Luonnontila.fi
Uusi Luonnontila-verkkopalvelu tarjoaa ajantasaista tietoa Suomen luonnon elinympäristöjen ja lajien tilasta ja kehityksestä. Tieto on kriittisen tärkeää luontokadon pysäyttämiseksi. Palvelu on tarkoitettu eri alojen asiantuntijoille, medialle, opetuksen tueksi sekä luonnon kehityksestä kiinnostuneille kansalaisille. Keskeisiä toimijoita Luonnontilan sisällön ja indikaattoreiden taustalla olevien aineistojen tuotannossa ovat Suomen ympäristökeskus, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Luonnonvarakeskus ja Metsähallitus.
Luonnontila-sivuston keskisimpiä sisältöjä ovat erilaiset luonnontilaa kuvaavat indikaattorit, joiden avulla voidaan kuvata keskeisimpiä ja parhaiten tunnettuja muutoksia luonnossa. Indikaattorit on lajiteltu elinympäristöjen mukaan esimerkiksi metsien, sisävesien, maatalousympäristöjen tai rantojen indikaattoreiksi. Näiden indikaattorien taustalla oleva data on laajaa ja monisäikeistä. Luonnontilan aiempi versio perustui mittavaan käsityönä tehtävään päivittämiseen, jolloin sen pitkäaikainen ylläpito kävi käytännössä mahdottomaksi. Jotta tämä poikkeuksellisen laadukas kerätty data saadaan ymmärrettävään ja käytettävään ja toisaalta ylläpidettävään muotoon, meidän tuli rakentaa palveluun jotain erikoista.
Käytännön tasolla palveluun rakennettiin custom-lohko kaaviota varten. Kaaviolohkolla valitaan kaavion tyyppi vaihteluvälistä pylväisiin ja viivoista piirakkaan, valitaan datan lähde csv:stä tai url-osoitteesta, annetaan määritteitä otsikosta akselien nimiin ja mahdollistetaan arvon yksikön määrittäminen, pilkkominen useampaan kaavioon vaihteluvälin määritysten liukusäätimen sekä paljon muuta. Yksittäisten indikaattorien lisäksi keskeinen uudistus on myös indikaattorin nykytilan ja viimeaikaisen kehityksen määrällinen määrittely. Koska indikaattoreille pyritään määrittelemään nämä kaksi piirrettä, voidaan ne sijoittaa nelikenttään, josta voidaan tarkastella Suomen luonnon tilaa yhdellä silmäyksellä. Jokainen indikaattori sisältää siis kuvaajan sekä tiivistelmän indikaattorin tilasta ja suunnasta. Lisäksi erillinen luonnontilan kokonaiskuva -sivu kokoaa yhteen kaikkien nykyisten ja tulevien indikaattorien tilan ja kehityksen, jotta luonnontilan kokonaisuuden suuntaa voidaan edes jollain tasolla hahmottaa ensimmäistä kertaa yhdestä paikasta.
Kaavioiden visualisointiin käytetään Highcharts ohjelmistokirjastoa ja Reactia. Myös kaavioiden väritykset saa ylläpitäjä päättää. Luonnontila on yksi kokonaisuus laajemmassa multisite-verkostossa, jossa on käytössä myös VIRTU-kirjautuminen ylläpitoon. Virtu-käyttäjätunnistusjärjestelmä on Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin virastoille tarjoama palvelu.
Uuden näyttävän ja jatkuvasti kehittyvän palvelun avulla Suomen luonnon monimuotoisuuden keskeisimmät muutokset voidaan esittää selkeässä ja ajantasaisessa muodossa.
Suosittelija:
Sivustolle rakennettiin hienoja, uniikkeja kokonaisuuksia, jotka on kustomoitu juuri meidän verkkopalveluamme varten.
Aapo Kahilainen
Tiedot
Tilaaja: | Suomen ympäristökeskus |
Ajankohta: | 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Klaus Holm |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Webkehitys | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Graafinen suunnittelu | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Poutapilvi web design - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Poutapilvi web design - Muita referenssejä
Poutapilvi web design - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
- Frends iPaaS - Senior UI/UX Designer
- Efima Oyj - Senior Project Manager
- Efima Oyj - Senior Software Developer
- Efima Oyj - Senior Solution Consultant, Microsoft Dynamics 365 Finance
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - 30.1.2025 | Webinaari: Tehokkaampaa tuotantoa teollisuusyritykselle Fellowmindin Manufacturing Template -ratkaisulla
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
- Codemate - UX-suunnittelija Tiina Nykänen ajautui tietämättään unelma-ammattiinsa
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |