Mainostoimisto Sektori Oy sai Capnovasta luotettavan kumppanin
Mainostoimisto Sektori Oy oli yhteydessä Capnovaan aiemman palveluntarjoajan ympäristössä ja asiakaspalvelussa esiintyneiden ongelmien vuoksi.
Media- ja mainostoimistopalveluihin erikoistuneena asiantuntijayrityksenä Mainostoimisto Sektori Oy halusi löytää kumppanin, jonka avulla voisi tarjota myös 100% toimivat palvelinratkaisut asiakkaidensa palveluiden pyörittämiseen.
Käyttöön valittiin novaHotel Plus - lohkottava palvelinratkaisu, josta on mahdollista eriyttää asiakkaille oma palvelintila esimerkiksi kotisivu- ja sähköpostiprojekteissa.
Ratkaisua käyttää useita kymmeniä Capnovan media-alan kumppaneista.
Mainostoimisto Sektori Oy
Mainostoimisto Sektori Oy on vuonna 1989 perustettu täyden palvelun mainostoimisto, joka on onnistuneesti palvellut omien alojen johtavia ja kansainvälisesti toimivia yrityksiä, ja tehnyt menestystarinoita myös pienemmille yrityksille.
Asiakkaita mm. Teknoware, Glaston, Dosetec ja Lahden kaupunki.
Capnova Oy
Capnovalla on takana 16 vuotta, +3000 toteutettua projektia ja 98% asiakkaista on kertonut suosittelevansa meitä myös muille.
Capnova on täysin suomalainen yritys; omistuspohja, konesalit ja henkilökunta ovat 100% Suomessa.
Kuulumme Suomen Tilajaavastuu Oy:n ”luotettava kumppani” -ohjelmaan ja Suomen Vahvimpiin yrityksiin (Suomen asiakastieto Oy) sekä AAA-luottoluokiteltuihin yrityksiin (Bisnode). Capnova on vakavarainen, tulorahoitteinen ja sopivan sekoituksen perinteistä jämäkkyyttä nykypäivän ketteryyteen sekoittava asiantuntijatalo.
Asiakkaita: TREDEA, Universal Music, Philips, Finnmedi, Katsa, Koja, Suomalaisen Työn Liitto, VTS Kiinteistöpalvelut, J. Rinta-Jouppi, Infotripla, Dicode, Ina Finland, Midas Touch ja Oscar Software.
Suosittelija:
Jani Sinkkonen
Tiedot
Tilaaja: | Mainostoimisto Sektori Oy |
Ajankohta: | 2016 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jani Sinkkonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
IT | |
Media | |
Telekommunikaatio |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
Linux |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Capnova - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Capnova - Muita referenssejä
Capnova - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |