Oikein tehty perehdytys parantaa työturvallisuutta
Concrete käyttää Movenium Perehdytykset -palvelua uusien työntekijöiden perehdytyksiin työmailla. Toimitusjohtaja Aki Lassilan mukaan helppokäyttöinen työkalu nopeuttaa perehdyttämistä ja parantaa samalla myös työturvallisuutta.
Concrete Urakointi Oy on vuonna 2012 perustettu rakennus- ja saneeraustöihin erikoistunut urakoitsija. Vantaalainen yritys on kovassa kasvussa ja sillä on parhaimmillaan samanaikaisesti käynnissä 15 työmaata.
– Meillä on paljon alihankkijoita, joiden mukana tulee meille entuudestaan tuntemattomia työntekijöitä. Isoimmilla työmailla voi projektin aikana työskennellä useita kymmeniä eri henkilöitä, Concreten toimitusjohtaja Aki Lassila kertoo.
Concrete on toimintansa alusta lähtien hakenut digitaalisia ratkaisuja työmaiden toiminnan tehostamiseen. Uusien työntekijöiden perehdyttämiseen ja opastamiseen yritys käyttää Movenium Perehdytykset -palvelua.
– Helppo ja nopea työkalu on aina käytettävissä niin tabletilla kuin kännykälläkin. Valmiin check-listan avulla kaikki kohdat tulee käytyä tehokkaasti läpi ja lopuksi perehdytetyltä voi ottaa sähköisen allekirjoituksen suoraan näytölle, Aki Lassila kuvailee ratkaisun hyötyjä.
Perehdyttäminen on työnantajan lakisääteinen velvoite. AVI eli Aluehallintovirasto tekee poliisin kanssa valvontakäyntejä työmailla tarkistaakseen paikallaolijat ja kulkuluvat.
– Kyllähän tällaiset sähköiset pilvipalvelut helpottavat byrokratiaa – kaikki tärkeä dokumentaatio on tallessa yhdessä paikassa ja käytettävissä myös mobiililaitteilla. Listat voi näyttää viranomaiselle suoraan koneelta tai lähettää pdf-liitteenä sähköpostilla, Aki Lassila toteaa.
Concretessa perehdyttämistä ei tehdä kuitenkaan ainoastaan lainsäädännön takia vaan sillä parannetaan merkittävästi myös yrityksen työturvallisuutta sekä työn laatua.
– Hyvä työturvallisuus lähtee huolella tehdystä perehdyttämisestä: millainen työympäristö on, mitä kaikkea pitää päivittäisissä tehtävissä huomioida, miten toimitaan hätätilanteissa, Aki Lassila kertoo.
Suosittelija:
Helppo ja nopea työkalu on aina käytettävissä niin tabletilla kuin kännykälläkin. Valmiin check-listan avulla kaikki kohdat tulee käytyä tehokkaasti läpi ja lopuksi perehdytetyltä voi ottaa sähköisen allekirjoituksen suoraan näytölle.
Aki Lassila
Tiedot
Tilaaja: | Concrete Urakointi Oy |
Ajankohta: | 2015 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Teknologia
Android | |
iOS |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Movenium - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Movenium - Muita referenssejä
Movenium - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |