja paransimme sivuston logiikkaa ja käytettävyyttä. Paransimme myös palvelun tietoturvaa.
Koska Innokylä oli jo valmiiksi Liferay-teknologiaa hyödyntävä verkkopalvelu, myös verkkopalvelun uudistus oli luonnollista toteuttaa Liferayta hyödyntäen. Innokylän pohjautuminen Liferayhin mahdollisti lisäksi sivuston sujuvan siirtämisen osaksi THL:n verkkoympäristöä, joka on myös Liferayhin pohjautuva ratkaisu.
Lopputulos
Uudistettu Innokylän verkkopalvelu julkaistiin kesällä 2015. Toteutettujen muutosten myötä saatiin lopputuloksena toimivampi ja helppokäyttöisempi, siis kaikin puolin käyttäjäystävällisempi, Innokylä. Uudistettu verkkopalvelu on myös ominaisuuksiltaan ja toiminnallisuuksiltaan aiempaa monipuolisempi, tarjoten esimerkiksi ympäristön innovatiivisille hankinnoille. Lisäksi THL:n palvelimelle siirtämisen myötä, THL pystyy nyt myös hallinnoimaan Innokylän verkkopalvelua aiempaa paremmin.
"Yhteistyö THL:n kanssa sujui erinomaisesti. THL:lta oli projektissa mukana erittäin ammattitaitoinen tiimi ja tiimimme toimivat hienosti yhteen", kiittelee Valamiksen projektipäällikkö Ilkka Ketonen.
Myös Innokylän päätoimittaja Riikka Noponen antaa kiitosta onnistuneesta tiimityöstä: "Itse olen todella tyytyväinen projektiin. Ammattitaitoinen tiimi oli avainasemassa."
Suosittelija:
Innokylän päätoimittaja Riikka Noponen antaa kiitosta onnistuneesta tiimityöstä: "Itse olen todella tyytyväinen projektiin. Ammattitaitoinen tiimi oli avainasemassa."
Riikka Noponen
Tiedot
Tilaaja: | Innokylä |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Janne Hietala, Chief Commercial Officer • janne.hietala@valamis.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Tuotanto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Valamis - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Valamis - Muita referenssejä
Valamis - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |