Kasvun mahdollistava IT-infrastruktuuri on sijoitus tulevaisuuteen
Suomalainen joustopakkausten valmistaja Westpak uudisti yrityksen koko IT-infrastruktuurin. Uudistuksen tavoitteena oli saavuttaa entistä parempi toimintavarmuus tietojärjestelmissään. Uudistuksen toteuttajaksi valikoitui osaamisensa perusteella Enter.
Westpak on elintarvikepakkauksiin erikoistunut yritys, joka valmistaa joustopakkauksia kotimaan markkinoille ja vientiin. Viime vuosien aikana Westpakin liiketoiminta on kasvanut vauhdilla, ja yritys on tehnyt tuotantoon isoja investointeja.
– Tuotteistamme noin 40 % menee vientiin. Tärkeitä vientikohteita ovat Pohjoismaat ja Baltian maat. Etenkin Keski-Euroopassa tuotteidemme korkeat laatuominaisuudet herättävät kiinnostusta. Asiakkaamme ovat entistä aktiivisempia ja valveutuneempia. Pakkauksilta odotetaan pitkälle vietyä ympäristöystävällisyyttä ja kierrätettävyyttä. Samalla pitää muistaa, että pakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta sekä tehdä siitä houkuttavan näköinen ja helposti käytettävä, kertoo toimitusjohtaja Jonas Skuthälla.
Haussa ammattimainen IT-alan toimija
Vajaa kaksi vuotta sitten Enter toteutti Westpakin IT-infrastruktuuriuudistuksen, jolla haettiin lisää toimintavarmuutta järjestelmään. Kahdennetut varmuuskopiontijärjestelmät, vikasietoiset tallennusjärjestelmät ja klusteroidut virtualisointialustat asennettiin toimintakriittisen tuotannon suojaksi.
– Haimme referenssien kautta meille sopivaa yhteistyökumppania toteuttamaan IT-infrastruktuuriuudistusta yrityksessämme. Enter valikoitui kumppaniksemme asiantuntevuudellaan. IT-järjestelmän luotettavuus on tuotannon kannalta elintärkeä ominaisuus. Häiriöt tuotantoprosessissa aiheuttavat huomattavia kustannuksia, kertoo Skuthälla.
Infrastruktuuri sopivalla mitoituksella
IT-infrastruktuurin uudistus aloitettiin käymällä läpi tietojärjestelmien sen hetkinen tilanne ja yrityksen tulevaisuuden tarpeet. Skuthälla kiittelee Enterin asiantuntemusta projektissa.
– Enter johdatti meidät läpi uudistusprosessin luotettavasti ja ammattimaisesti. Käyttöönotto sujui askel kerrallaan hienosti, eikä katkoksia tapahtunut. Tuotantomme on toiminnassa vuorokauden ympäri viitenä päivänä viikossa, joten Enterin pitkä kokemus tuotantolaitosten tietojärjestelmistä ja monipuolinen osaaminen infrastruktuurin uudistamisesta oli prosessissa tarpeen, hän arvioi.
Westpakin uusi tietojärjestelmä palvelee yrityksen tarpeita seuraavat viisi vuotta ilman toistuvia vuosikustannuksia ja päivityksiä.
– Järjestelmä on mitoitettu nykyiseen toimintaamme sopivaksi, mutta mahdollistaa myös yrityksemme kasvun. Meille on muodostunut Enteristä kokemus reilusta kumppanista, joka on etsinyt juuri meille parhaan kokonaisuuden. Enterin kanssa on helppo tehdä yhteistyötä, Skuthälla toteaa.
Suosittelija:
Jonas Skuthälla
Tiedot
Tilaaja: | Westpak Oy Ab |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
timo-pekka.vuojarvi@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |