Lahden kaupunki: digitaalisten työtapojen muutoksen avulla apua hybridityöskentelyyn
Lahden kaupungilla oltiin täysin uuden tilanteen edessä vuoden 2020 alussa, kun organisaatio siirtyi tutusta toimistoympäristöstä kotitoimistolle. Muutos pisti miettimään olemassa olevien ohjelmistojen hyödyntämistä etätyössä ja tuntui, että uuden työskentelymallin kokonaiskuva oli hakusessa. Päivät täyttyivät etäkokouksista ja ne eivät aina olleet kovin hyvin organisoituja. Alkoi kuulua myös puhetta uupumuksesta. Ihmiset tarvitsivat enemmän ohjausta siihen, että millä tavalla eri välineitä otetaan käyttöön.
Valtilla on pitkä kokemus erilaisista digitalisaatio- ja digityönkehittämishankkeista. Yhteistyötä Lahden kanssa on tehty jo vuodesta 2018, jolloin Lahden kaupunki otti käyttöönsä digitaalisen työympäristön nimeltä Valo Intranet helpottaakseen sisäistä viestintäänsä ja tavoittaakseen viestinnällä myös liikkuvat työntekijät.
Suosittelija:
“Valtti on ollut meille hyvä kumppani. Valtti on tuonut tähän sen ryhdin, etenemisen mallin ja asiantuntemuksen. Kaikki on tapahtunut sovitusti ja aikataulussa. He ovat myös sparranneet meitä, eivätkä ole päästäneet ihan vähällä. Se on mun mielestä aina hyvä merkki. Ja kuitenkin kaikki on tapahtunut hyvässä hengessä. On ollut mukava meininki ja aina on ollut kiva aloittaa työpaja ja hyvässä yhteistyössä on myös aina päätetty jokainen työpaja.”
Anu-Liisa Rönkä
Tiedot
Tilaaja: | Lahden kaupunki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Omat tagit
Valtti - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Valtti - Muita referenssejä
Valtti - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |