Mitä on e-urheilu ja miksi se on niin suosittua?
E-urheilua ei useinkaan mielletä urheilulajiksi, mistä e-urheilijat ovat välillä hieman pahoillaan. Totuus on, että e-urheilu alkaa olemaan monen maan keskuudessa jo suositumpaa, mitä perinteinen urheilu. Laji ei ole siitä perinteisimmästä päästä, mutta sen parissa työskentelevät ymmärtävät, mitä laji pitää sisällään.
On väistämätöntä, että e-urheilu on tullut jäädäkseen. Se, mielletäänkö se samanlaiseksi urheiluksi kuin esimerkiksi jääkiekko, jää jokaisen itse päätettäväksi. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei uusi urheilulaji missään nimessä poista toista olemasta.
Turha kilpailu tai kritisointi urheilulajien välillä on siis lähinnä turhaa energianhukkaa. Jokainen laji ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sen lisäksi on hienoa, että nuoremman polven suomalaiset ovat menestyneet maailmanlaajuisissa kisoissa ja tuoneet Suomea maailmankartalle.
Mitä e-urheilu on?
Esports eli suomennettuna e-urheilu on yksi urheilun laji. Siinä yksinkertaisesti pelataan jotain konsoli- tai tietokonepeliä kilpaillen muita pelaajia vastaan. Kilpailut käydään yksilöinä tai joukkueina.
E-urheilua voidaan joko harrastaa vapaa-ajalla harrastemielessä, tai pelata kilpaa eri kilpailuissa. Näissä kahdessa tavassa on kuitenkin valtavia eroja, jotka on hyvä ymmärtää. Aivan kuin myös ahti games livekasino tarjoaa pelejä niin vapaa-ajalle, kuin päivittäisiin turnauksiin. Näissä kahdessa tavassa on kuitenkin valtavia eroja, jotka on hyvä ymmärtää.
Yleensä he, jotka eivät miellä e-urheilua minkäänlaiseksi urheilulajiksi, ovat tietoisia vain harrastepelaamisesta silloin tällöin. Monelle voi myös tulla yllätyksenä, kuinka haastavasta lajista on kyse. Pelien äärellä vaaditaan mielettömästi erilaisia taitoja, joista moni ei ole tietoinen ennen kuin itse kokeilee lajia edes yhden pelin ajan. Tämän vuoksi vedonlyönti ilman rekisteröitymistä e-urheilun parissa ei myöskään sovi kuin harjaantuneimmille ammattilaisille - muuten vedonlyönnistä tulee helposti tappiollista.
Suuret sponsorit
Kun verrataan e-urheilua esimerkiksi fyysisesti haastaviin urheilun muotoihin, on päivän selvää, etteivät hiiren näppäily ja näppäimistön painaminen ole fyysisesti läheskään niin rankkaa, mitä vaikka pikajuoksu.
Istuminen on kuitenkin myös vaativaa, minkä vuoksi e-urheilijoiden täytyy pitää itsensä kovassa kunnossa. Lajia voidaankin pelata niin yksilöinä, kuin joukkueina ja parhaimmat pelaajat harrastavatkin sitä sekä-että ja jopa menestyvät kummassakin kategoriassa.
Sponsoreista ei myöskään ole lajin parissa pulaa, sillä sponsorit pitävät huolen siitä, että pelaajilla on turnauksissaan optimaalisimmat kyvyt niin fyysisesti, kuin myös mentaalisesti.
Pelaajilla on tiukat ravinto- ja kunto-ohjelmat, minkä lisäksi heidän täytyy harjoitella kognitiivisia kykyjä. Muun muassa reagointikyvyn täytyy olla pelatessa huippuluokkaa, jos vastustajat täytyy tunnistaa pienistä äänistä tai vilauksesta kulman takana.
Ei pelkkää pelien kehitystyötä
Usein kun puhumme pelialasta Suomessa, mieleemme putkahtavat esimerkiksi Angry Birds ja muut tunnetut, Suomesta lähtöisin olevat pelit. Suurien pelien tai pelisovellusten kehittäminen onkin kieltämättä tärkeää ja tuo Suomea maailmankartalle myös tekniikan saralla.
On kuitenkin tärkeää ottaa huomioon, että nykyään Suomessa pystyy opiskelemaan myös itse pelaamista. Se on hyvä väylä pelaajille, jotka haluavat päästä lajin parissa tavoitteellisesti eteenpäin ja saavat samalla tarvitsemaansa tukea sekä uusia mahdollisuuksia menestyä.
Tosin opiskeleminen vaatii sitä, että takana on tuhansia tunteja pelaamista sekä vankka halu oppia lisää. Koulutuksen kautta pystyy verkostoitumaan myös muiden pelaajien sekä entisten ja nykyisten ammattipelaajien kanssa. Lisäksi erilaiset sponsorit ovat kiinnostuneita uusista lupauksista.
Kuinka päästä alalle?
E-urheilu on alana koko ajan kasvava ja kehittyvä. Yhä useampi lapsi ja nuori haaveilee tulevasta urasta e-urheilun parissa, niin kuin minkä tahansa lajin tai ammatin parissa. Ala on sen verran tuore, että uusia ammattinimikkeitä täytyy välillä keksiä, jotta oman työnsä pystyy nimikoimaan.
Yleensä työskentely on yritystoimintaa ja työ koostuukin eri pituisista projekteista. Yleensä alussa siis käytetään samoja asioita, mitä muutkin aloittelevat yrittäjät. Kevytyrittäjyys tai esimerkiksi toiminimiyrittäjyys ovat suosittuja uran alkumetreillä niiden helppouden ja matalan kynnyksen vuoksi.
Alalla ei ole oikeastaan koskaan olemassa erillisiä työnhakuilmoituksia. Parhaita vinkkejä alalle pääsyyn ovat esimerkiksi vapaaehtoistyön tekeminen erilaisissa turnauksissa tai tapahtumissa, live-striimejen tekeminen ja sitä kautta suosion kasvattaminen tai esimerkiksi e-urheilukoulutuksella alalle pääseminen sieltä saatujen eväiden, kokemuksen ja suhteiden kautta.
Alalle ei siis noin vaan mennä, vaan takana täytyy olla jopa vuosien pelaamista, intohimoista kiinnostusta pelialaan ja pelaamiseen sekä myös sosiaalisuutta ja uskallusta.
Moni saattaa jännittää, onko töitä alalla tarpeeksi tai tuleeko pärjäämään yrittäjänä. Monesti alussa pidetäänkin työpaikkoja jalka oven välissä ja vapaa-ajalla pelataan sekä osallistutaan tapahtumiin.
Lisätietoja
Digivolla - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digivolla - Muita referenssejä
Digivolla - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |