Kuvataiteilijamatrikkeli
Kuvataiteilijamatrikkelia on julkaistu verkossa vuodesta 2010, mutta aiempi sivustototeutus ja sen tekninen alusta olivat ehtineet vanhentua. Tavoitteena oli houkutteleva, helppokäyttöinen, mobiiliresponsiivinen ja kustannustehokas taidesivusto.
Aloitustapaamisessa asiakkaan luona käytiin läpi asiakkaan tarpeet ja toiveet liittyen uuteen sivustoon, joiden pohjalta lähdimme tekemään tarkempia suunnitelmia sivukartan, rautalankamallien ja layout-suunnitelmien muodossa.
Kun rakenne oli selvä, suunnittelimme Suomen Taiteilijaseuran visuaalisen ilmeen kanssa yhteensopivan ilmeen. Toiveena oli selkeä ja pelkistetty ilme, joka ei veisi liikaa huomiota teoksilta ja taitelijoilta, vaan tukisi teoskuvia visuaalisesti. Värisävyjä ja typografiaa pohdittiin tarkasti.
Suuren tietomäärän järjestäminen helposti löydettävään muotoon on käyttöliittymäsuunnittelijoidemme ydinosaamista. Tietokannasta voi etsiä taiteilijoita ja taideteoksia haluamillaan ehdoilla, taiteilijat ja teokset esitellään omilla sivuillaan. Lisäksi rakensimme taiteilijoille oman käyttöliittymän, jolla he pääsevät muokkaamaan tietojaan ja teoksiaan itse.
Sivusto toteutettiin WordPress-julkaisujärjestelmän avulla. Suurimpana teknisenä haasteena olivat massiivisten tietomäärien migraatio sekä monimutkaisen teossuodatuksen toteuttaminen siten, ettei se kuormittaisi sivuston palvelinta kohtuuttomasti. Vanhalta sivustolta siirrettiin tuhansien taiteiljoiden tiedot ja kymmeniä tuhansia teoksia kuvineen uudelle sivustolle ja teossuodatuksen haasteet selätettiin.
Myöhemmin sivusto muokattiin saavutettavaksi WCAG 2.1 AA-tason saavutettavuusohjeiden mukaan ja ilmettä päivitettiin vastaamaan Suomen Taitelijaseuran uutta ilmettä typografian osalta.
Uusi sivusto on helposti päivitettävä, se toimii hyvin myös mobiililaitteilla ja sen suuri tietomäärä on helposti löydettävissä. Käyttäjien palaute on ollut hyvin positiivista ja asiakas on tyytyväinen joustavaan yhteistyöhön.
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Taiteilijaseura ry |
Ajankohta: | 2018 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Konsepto - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Konsepto - Muita referenssejä
Konsepto - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |