Rapala: ERP:n avulla hallittua johtamista ja parhaimpien prosessien jalkauttamista
Rapalan ikoninen tuotemerkki on tuttu suomalaisille jo yhdeksältä vuosikymmeneltä. Pitkäjänteinen työ markkinoiden laajentamiseksi on saavuttanut Rapalalle aseman yhtenä Helsingin pörssin kansainvälisimmistä yhtiöistä.
Rapalan markkinat ovat todella globaalit. Yhtiön tuotteita myydään yli 100 maahan ympäri maailman, joista 35 maassa yhtiö toimii oman paikallisen jakeluyhtiön kautta. Rapalan suoraviivaisen yrityskulttuurin ansiosta jokaista markkinaa palvellaan sellaisena kuin se on: Erilaisena bisnesympäristönä, jolla on omat ominaispiirteensä. Kyky sopeutua paikallisiin markkinoihin on ratkaisevaa menestyksen kannalta, ja samaa joustavuutta ja sopeutumiskykyä toivotaan myös liiketoiminnan tukijärjestelmiltä. Järjestelmien on pystyttävä ensisijaisesti vastaamaan paikallisiin tarpeisiin sekä samaan aikaan mahdollistamaan konsernitason ohjauksen ja koordinoinnin.
Innofactor on Rapalan Dynamics NAV -toiminnanohjausjärjestelmien kumppani Suomessa, ja on ollut mukana suunnittelemassa yrityksen toiminnoille mallia, jota hyödyntäen globaalia toimintaa voidaan tulevaisuudessa johtaa läpinäkyvämmin, ja jalkauttaa käytäntöjä sitä mukaa kun maayhtiöt ottavat järjestelmiä käyttöön. Keskitetyillä prosesseilla pyritään varmistamaan yhdenmukaiset näkymät liiketoiminnan tärkeisiin tuote- ja asiakkuustietoihin.
Suosittelija:
”Toimintamallimme perustuu vahvoihin ja pitkälle itsenäisiin paikallis organisaatioihin, jotka pystyvät palvelemaan kutakin markkinaa optimaalisella tavalla. Tiivis kommunikaatio johdon ja paikallisyksiköiden välillä sekä liiketoimintaan liittyvän tiedon globaali läpinäkyvyys tulevat olemaan entistä tärkeämpää tulevaisuudessa ja Innofactorin tarjoamat järjestelmät antavat tähän uusia mahdollisuuksia.”
Jussi Ristimäki varatoimitusjohtaja ja CFO, Rapala VMC Oyj
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |