Mainostoimisto OSG tehostaa toimintaansa Taimerilla
Helsingissä ja Turussa toimivalle mainostoimisto OSG:lle tuli tarve päivittää toiminnanohjausjärjestelmänsä. Vaihtoehtoina oli useita pilvipalvelujen tarjoajia – sekä suomalaisia että kansainvälisiä. Taimer voitti kilpailutuksessa mm. pari tunnettua amerikkalaista palveluntarjoajaa.
Suosittelija:
”Päädyimme Taimeriin, sillä muutosprojektin läpiviemisessä paikallinen tuki on erittäin tärkeää. Taimer on kokonaisvaltainen, kustannustehokas ja toimialalle täydellisesti sopiva ohjelma toiminnan pyörittämiseen.” ”Taimerin tiimi on reagoinut nopeasti palautteeseemme käyttöönottovaiheessa, antanut aloitteellista tukea sekä rientänyt tarvittaessa toimistoillemme kouluttamaan kädestä pitäen.” ”Kasvulle tulee haasteita siitä, että prosessit liittyvät aina ihmisiin. Olen ollut vaikuttunut siitä, miten hyvin Taimer mukautuu eri rooleissa toimivien ihmisten työtapoihin. Ketteryyttä ja kokonaisvaltaisuutta ei ole helppo toteuttaa samassa paketissa. Vaatii käyttöliittymäsuunnittelulta huolellista eri ihmisten tehtäviin eläytymistä, jotta työkalusta ei tule pelkkä kontrolliväline tai suoranainen riesa, vaan työn tekemisen auttaja." ”Esimerkiksi tarjousten tekemisen logiikka ja myynnin iteratiivisuus on ymmärretty Taimerissa oikein. Erityyppisten kustannusarvioiden rakentaminen on vaivatonta. Kustispohjan kopiointi toisesta projektista ja budjetin näppärä versiointi projektin sisällä säästävät aikaa ja hermoja. Kun budjetti on muutosten tasalla ja aidosti tekemisen pohjana, onnistuvat kaikki muutkin jatkotoimenpiteet kuten resursointi, tiimikommunikointi, tilanneraportointi ja laskutustiedon keruu ja luonti tehokkaasti. Meillä eivät projektidokumentaation ”työversiot” vaeltele ihmisten omilla koneilla tai meileissä." ”Taimer on enemmän kun vain softatoimittaja, sillä se luo myös kilpailuetua kehittämällä tuotetta tarpeidemme mukaan. Voimme Suomi-tiimillä näyttää esimerkkiä muille, miten asiantuntijaorganisaation kaupallinen prosessi saadaan hanskaan. Totta kai kotimaista kumppania pitää suosia varsinkin, kun tuote on oikeasti hyvä."
Antti Asumaa
Tiedot
Tilaaja: | OSG Agency |
Ajankohta: | 2015 - 2016 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antti Asumaa |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Media |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Taimer - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Taimer - Muita referenssejä
Taimer - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |