Jäsentyytyväisyys ylös hyvin määriteltyjen ja kilpailutettujen jäsenpalveluiden avulla
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on myynti- ja markkinointialojen ammattilaisten verkottaja ja edunvalvoja. MMA halusi uudistaa sähköiset jäsenpalvelunsa, jotta he voisivat tarjota jäsenilleen paremman kokemuksen jäseneksi liittymisestä jäsenmaksujen maksamiseen asti.
”Aloitimme jäsenien verkkoasiointipalvelun uudistuksen määrittelemällä Rubicin johdolla asiakasprofiileitamme sekä jäsenten palvelutarpeita ja -odotuksia”, sanoo MMA:n palvelu- ja kehityspäällikkö Samuli Myllyharju. ”Tässä Rubicin osaaminen tarvemäärittelystä ja palvelumuotoilusta oli erittäin hyödyllistä. Saimme kuultua jäseniemme tarpeita ja niiden pohjalta muotoiltua hyvät tarjouspyyntömateriaalit kilpailutusta varten”, Myllyharju jatkaa.
Markkinoinnin ammattilaisten edunvalvojana MMA:lle on tärkeää, että myös se itse tarjoaa hyviä jäsenpalveluja. Vanha jäsenrekisteri ei mahdollistanut jäsenkokemuksen kehittämistä toivotulla tavalla, joten MMA päätti kilpailuttaa uuden, nykyaikaisen CRM-järjestelmän. Esimerkiksi uuteen palveluun kuuluvan markkinoinnin automaation avulla MMA pystyy tarjoamaan jäsenilleen kohdennettua ja oikea-aikaista viestintää ja helpon tavan käyttää eri jäsenpalveluja verkossa. Jäsenrekisteriin integroitiin myös uusi taloushallintajärjestelmä, jonka avulla esimerkiksi jäsenmaksujen maksutavat saatiin paremmin vastaamaan jäsenten odotuksia.
”Rubicin asiantuntemus oli projektille elintärkeää”, Samuli Myllyharju toteaa tyytyväisenä. ”Rubicin konsultit olivat laadunvarmistajina ikään kuin rakennusvalvojia rakennustyömaalla. Meillä MMA:ssa ei ollut riittävää markkinatuntemusta CRM-ratkaisuista, ja halusimme, että joku varmistaa projektin onnistumisen tältä osin”, Myllyharju sanoo.
Uudet palvelut avattiin jäsenten käyttöön keväällä, ja ensimmäiset käyttäjäpalautteet ovat olleet ylistäviä.
”Saimme Rubicilta myös erinomaiset esittelymateriaalit hallitukselle päätöksentekoa varten. Tämänkaltainen hankinta vaatii aina pohdiskelua, ja Rubicin erinomaisesti valmistelevat aineistot ja perustelut madalsivat päätöksenteon kynnystä merkittävästi”, Myllyharju päättää.
Suosittelija:
Rubicin konsultit olivat laadunvarmistajina ikään kuin rakennusvalvojia rakennustyömaalla. Meillä MMA:ssa ei ollut riittävää markkinatuntemusta CRM-ratkaisuista, ja halusimme, että joku varmistaa projektin onnistumisen tältä osin. Saimme Rubicilta myös erinomaiset esittelymateriaalit hallitukselle päätöksentekoa varten. Tämänkaltainen hankinta vaatii aina pohdiskelua, ja Rubicin erinomaisesti valmistelevat aineistot ja perustelut madalsivat päätöksenteon kynnystä merkittävästi.
Samuli Myllyharju, palvelu- ja kehityspäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | MMA Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Rubic HR Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rubic HR Finland - Muita referenssejä
Rubic HR Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |