Nuorikulttuuri – Sivustouudistus
Nuorisotyötä taiteen ja kulttuurin keinoin
Nuori Kulttuuri -toiminta on taiteen ja kulttuurin voimin tehtävää nuorisotyötä. Kaikille avoimen, valtakunnallisen toiminnan kautta sekä nuoret, että nuorten kanssa työskentelevät pystyvät kehittämään toimintaansa, verkostoitumaan ja saamaan onnistumisen kokemuksia.
Lähtökohdat
Nuoren kulttuurin vanha sivusto ei vastannut enää toiminnan tarpeita niin tekniikan kuin ulkoasun osalta. Visuaalisen ilmeen uudistamisen rinnalla kuului tehtävälistalle myös verkkosivuston saavutettavuuden toteuttaminen.
Aloitus ja tavoitteet
Sivuston uudistus aloitettiin yhteisellä palaverilla, jossa käytiin läpi sivuston tavoitetta, puuttuvia ominaisuuksia, käyttöliittymäratkaisuja sekä toiveita. Rakensimme sivuston WordPress-alustalla hyödyntäen omaa WordPress-teemaa ja tarpeisiin räätälöityjä lohkoja sekä lohkomalleja. Sopivien lohkojen avulla sivuston sisällönhallinta on helppoa ja vaivatonta – haluttuja sisältöjä voidaan nostaa esiin monipuolisesti ja joustavasti.
Uudistusprojektissa tehtiin lisäksi panostuksia saavutettavuuteen, joka osaltaan auttaa varmistamaan, että uudistettu sivusto palvelee nyt entistä paremmin kaikkia käyttäjiä.
Trimedian toteutus
Trimedia vastasi sivuston ilmeen ja käyttöliittymän suunnittelusta sekä teknisestä toteutuksesta. Työssä korostui toiminnan viestinnän rinnalla tasokkaan teknisen toteutuksen ja tietoturvan tärkeys. Yhteistyö jatkuu ylläpidon ja tukipalveluiden myötä, lisäksi autamme vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin, jotta sivusto noudattaa lainmukaisia evästekäytäntöjä.
Verkkosivuston visuaalinen ilme oli vanhentunut ja se kaipasi uudistusta. Uutta ilmettä lähdettiin työstämään vanhan sisällön pohjalta. Sivusta haluttiin kepeä, nuorekas ja helppokäyttöinen. Tärkeimmässä roolissa olivat erilaiset tapahtumat ja palvelut – tapahtumia kuten Nuori Kulttuuri Festival ja Nuori Kulttuuri Digistage haluttiin korostaa sivuilla. Nuoret selaavat Nuori Kulttuurin -verkkosivuja enimmäkseen kännykällä, joten oli tärkeää, että sivusto toimisi ja näyttäisi hyvältä myös mobiilissa.
Tiedot
Tilaaja: | Nuori Kulttuuri |
Ajankohta: | 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Arto Saksola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Trimedia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Trimedia - Muita referenssejä
Trimedia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |