Mäntsälässä Ruutuvihko yhdistää hallinnon ja opetuksen
Mäntsälän kunta on tehnyt yhteistyötä Enterin kanssa ja sekä opetuksen että hallinnon organisaatioissa on otettu käyttöön ENTER Ruutuvihko -palvelu. Tietojärjestelmien uudistus on tehostanut tietoturvaa ja nopeuttanut merkittävästi työntekijöiden henkilökohtaisten tunnusten hallintaa. Lisäksi raportointiominaisuudet tarjoavat monia mahdollisuuksia tiedolla johtamisen kehittämiseen.
– Enterin Ruutuvihko-palvelun ansiosta kahden eri sektorin välinen tiedonsiirto sujuu automaattisesti. Automaatio ei varsinaisesti näy loppukäyttäjälle, koska esimerkiksi automaattinen tunnusten luominen tapahtuu saman päivän aikana. Aiemmin HR-järjestelmään Sarastian on pitänyt luoda tunnukset, ja Kuuma-ICT:ltä on pitänyt tilata AD/Windows-tunnukset. Nyt Kuuma-ICT:ltä tunnusten tilaaminen jää pois. Ruutuvihko-palvelujen sekä yhtenäisen pilviympäristön avulla työ nopeutuu merkittävästi, kertoo Mäntsälän kunnan tietohallinnon asiantuntija Teemu Kanerva.
Vähemmän työvaiheita
Uusi järjestelmä on kahdensuuntainen. Esihenkilöille tieto uusista käyttäjistä siirtyy tietoturvallisesti, ja myös HR-järjestelmään siirtyy tietoa takaisinpäin. Tunnusten luonti tapahtuu minuuteissa, eikä moninkertaista työtä enää tarvita.
– Kun työntekijän työsopimus on kunnossa HR-järjestelmässä, tunnusten lisäys tapahtuu tällöin automaattisesti. Erilaiset vaiheet vähenevät prosessissa, ja tämä keventää esihenkilöiden työtaakkaa ja tekee myös loppukäyttäjien arjesta sujuvampaa. Käyttäjätunnusautomaatio on kunnassa välttämättömyys, Kanerva toteaa.
Tiedolla johtaminen kiinnostaa
Kun HR:n ja opetuksen tiedot yhdistyvät, ovat mahdollisuudet tiedolla johtamiseen entistä paremmat. Ruutuvihon ansiosta erilaiset analytiikkapalvelut ovat saatavilla helposti. Mäntsälässä listojen ja raporttien hyöty kiinnostaa.
– Ajantasaiset raportit ja monipuoliset tiedot käyttäjistä antavat mahdollisuuden kehittää työyhteisöä ja organisaatiota kokonaisuutena. Raporttien avulla saa tietoa päätöksenteon tueksi, Kanerva arvioi.
Uutta oppimassa
Enterin toteuttama Ruutuvihko otettiin käyttöön kuluvan vuoden toukokuussa. Myös naapurikunta Keravalle on toteutettu saman tyyppinen ratkaisu.
– Ruutuvihko on keventänyt myös esimerkiksi Kuuma-ICT:n työtaakkaa. Kun käyttäjätunnukset luodaan automaattisesti, voi ICT-palveluista vastaavat henkilöt keskittyä muihin työtehtäviin, Kanerva sanoo.
Enter on osoittautunut Mäntsälälle toimivaksi yhteistyökumppaniksi. Käyttöönotto sujui luontevasti ja järjestelmien kehitystyö jatkuu myös tulevaisuudessa.
– Yhteyshenkilömme Enterillä on ollut Jesse Mertanen. Hän on ollut aktiivisesti yhteydessä sekä Sarastian että Kuuma-ICT:n henkilöiden kanssa. Arvostamme erityisesti Enterin asiakaslähtöistä toimintatapaa. Järjestelmän hyödyt realisoituvat meille nyt vähitellen, kun käyttöönotosta kuluu hieman enemmän aikaa. Opimme palvelun käytöstä koko ajan uutta, ja myös esihenkilöille järjestelmän hyödyt avautuvat, kun asiaa on heille päästy kouluttamaan. Enää ei kenenkään tarvitse lähteä tilailemaan tunnuksia, vaan ne hoituvat automaattisesti. Lisäksi Ruutuvihko sulkee pois lähtevien työntekijöiden käyttäjätunnukset, jolloin turhat tunnukset eivät jää aiheuttamaan kuluja, Kanerva kiittelee.
Suosittelija:
”Käyttäjätunnusautomaatio on kunnassa välttämättömyys”.
Teemu Kanerva
Tiedot
Tilaaja: | Mäntsälän kunta |
Ajankohta: | - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
juha-pekka.vainio@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Käyttäjähallinta |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |