Rauman kaupungille joustava ja omaleimainen sivustopaketti
Valu Digital toteutti Rauman kaupungille verkkosivuston, joka joustaa kaupungin tarpeiden mukaan. Valun Kuntasivusto-mallilla pääsivuston oheen voidaan luoda kustannustehokkaita rinnakkais- ja kampanjasivustoja. Rauma sai käyttöönsä yli kymmenen rinnakkaissivustoa. Esimerkiksi kirjaston, kansalaisopiston ja kulttuurikohteiden sivustot luotiin omille domaineilleen ja niiden ulkoasut räätälöitiin asiakkaan toiveiden pohjalta.
- Kaipasimme uuteen verkkopalveluun nimenomaan sitä, että palvelu tehdään yksilöllisesti Rauman tarpeista lähtien. Valun Kuntasivusto-toteutuksella saimme omannäköisemme sivuston, jota on jatkossakin mahdollista muovata, kertoo Rauman kaupungin viestintäyksikön päällikkö Raija Lehtorinne.
Rauman verkkosivustoprojekti vietiin läpi ripeällä aikataululla ja sivusto valmistui alkuperäistä suunnitelmaa hieman nopeammin. Uusi sivusto erillis- ja kampanjasivustoineen onkin nyt vahvasti Rauman kaupungin näköinen ja helppo käyttää.
- Vanhalla sivustolla ihmiset valittivat usein tiedon löytämisen vaikeutta. Uusi sivusto taas on saanut spontaania kiitosta: ihmiset ovat testanneet sivua ja todenneet, että sivusto toimii hyvin ja tieto löytyy, Raija Lehtorinne kertoo.
Suosittelija:
"Valun Kuntasivusto-toteutuksella saimme omannäköisemme sivuston, jota on jatkossakin mahdollista muovata."
Raija Lehtorinne, viestintäyksikön päällikkö, Rauman kaupunki
Tiedot
Tilaaja: | Rauman kaupunki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Projektinhallinta | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Valu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Juha Mattila
Sales Consultant
Vastaan Valulla asiakkuuksista ja myynnin kehittämisestä. Minulla on noin 20 vuoden kokemus toimialamme myynnin, markkinoinnin, projektijohtamisen ja liiketoiminnan .. | |
juha.mattila@valu.fi 050 524 1846 |
Valu Digital - Muita referenssejä
Valu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |