Kestävämpää matkailua tiedon avulla – Visit Finland hyödyntää Power BI -raportteja monipuolisesti
Suomeen suuntautuvaa matkailua monin tavoin edistävä Visit Finland etsi kumppania luomaan heille sisällöllisesti ja visuaalisesti yhtenäiset Power BI -raportit mittaamaan muun muassa kestävän matkailun kehitystä Suomessa. Digia toimitti Visit Finlandille raportit, joiden avulla seurataan matkailualan digitalisaation ja kestävän kehityksen etenemistä.
Visit Finland on Business Finlandin alaisuudessa toimiva yksikkö, jonka tehtävä on auttaa Suomen matkailualueita ja matkailualan yrityksiä kehittämään, myymään ja markkinoimaan erilaisia matkailutuotteita. Kestävä matkailu on keskeinen Visit Finlandin toimintaa ohjaava teema ja Visit Finlandin tavoitteena on tehdä Suomesta maailman johtava kestävän matkailun maa vuoteen 2025 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Visit Finland on luonut Sustainable Travel Finland (STF) -merkin, jonka matkailuyritykset ja -kohteet saavat maksutta käyttöönsä käymällä läpi 7-askeleisen kestävän matkailun kehittämispolun.
Kestävän matkailun kehitystä johdetaan tiedolla, minkä vuoksi Visit Finland on aloittanut laajamittaiset kehityshankkeet datan keräämiseen, hyödyntämiseen ja raportointiin. Tiedolla johtamisen kehitystä johtaa Visit Finlandin matkailutilastoista ja tutkimuksista vastaava Katarina Wakonen, joka kertoo kyseessä olevan suuri koko organisaation läpi leikkaava teema. Tiedolla johtaminen on keino strategisten tavoitteiden saavuttamiseen ja tulosten todentamiseen.
Digia vakuutti ymmärryksellään jo kilpailutusvaiheessa
Raportointi on tärkeää kehityshankkeiden etenemisen mittaamiseksi, mutta myös sidosryhmille ja medioille viestimisen näkökulmasta. Aiemmin Visit Finland oli hyödyntänyt itse luomiaan Power BI -raportteja, mutta koska tarve erilaisille raporteille kasvaa tulevaisuudessa, halusivat he luoda datan raportointiin visuaalisesti ja sisällöllisesti yhtenäisen mallin. Tämä nähtiin parhaaksi toteuttaa kumppanin avulla.
Raporttien toteuttaja etsittiin puitejärjestelyn sisällä tehdyllä kevennetyllä kilpailutuksella. Digia erottautui edukseen jo kilpailutuksen aikana osoittamalla syvää ymmärrystä Visit Finlandin tarpeesta sekä näkemystä projektin toteutuksesta.
Testaa, millä tasolla yrityksesi on analytiikan ja datan hyödyntämisessä.
Kehityskohteiksi valikoituivat kaksi Power BI -raporttia sekä tulevan dataportaalin tekninen konsepti
Ensimmäisiksi kehityskohteiksi valittiin DataHub-raportti ja STF-raportti. Raportit toimivat Visit Finlandin sisäisinä mittareina, mutta myös sidosryhmille ja julkisuuteen tehtävän viestinnän välineinä.
DataHub on Visit Finlandin ylläpitämä tietokanta, johon suomalaiset matkailualan yritykset voivat tallentaa tiedot yrityksestään sekä tuotteistaan, ja josta ne ovat kolmansien osapuolien saatavilla rajapintojen kautta. DataHub-raportti kertoo tietokannan sisällöstä ja sen kehityksestä. STF-raportti on samankaltainen kuin DataHub-raportti, mutta nimensä mukaisesti keskittyy STF-merkin saaneisiin yrityksiin.
Kolmanneksi kehityskohteeksi valittiin tekninen konsepti Visit Finlandin tulevan dataportaalin ytimeen. Kyseessä on verkkopalvelu, joka kokoaa kaikki Visit Finlandin nykyiset ja tulevat Power BI -raportit ja niiden keskeiset avainluvut yhteen paikkaan, ja josta voi lukuja klikkaamalla siirtyä varsinaisiin raportteihin.
Lataa Datan vastuullinen hyödyntäminen -webinaaritallenne
Yhteistyö Digian kanssa opetti paljon
Kokonaisuutena tiedolla johtaminen on jatkuvaa kehittämistä, johon liittyy useita ulottuvuuksia. Wakonen kiittelee Digin tiimiä erityisesti heidän erinomaisesta projektityöskentelystään ja viestinnästään yhteistyön aikana.
”Tämän kaltaisiin hankkeisiin liittyy väistämättä paljon tuntematonta, minkä vuoksi on hankalaa ennalta arvioida työn laajuutta. Meidän kannaltamme olikin erittäin edullista, että Digian tiimi pystyi joustamaan siten, että lopputulos vastasi tavoitteitamme. Opimme samalla myös raporttien kehityshankkeiden projektoinnista tulevia kilpailutuksia ajatellen”, Wakonen kiittelee.
Lue myös Lääketietokeskuksen asiakastarina
Digialta saatuja oppeja tullaan hyödyntämään tulevissa raportointihankkeissa
Tiedolla johtaminen on tärkeä teema kaikessa, mitä Visit Finland ja sen emo-organisaatio Business Finland tekevät. Datan hallintamallien, datan varastoinnin ja hyödyntämisen sekä data-analytiikan ja raportoinnin kehittäminen ovat keskeisiä kehityskohteita molemmissa organisaatioissa ja jokaista pienempää kehityshanketta seurataan tarkasti.
Wakonen uskookin, että Digian kanssa tehdystä yhteistyöstä saadut opit tulevat käyttöön sekä Visit Finlandin että Business Finlandin tulevissa raportoinnin kehityshankkeissa.
”Digia on meille loistava kumppani. Tuotetut raportit palvelevat tarkoituksiamme, ja saimme raporteille haluamamme yhtenäisen visuaalisen konseptin. Vielä tärkeämpänä pidän kuitenkin niitä oppeja, jotka saimme Digian tiimin kanssa tehdystä yhteistyöstä tulevien hankkeiden organisoimiseen”, Wakonen sanoo lopuksi.
Suosittelija:
Tämän kaltaisiin hankkeisiin liittyy väistämättä paljon tuntematonta, minkä vuoksi on hankalaa ennalta arvioida työn laajuutta. Meidän kannaltamme olikin erittäin edullista, että Digian tiimi pystyi joustamaan siten, että lopputulos vastasi tavoitteitamme. Opimme samalla myös raporttien kehityshankkeiden projektoinnista tulevia kilpailutuksia ajatellen.
Katarina Wakonen, Head of Business Intelligence, Visit Finland
Tiedot
Tilaaja: | Visit Finland |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Digia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digia - Muita referenssejä
Digia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |