Kouvolan kaupunki
Monipuolinen yhteistyö läpi projektin
Valu toteutti Kouvolan kaupungille verkkopalvelun uudistuksen, johon kuului visuaalinen suunnittelu, tekninen toteutus ja aiemmin tehdyn konseptin tarkennus. Lisäksi Valu piti sisällöntuotannon sparrauksen sivuston ylläpitäjille ja järjesti betavaiheessa kävijätutkimuksen ja testaustapahtuman.
Monipuolinen yhteistyö Valun ja asiakkaan välillä herätti tyytyväisyyttä projektin molemmissa osapuolissa ja tarjosi asiakkaalle vahvan pohjan jatkaa uuden sivuston sisällöntuotantoa ja ylläpitoa.
Aidot käyttäjät testaajina
Uuden sivuston betavaiheessa järjestettiin kävijäkysely ja testaustilaisuus, jossa noin 20 kouvolalaista pääsi käytännössä kokeilemaan ja arvioimaan sivustoa. Tavoitteena oli arvioida konseptin määrittelyvaiheessa asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Kyselyn ja testauksen tulosten mukaan tässä onnistuttiin: uusi sivusto sai kiitosta etenkin selkeästä rakenteesta ja raikkaasta kuvamaailmasta. Testaukseen osallistui eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, joten tietoa saatiin monipuolisesti useilta käyttäjäryhmiltä.
Joustava toteutus
Kouvolan uudella sivustolla hyödynnettiin integraatioita muihin järjestelmiin. Yhteystiedot ja tapahtumakalenteri toteutettiin integraatioiden avulla. Myös karttapalvelu ja ennakoiva hakutoiminto tekevät sivuston käytöstä sujuvaa.
Ylläpitäjien työhön joustavuutta tarjoaa blokkiratkaisu, jossa useimmat sivut kootaan valmiista, siirreltävistä sisältöelementeistä. Näin asiakas voi itse luoda joko kuva- tai tekstipainotteisia sivuja ja elävöittää niitä. Ratkaisu toimii hyvin varsinkin laskeutumis- ja kampanjasivuilla, joilla sisällön muokkailtavuuden tarve on tavallista sisältösivua suurempi.
Ylläpitäjien työhön joustavuutta tarjoaa blokkiratkaisu, jossa useimmat sivut kootaan valmiista, siirreltävistä sisältöelementeistä. Näin asiakas voi itse luoda joko kuva- tai tekstipainotteisia sivuja ja elävöittää niitä. Ratkaisu toimii hyvin varsinkin laskeutumis- ja kampanjasivuilla, joilla sisällön muokkailtavuuden tarve on tavallista sisältösivua suurempi.
Suosittelija:
"Tiedon löydettävyys parani huimasti! Asioita ajateltiin asukkaan kannalta ja prosessi koulutti meidän ylläpitäjistämme parempia sisällöntuottajia."
Tea Salonsaari, tiedottaja, Kouvolan kaupunki
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Kouvolan kaupunki |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Mattila |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Projektinhallinta | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta | |
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
käyttäjätestaus
Sisällöntuotanto
ennakoiva haku
Relevanssi-haku
hakukone
CMS
verkkosivustot
Verkkopalvelu-uudistus
saavutettavuus
Valu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Juha Mattila
Sales Consultant
Vastaan Valulla asiakkuuksista ja myynnin kehittämisestä. Minulla on noin 20 vuoden kokemus toimialamme myynnin, markkinoinnin, projektijohtamisen ja liiketoiminnan .. | |
juha.mattila@valu.fi 050 524 1846 |
Valu Digital - Muita referenssejä
Valu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |