Mieli.fi
MIELI Suomen Mielenterveys ry on valtakunnallinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Mieli.fi-verkkosivusto on MIELI ry:n tärkein yksittäinen oma digitaalinen viestintäkanava käyttäjämäärässä mitattuna. Se liittyy suoraan lähes kaikkien yksiköiden toimintaan ja on kaiken verkkoviestinnän kivijalka.
Uudistuksen perustavalaatuinen tavoite oli, että MIELI ry on digitaalinen edelläkävijä, joka hyödyntää teknologisia mahdollisuuksia mielenterveyden edistämisessä ja ongelmien ehkäisyssä. Tämän haluttiin näkyvän myös verkkopalvelussa ja sen käyttäjien palvelemisessa. Uuden verkkosivuston haluttiin olevan paras ja suositelluin suomenkielinen lähde mielenterveyden edistämisessä ja kriisiavun hakemisessa.
Projektiin oli toteutettu jo alustava konseptisuunnitelma, jota lähdimme yhdessä viimeistelemään työpajoissa. Suunnitteluprojektia edistettiin sprintteinä määrittelystä toteutukseen. Koska tavoitteena oli myös, että mahdollisimman moni ihminen voisi käyttää MIELI ry:n palveluja sujuvasti, saavutettavuuteen piti kiinnittää erityistä huomiota. Sivuston ulkoasun suunnitteli mainostoimisto, jonka Poutapilvi implementoi sivuston visuaaliseksi ilmeeksi.
Tekninen toteutus on laaja. Se sisältää sadoittain artikkeleita ja sivuja, joissa käytössä monipuolisesti sisältölohkoja sisällön käyttäjäystävälliseen esittämiseen loppukäyttäjille. Kieliversioita on viisi. Palveluun rakennettiin omia sisältötyyppejä mm. materiaaleja, jäsenjärjestöjä, kriisikeskuksia ja yhteystietoja varten. Sivusto integroitiin Odoo-toiminnanohjausjärjestelmään, josta tuodaan koulutukset, tapahtumat ja niiden sisältö. Toki koulutuksia ja tapahtumia voi syöttää tuotavien tietojen lisäksi myös WordPressissä.
Lisäksi rakensimme lahjoitusintegraation siten, että sivustolla syötetyt lahjoitustiedot linkittyvä suoraan erilliseen lahjoitusjärjestelmään. Aikaisemmin irrallaan olevien kampanjasivut esimerkiksi Mielinauha-kampanjaa ja joulukeräystä varten toteutettiin multisite-verkostototeutuksena. Oleellinen osa uudistusta oli myös se, että vanhasta Drupal-sivustosta saatiin siirrettyä sadoittain erilaista uutis- ja artikkelisisältöä uuteen palveluun. Tämä kevensi sisällöntuottajien työkuormaa merkittävästi uudistuksen aikana.
Poutapilvellä oli projektissa vastuunaan suunnittelu, määrittelyn tarkentaminen ja konseptin jatkokehittely, tekninen toteutus, koulutus ja ohjeistukset sisällön siirto vanhasta sivustosta uuteen sekä ylläpito-, hosting- ja tukipalvelut. Mikään verkkopalvelu ei ole koskaan valmis ja jatkamme kehitystyötä aktiivisesti ja suunnitelmallisesti hyvän yhteistyön merkeissä.
Suosittelija:
Leena Kasurinen
Tiedot
Tilaaja: | MIELI Suomen Mielenterveys ry |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Klaus Holm |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Poutapilvi web design - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Poutapilvi web design - Muita referenssejä
Poutapilvi web design - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |