Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin digikehitystä ohjaavat käyttäjät ja ketteryys
“Meidän kunnianhimoinen tavoitteemme on, että ammattilaisillamme on tulevaisuudessa käytössä vain kaksi käyttöliittymää: missä tahansa laitteessa toimiva työpöytä, jossa on kaikki potilaskuljetustilauksista henkilöstöhallinnon palveluihin ja sen lisäksi ainoastaan potilastietojärjestelmä.” Näin kuvaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin käyttäjälähtöistä visiota ICT- ja teknologiaprojektipäällikkö Harri Halinen.
Halinen nimeää itselleen työssään kaksi prioriteettia: käytetään yleisiä teknologioita, jotka mahdollistavat terveydenhuollon siirtymisen toimittajakeskeisestä mallista moderniin monitoimittajaympäristöön, ja otetaan käyttäjät heti alussa mukaan kehitystyöhön, jotta heidän vaatimuksensa ja toiveensa tulevat mahdollisimman tarkasti täytettyä.
”Vuonna 2020 halusimme selvittää, keillä Suomessa on kykyä toteuttaa ammattilaistemme päivittäisen toiminnan ohjaukseen soveltuva, potilastietojärjestelmää täydentävä ja potilasdataa rikastava kerros”, Halinen kuvaa. Lähes kaikki toimijat esittivät KHSHP:lle Microsoftin teknologioita – joko Dynamics-liiketoimintaratkaisuja tai Azure-pilvipalvelua täydennettynä ketterillä Power Platform -low-code-alustan työvälineillä.
Nämä Microsoft Power Platform -alustan vahvuudet vakuuttivat Harri Halisen tiimeineen:
- Toimittajariippumattomuus – KHSHP:llä on nytkin useita toimijoita tekemässä toteutuksia, ja kumppaneiksi on markkinassa paljon vaihtoehtoja
- Julkipilvi – mahdollistaa juuri niiden palveluiden hyödyntämisen, jotka nähdään tärkeiksi
- Iso globaali teknologiatoimija - Microsoftin tuoteportfolio kehittyy jatkuvasti ja ratkaisuissa on laajat integrointimahdollisuudet
- Kustannusten hallinta – pilvimallit tarjoavat riskittömästi merkittäviä hyötyjä ilman suuria etukäteisinvestointeja
Epäonnistu nopeasti ja maksa vain siitä mitä käytät
Valmiiden Dynamics-liiketoimintaratkaisujen sijaan KHSHP:ssa päädyttiin valitsemaan Azure ja low-code- eli vähäkoodiset ratkaisut. Näissä teknologioissa houkuttivat pay as you go -malli, eli mahdollisuus lähteä liikkeelle ilman merkittäviä alkuinvestointeja sekä ratkaisujen ketterät toteutusmetodit ja niin sanottu fail fast -ajattelu. “Käytännössä siis pystyisimme mokaamaan homman ja ilman merkittäviä menetyksiä päättämään, että lähdetäänkin toiseen suuntaan”, Halinen summaa.
Tarjolla olleista lukuisista Microsoft-teknologiakumppanivaihtoehdoista Digia valikoitui yhdeksi KHSHP:n toimittajista muun muassa referenssiensä ansiosta. ”Harvalla toimittajalla on käytössä ketteriä menetelmiä isojen ratkaisukokonaisuuksien toteuttamiseksi terveydenhuoltoon”, Halinen toteaa. ”Lisäksi vakuutuimme Digian resursseista ja osaamisesta, ja olemmekin aina saaneet joustavasti käyttöömme sellaiset ammattilaiset, joita on tarvittu.” Viimeisenä valintaperusteena Halinen mainitsee Digian käyttäjälähtöisyyden. KHSHP:lle on erittäin tärkeää, että myös toimittajan DNA:ssa on ottaa käyttäjät jo alusta alkaen kehitystyöhön mukaan.
Katso webinaaritallenne: Arjen digityökalut: low-code-utopioista tosielämän kokemuksiin
Rokotesovellus ammattilaisille kuukaudessa ideasta käyttöön
KHSHP:n ammattilaisten toiminnanohjaushankkeen käynnistymisen aikaan maailma kärvisteli koronapandemian kourissa, ja ensimmäiset rokotteet terveydenhuollon työntekijöille tulivat saataville. Ammattilaisten rokotevarauksiin ja rokottamistyön hallintaan käytettiin sairaanhoitopiirissä ensin monimutkaista Excel-taulukkoa, mutta pian tunnistettiin toiminnan ohjaamiseen suunnitellun low-code-alustan hyödynnettävyys myös rokotusten hallintaan. ”Digian avulla saimme kuukaudessa toteutettua henkilökuntamme käyttöön rokoteaikojen varaamista ja itse rokotusprosessia helpottavan sovelluksen”, Halinen kertoo. Samalla sovelluksella varattiin kaikki sairaanhoitopiirin ammattilaisten koronarokotteet, ja sovellus on edelleen käytössä – nyt myös influenssarokotusten varauksiin ja hallintaan. Vaikka sovelluksen toteutuksessa ei Halisen mukaan kiinnitettykään huomiota ”bling blingiin” tai tehty äärimmäisen hienoa palvelumuotoilua, on ratkaisussa kaikki olennainen ja se toimii. ”Kyllä meillä väki oli ihmeissään, kun kuukauden sisällä siitä, kun olivat kertoneet tarpeestaan tällaiselle sovellukselle, se oli jo pystyssä ja käytettävissä”, Halinen naurahtaa.
Rokotesovelluksen rinnalla jatkui ammattilaisen työpöydän kehittäminen, ja se on syntymässä askel askeleelta. Tällä hetkellä sovelluksen kautta pystytään ohjaamaan muun muassa siivouspyyntöjä sekä LVI- ja laitevikailmoituksia. Potilaskuljetusten tilaaminen ja hallinta on parhaillaan työn alla. Myöhemmin niin mobiililaitteessa kuin työasemastakin toimivassa sovelluksessa on tarkoitus tarjota myös esimerkiksi kaikki henkilöstöhallinnon palvelut.
Tutustu Digian low-code-lähettiläiden blogisarjaan
Perustavanlaatuiset muutokset arkeen ja koko digitalisaatioajatteluun
Halinen kertoo ketterien low-code-työvälineiden omaksumisen tuoneen KHSHP:n toimintaan kolme merkittävää muutosta. “Ensiksi, olemme ottaneet työasemaorientoituneesta maailmasta askeleen mobiiliratkaisujen käyttöön.”
“Toiseksi, olemme saaneet sähköisiä toiminnanohjauksen työkaluja alueille, joissa aiemmin toimittiin täysin manuaalisesti. Esimerkiksi sairaalahuollossa on suuri määrä työntekijöitä, joilla on todella iso työkuorma, mutta näihin kuormituksiin ei aikaisemmin ole ollut mitään näkyvyyttä. Nyt näemme, paljonko aikaa käytetään mihinkin tehtäviin, mitkä yksiköt ovat aliresursoituja ja millä alueilla pystytään lisäämään tehoja”, Halinen toteaa. “Kännykässään toimivalla mobiiliratkaisulla sairaalahuoltaja pystyy klikkaamaan tilaa, jossa on ja saa suoraan puhelimeensa tilakohtaiset siivousohjeet.” Roolipohjaisen käyttöliittymän avulla jokainen käyttäjä näkee sovelluksesta vain ne asiat, jotka hänen työnkuvaansa kuuluu. Sovellus on siis tehostanut ja helpottanut työtä sairaalan lattiatasolla ja lisäksi tuonut työn ohjaamisen ja johtamisen tähän päivään.
Vähäkoodisen kehittämisen mahdollisuuksia kiittelee myös KHSHP:n ICT-palveluntarjoajan ja tuotannonohjausratkaisun kehitystyötä draivaavan 2M-IT:n liiketoimintajohtaja Toni Suihko. ”Sote-alalla on tehty vuosien megaprojekteja, joiden aikana alkuperäinen tarvekin on jo ehtinyt muuttua tai kokonaan poistua. Low-code-alustojen hyödyntäminen mahdollistaa nopeamman, ketterämmän ja innovatiivisemman kehittämisen”, Suihko toteaa.
Low-coden myötä kolmas, ehkä perustavanlaatuisin muutos on tapahtunut KHSHP:n digitalisaatiokehityksessä. “Me emme ole enää sovellusten ostajia vaan niiden kehittäjiä”, Harri Halinen iloitsee. KHSHP:ssa on siirrytty IT:n hankkimien sovellusten moittimisesta käyttäjien aitoon osallistamiseen ja yhteistyöhön. “Meillä käyttäjät ovat osa prosessia. He itse kertovat, miten työtään tekevät ja ovat itse kehittämässä työpäiväänsä parantavia työkaluja. Nyt on fokus siinä, että tehdään vain oikeita asioita.”
Suosittelija:
Harvalla toimittajalla on käytössä ketteriä menetelmiä isojen ratkaisukokonaisuuksien toteuttamiseksi terveydenhuoltoon. Lisäksi vakuutuimme Digian resursseista ja osaamisesta, ja olemmekin aina saaneet joustavasti käyttöömme sellaiset ammattilaiset, joita on tarvittu.
Harri Halinen, ICT- ja teknologiaprojektipäällikkö, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri
Tiedot
Tilaaja: | Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Digia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digia - Muita referenssejä
Digia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |