Miseva
Miseva myy, ostaa ja vaihtaa käytettyjä matkailuajoneuvoja ja muita moottoriajoneuvoja sekä uusia Roadcar sekä Pössl-retkeilyautoja. Vanha sivusto oli jäänyt hieman jälkeen hyvän maineen karttuessa ja liiketoiminnan kasvaessa, eikä vastannut enää yrityksen nykytilaa.
Dude ei pistänyt pelkästään markkinointisivustoa uusiksi, vaan kehitti myös Misevan myyjien arkea helpottavia toimintoja. Kehitystyö on ollut aktiivista heti uudistuneen sivuston julkaisun jälkeen ja tälläkin hetkellä suunnitteilla on uusia ominaisuuksia.
Suunnittelu
Miseva oli tehnyt ulkopuolisen konsultin kanssa hyvän pohjatyön uudistukselle, kartoittaen vanhan sivuston kipukohdat sekä listaten asiat joihin uudistuksessa halutaan kiinnittää erityistä huomiota. Pääsimmekin nopeasti kiinni hommasta ja visuaalinen suunnittelu voitiin aloittaa rivakasti. Samassa rytäkässä päivitimme logon nykyaikaisemmaksi.
Kävijän kokemuksesta haluttiin suoraviivainen, joten sivustolle suunniteltiin helppokäyttöinen käyttöliittymä ajoneuvojen hakemiseen sekä selaamiseen.
Miseva oli tehnyt ulkopuolisen konsultin kanssa hyvän pohjatyön uudistukselle, kartoittaen vanhan sivuston kipukohdat sekä listaten asiat joihin uudistuksessa halutaan kiinnittää erityistä huomiota. Pääsimmekin nopeasti kiinni hommasta ja visuaalinen suunnittelu voitiin aloittaa rivakasti. Samassa rytäkässä päivitimme logon nykyaikaisemmaksi.
Kävijän kokemuksesta haluttiin suoraviivainen, joten sivustolle suunniteltiin helppokäyttöinen käyttöliittymä ajoneuvojen hakemiseen sekä selaamiseen.
Ajoneuvot esille suoraan myyntiohjelmasta
Sivuston pääsisältö on myynnissä olevat ajoneuvot, joita hallitaan Autosofta-myyntiohjelmalla. Rakensimme sivuston ja Autosoftan välille integraation, jonka ansioista myynnissä olevat ajoneuvot sekä kaikki niihin liittyvät tiedot siirtyvät automaattisesti ja vaivattomasti suoraan sivustolle lähes reaaliajassa.
Helpotusta arkeen toimivilla työkaluilla
Sivustouudistuksen yhteydessä nousi esiin useita tarpeita, joissa pystyimme helpottamaan Misevan työntekijöiden arkea rakentamalla räätälöityjä työkaluja osaksi sivustoa.
Sivustouudistuksen yhteydessä nousi esiin useita tarpeita, joissa pystyimme helpottamaan Misevan työntekijöiden arkea rakentamalla räätälöityjä työkaluja osaksi sivustoa.
Suosittelija:
Kun aloimme suunnitella yrityksellemme uusia nettisivuja, sai Dude vahvan suosituksen toiselta tuntemaltamme alan ammattilaiselta. Hänellä oli jo ennestään kokemusta yhteistyöstä Duden kanssa ja täten kumppanin valinta oli meidänkin osaltamme helppoa. Projekti lähti nopeasti liikkeelle ja tuntui, että yhteinen näkemys lopputulemasta löytyi helposti. Yhteistyö projektin aikana toimi luontevasti ja uudet sivut ovat nyt yrityksemme näköiset ja tukevat liiketoimintaamme erittäin hyvin. Sivuja on myös helppo itse päivittää ja ne toimivat erittäin nopeasti. Vahva suositus siis muillekin Duden palveluita harkitseville!
Juha Sillanpää
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Miseva |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Sillanpää |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |