Kangasniemi panosti toimivaan hakuun ja kohderyhmäajatteluun
Kangasniemi on Etelä-Savossa sijaitseva, n. 5 400 asukkaan vireä maaseutukunta. Kunnan verkkosivu-uudistuksessa haluttiin parantaa sivuston käytettävyyttä ja helpottaa tiedon löytämistä sekä päivittää sivuston ulkoasu tämän päivän trendien mukaiseksi. Valu toteutti uudistuksen kokonaispaketin eli konseptoinnin, visuaalisen suunnittelun ja teknisen toteutuksen. Konseptoinnissa suurena apuna oli kunnan puolelta projektin yhteyshenkilönä toimineen Päivi Paappasen tekemä opinnäytetyö Kangasniemen kunnan verkkopalvelun kehittämisestä.
Tiedon löytymistä helpottava sisältörakenne sekä tehokas hakupalvelu
Verkkopalvelun keskeisin kohdeyleisö ovat paikalliset asukkaat ja yritykset sekä matkailijat, jotka etsivät tietoa alueen tarjoamista palveluista. Sivuston sisältörakenne on asiakaslähtöinen, niin että etsitty tieto löytyy helposti ja se on ymmärrettävää. Etusivulta löytyy kohderyhmälinkit lapsiperheille, uusille kuntalaisille, kuntaan muuttamista suunnitteleville, vapaa-ajan asukkaille, matkailijoille ja yrittäjille. Myös ajankohtaiset tapahtumat ja yhteystiedot on nostettu selkeästi esille. Tiedon löytymistä on helpotettu tehokkaan ja nopean Valu Search -hakupalvelun avulla.
Teknisesti onnistunut ja sujuva projekti
Asiakas oli lopputulokseen erittäin tyytyväinen ja saadun käyttäjäpalautteen mukaankin sivuston uudistaminen on onnistunut. Ylläpitäjille julkaisutyökalu on helppokäyttöinen ja koko verkkopalvelu on teknisesti vakaa ja toimiva. Uudistus on myös onnistuttu toteuttamaan Kangasniemen brändiä esille tuovalla tavalla. Asiakas koki yhteistyön Valun kanssa sujuneen alusta alkaen vaivattomasti. Valu aikataulutti projektin asiakkaan toivomusten mukaan ja toivotut lisätyöt on toteutettu nopealla aikataululla.
Suosittelija:
“Projektin jälkeen tukipalvelu on toiminut erittäin hyvin. Tukipyynnöstä tulee välitön kuittaus ja vastauksenkin saa pikaisesti. Olemme iloisia, että valitsimme Valun sivustomme toteuttajaksi.
Verkkosivutyöryhmä, Kangasniemen kunta
Tiedot
Tilaaja: | Kangasniemen kunta |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Mattila, juha.mattila@valu.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Projektinhallinta | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta | |
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Valu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Juha Mattila
Sales Consultant
Vastaan Valulla asiakkuuksista ja myynnin kehittämisestä. Minulla on noin 20 vuoden kokemus toimialamme myynnin, markkinoinnin, projektijohtamisen ja liiketoiminnan .. | |
juha.mattila@valu.fi 050 524 1846 |
Valu Digital - Muita referenssejä
Valu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |