Näin Agile Searchin uudet kotisivut kasvattivat liidien määrää 50%
Agile Search on rekrytointiyritys, joka yhdistää teknologian ammattilaiset ja Pohjoismaiden houkuttelevimmat työnantajat. Agile Search tekee yhteistyötä monien maailman johtavien yritysten kanssa, mukaan lukien Finnair, Amazon, Amer Sports ja Kindred.
Tavoite
Agile Search tarvitsi uudet kotisivut, jotka tukisivat heidän rekrytointibisnestään. Heillä oli kaksi kohderyhmää: yritykset ja työnhakijat. He halusivat kasvattaa liidien määrää sekä sitouttaa kotisivujensa kävijöitä molemmista kohderyhmistään. Niinpä he kääntyivät meidän puoleemme.
Kotisivujen tuli palvella kahta kohderyhmää samaan aikaan. Heidän aiemmalla sivustollaan käyttäjäkokemus jäi geneeriseksi. Erityisen vaikeaa oli tuottaa työnhakijoille riittävästi arvoa.
Tämä oli ehdottomasti suurin kohtaamamme haaste suunnitellessamme Agile Searchin kotisivuja. Kuinka voisimme välittää muutamassa sekunnissa kahta erilaista arvolupausta kahdelle asiakassegmentille? Kuinka voisimme varmistaa, että kotisivut puhuttelevat molempia kohderyhmiä samaan aikaan?
Uusien kotisivujen päällimmäisenä tavoitteenamme oli saada lisää liidejä ja sitouttaa heitä aiempaa enemmän. Asetimme toimintakehotteet (call-to-action, CTA) suureen painoarvoon. Parhaiden tulosten takaamiseksi kehotteiden täytyi kohdistua oikeisiin vaiheisiin asiakkaan ostopolulla.
Ratkaisu
Verkkosivujen tehtävä on vastata kohderyhmänsä tarpeisiin. Haastattelimme Agile Searchin asiantuntijoita, kävimme läpi asiakasdataa ja teimme taustatutkimusta. Näiden tietojen pohjalta loimme kaksi ostajapersoonaa ohjaamaan kotisivujen suunnittelua.
Näillä kahdella ostajapersoonalla on erilaiset tarpeet: toinen on työnhakija, toinen rekrytoija. Kumpaa ostajapersoonaa meidän täytyisi priorisoida suunnittelussa? Vaikka rekrytoijat tuovat Agile Searchin myynnin, valitsimme ensisijaiseksi kohderyhmäksi uusista työpaikoista kiinnostuneet IT-alan ammattilaiset. Heidän kysyntänsä on katossa, jolloin avainasemassa on houkutella heitä töihin Agile Searchin asiakasyrityksiin.
Työnhakijoiden houkuttelun lisäksi kotisivujen tärkeä tavoite on generoida liidejä. Huolellisen asiakaspolun suunnittelun lisäksi CTA:t ovat liidien generoinnissa isossa roolissa. Teimme sivujen toimintakehotteista näkyviä ja aktivoivia sekä asettelimme ne loogisiin paikkoihin.
Teknisessä toteutuksessa painotimme sivujen nopeaa latausaikaa, sivujen keveyttä ja kustomoitavuutta. Alustaksi valitsimme WordPress CMS:n. Kirjoitimme itse 90% koodista, jotta välttäisimme sivuja turhaan kuormittavia plugineja.
Koko prosessin ajan keräsimme palautetta Agile Searchilta ja sen asiakkailta. Tämän palautteen avulla opimme ja optimoimme jatkuvasti tehdessämme kotisivujen suunnittelua koskevia päätöksiä.
Tulokset
Agile Searchin uusien kontaktien määrä kasvoi 50% nettisivujen julkistamista seuraavien neljän kuukauden aikana.
Myös istunnon kesto piteni 42% ja sivujen katselukerrat 17% kotisivujen julkaisua edeltäviin kuuteen kuukauteen nähden. Tämä oli toinen todiste siitä, että uusi inbound-sivusto onnistui sitouttamaan kävijöitä molemmista kohderyhmistä.
Uudet sivut mahdollistivat tehokkaan inbound-markkinoinnin – sivujen latausnopeus oli vain huimat 0,5 sekuntia ja ne sisälsivät yli 30 toimintakehoitetta.
Julkaisimme uudet sivut elokuussa 2017, kahden kuukauden kuluttua projektin käynnistymisestä.
Tiedot
Tilaaja: | Agile Search |
Ajankohta: | 2017 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
The F Company - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
The F Company - Muita referenssejä
The F Company - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |