Innoman valitsi Goodin ja Louhen strategiseksi kumppanikseen liiketoimintansa digitalisointiin
Innoman on suomalainen liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen konsulttitalo. Se auttaa asiakkaitaan löytämään mahdollisuuksia, kehittämään uusia ratkaisuja ja uudistamaan rakenteita, jotka auttavat asiakkaitaan parempaan huomiseen muuttuvassa maailmassa. Innomanilla tieteellisyys yhdistyy konkreettiseen tekemiseen.
Innomanin omassa liiketoiminnassa tiedon kerääminen ja jalostaminen ovat päivittäisen tekemisen keskiössä. Haaste on sama kuin kaikilla konsultointia harjoittavilla yrityksillä: kuinka tehostaa datan keräämistä ja jalostamista sekä kuinka skaalata henkilösidonnainen liiketoiminta? Innoman ei ole kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan ja omien oppiensa mukaisesti se on luonut vahvan digitaalisen liiketoiminnan strategian.
Strategiseksi kumppanikseen strategian jalkauttamiseen Innoman on valinnut Louhen ja Goodi-ratkaisut. Yritysten yhteinen tarina alkoi Innomanin auttaessa Louhea oman strategiansa kehittämisessä. Prosessin aikana Innomanin avustamana jalostuneet Louhen ratkaisumallit ja Googlen ekosysteemiin perustuvat Goodi-palvelut muodostavat nyt pohjan Innomanin oman liiketoiminnan digitalisoinnille.
Goodin etuna ovat toteutuksen nopeus, keveys ja kustannustehokkuus. Niiden avulla Innoman pystyy testaamaan ja vaiheistamaan itselleen sopivassa tahdissa liiketoimintansa digitalisointia. Louhen Goodi-asiantuntijat tuovat oman osaamisensa ja näkemyksenä Innomanin liiketoimintamallien jalostamiseen. Kyseessä on yhteisen kehittämisen malli, joka etenee iteratiivisesti eteenpäin ja joka perustuu tulevaisuutta kestäviin teknologiavalintoihin.
Innomanin perustajaosakas Pekka Berg sanoittaa asiaa seuraavasti:
”Innoman on perustamisestaan eli vuodesta 1991 keskittynyt yritysten innovaatiotoiminnan ja prosessien kehittämiseen. Kuluneiden 30 vuoden aikana erilaisia asiantuntijatyötä tukevia työkaluja on syntynyt useita kymmeniä, joista osa on ollut myös digitaalisia. Nyt on oikea hetki miettiä Innomanin liiketoimintamallia uudelleen ja digitalisoida toiminta perusteellisesti luotettavan partnerin kanssa. Näin Innoman parantaa arvolupaustaan asiakkailleen merkittävästi.”
Innoman ja Louhi ovat vasta alussa yhteisellä polullaan. Jo ensimmäisen vaiheen Goodi-ratkaisut tuovat konkreettista lisäarvoa Innomanille, sillä niiden avulla:
Innomanin asiantuntijat pystyvät keräämään, analysoimaan ja raportoimaan kerättyä tietoa reaaliaikaisesti säästäen konsulttien kallisarvoista aikaa
nopeutunut prosessi luo parempia asiakaskokemuksia ja
ne mahdollistavat uusien toimintamallien käyttöönottoa projekteissa esimerkiksi kansainvälisissä projekteissa.
Konkretia onkin sekä Innomanin konsultoinnin että Goodi-ratkaisujen lähtökohta. Molemmat tahot ymmärtävät, että digitalisointi on muutakin kuin teknologiaa ja ohjelmistoja. Liiketoiminnan kehittämisessä ihmiset ja muutosjohtaminen ovat tärkeitä.
Louhen toimitusjohtaja Mika Paavola toteaakin: “Yhteistyö Innomanin kanssa on todella innostavaa. Aiempi oma kokemus Innomanin osaamisesta ja heidän vahva tutkittuun tietoon perustuva toimintatapansa ovat vakuuttavia. Innomanille luomamme ratkaisut osoittavat myös hienosti, kuinka Goodi-ratkaisut ja kevytkoodaus ovat erinomainen tapa lähestyä asiakaskohtaisten prosessien ja liiketoiminnan digitalisointia ja kehittämistä. Vastaavia tarpeita löytyy kaikista yrityksistä. Goodi haastaa keveydellään ja nopeudellaan perinteisemmät vaihtoehdot. Yhteistyömme Innomanin kanssa tulee tuottamaan myös yhteisiä palveluita, joilla muutosten johtaminen ja toteuttaminen helpottuu.
Käytetyt teknologiat
- Google Tag Manager
- Google Ads
- Google Analytics
- Hubspot
- Facebook Pixel
- WordPress
- Cookie Bot
- Täsmä™ määrittelypalvelu
- n. 3h Goodia
Tiedot
Tilaaja: | Innoman |
Lisätietoja
Tagit
Teknologia
Omat tagit
Goodi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Goodi - Muita referenssejä
Goodi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |