Mäntsälän kunta siirtyi kaavoituksessa digiaikaan dmCity-ratkaisun avulla
Mäntsälä on vireä ja muuttovoittoinen, noin 20 700 asukkaan (v. 2019) kunta pääkaupunkiseudun metropolialueella. Vuonna 1585 perustetulla Mäntsälällä on pitkä ja värikäskin historia. Tänä päivänä Mäntsälän kunta panostaa voimakkaasti asukkaittensa hyvinvointiin ja investoi esimerkiksi uusiin kouluihin, kulttuuri- ja liikuntapalveluihin sekä asuinalueisiin.
Mäntsälän kunnassa käynnistyi keväällä 2018 koko kuntaa koskevan yleiskaavan valmistelu. Kunnassa ei ollut käytössä ohjelmaa, millä yleiskaavaa olisi voitu piirtää puhtaaksi. Esri Finlandilla oli samoihin aikoihin suunnitelmissa dmCity-digikaupunkialustan ensimmäinen pilotti, joka tarjosi mainion mahdollisuuden saada tarvittavat työkalut yleiskaavan laadintaan ja yleiskaavahankkeen hallintaan helposti ja joustavasti. Mäntsälässä nähtiin samalla mahdollisuutena saada dmCity-ratkaisusta uusi työkalu myös asemakaavojen tekemiseen.
dmCity-pilotti alkoi huhtikuussa 2019 viiden päivän lähikoulutuksella Esri Finlandin tiloissa Espoossa. Pilottikoulutus vastasi Mäntsälän kunnan odotuksiin hyvin. Osallistujat saivat hyvän perehdytyksen dmCity-järjestelmän käyttöön ja eväät käytön jatkamiseen omalla työpaikalla. Osallistujat saivat myös selkeän käsityksen dmCity-ratkaisukokonaisuudesta ja siihen sisältyvistä lisäosista. Esri Finlandin kouluttajat saivat Mäntsälästä kiitosta asiantuntemuksestaan sekä ystävällisestä ja aktiivisesta otteestaan selvittää koulutuksen aikana esille tulleita asioita. Pilottikoulutusta seurasi muutaman kuukauden kestoinen itsenäinen testausjakso, jonka aikana koulutuksen materiaali toimi hyvänä apuna, ja koulutusryhmän virtuaalitapaamisia järjestettiin aluksi viikoittain ja sen jälkeen tarpeen mukaan.
Pilotin aikana dmCity osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi Mäntsälän tarpeisiin, ja päätös dmCity-järjestelmän hankinnasta tehtiin syksyllä 2019. Pilotoinnista oli selkeää hyötyä päätöksentekovaiheessa, kun järjestelmän toimivuus Mäntsälän kuntaorganisaation tarpeisiin oli jo saatu testattua. Pilotointi osoitti, että dmCity-alustan uusi toimintamalli ja työkalut sopivat Mäntsälän kunnan tulevaisuuden suunnitelmiin.
dmCity-alusta koostuu useista eri moduuleista, jotka on mahdollista ottaa käyttöön yksitellen. Mäntsälän kunta otti käyttöönsä toiminnanohjauksen sekä maankäytön suunnitteluun tarkoitetun moduulin, joka käsittää asema- ja yleiskaavoituksen. Toiminnanohjauksen myötä kunnalla on käytössään kaavoitusta tukevat digitaaliset prosessit ja hankehallinta. Näin Mäntsälän kunnalla on nyt kokonaisvaltainen ratkaisu ohjata ja hallita kaavoitushankkeita sekä niiden toteuttamista prosessiohjatusti.
Mäntsälä otti dmCity-ympäristön käyttöönsä palvelupohjaisesti, jolloin mitään infraan liittyviä asennuksia ei tarvittu. Palvelupohjainen ratkaisu integroitui helposti Mäntsälän olemassa olevan paikkatietoympäristön kanssa. Tämä toimintamalli mahdollistaa jatkossa sen, että ratkaisua on helppo käyttää sijainnista riippumatta; edellytyksenä on vain toimiva internet-yhteys.
Lue lisää Mäntsälän dmCity-ratkaisusta ja sen aikaansaamista hyödyistä
Suosittelija:
Olemme kaivanneet selkeää ja kokonaisvaltaista ratkaisua asema- ja yleiskaavoitukseen. Ennen dmCityn hankintaa laadimme kaavoja usealla eri ohjelmistolla, mikä vaikeutti kaava-asiakirjojen hallintaa. Nyt kaikki löytyy saman järjestelmän alta ja on helposti hallittavissa. Vaikka olemme dmCityn käytössä vasta alkutaipaleella, niin olemme olleet siihen tyytyväisiä ja odotamme innolla uusien kaavojen valmistumista.
Outi Kampman, kaavasuunnittelija, Mäntsälän kunta
Tiedot
Tilaaja: | Mäntsälän kunta |
Ajankohta: | 2019 |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Paikkatieto GIS |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Esri Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ilkka Suojanen
Director, Utilities
Ilkka on kokenut paikkatiedon ja paikkatietoteknologian moniottelija. Hän on suorittanut maantieteen maisteritutkinto-ohjelman Turun yliopistossa ja toiminut paikkatietoalalla .. | |
ilkka.suojanen@esri.fi 040 703 2009 |
|
Esri Finland - Muita referenssejä
Esri Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |