Sisälogistiikka 2016 -palkinto Altia Oyj:lle – tehokkuutta ilman suuria investointeja
Tampereen messujen tapahtumakokonaisuuden avajaisissa jaettiin Sisälogistiikka 2016 -tunnustus, joka luovutetaan vuosittain sisälogistiikan alueella ansioituneelle yritykselle tai hankkeelle.
Tänä vuonna Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n myöntämän tunnustuksen sai Altia Oyj, joka valmistaa, markkinoi, myy, vie ja tuo maahan alkoholijuomia. Palkinnon vastaanottivat Altian logistiikan kehityspäällikkö Pekka Molarius, logistiikkapäällikkö Tuomas Akkanen sekä logistiikkasuunnittelijat Veli-Mikko Ikonen ja Antti Marmo.
Palkintovaliokunnan mukaan Altia on kehittänyt tuotannon tehokkuutta sekä sisälogistiikan kustannustehokkuutta merkittävästi ilman suuria rahallisia investointeja.
Tavaravirtoja on järkeistetty, varaston toimintamalleja ja varastointitapoja muutettu, hukkapinta-ala on minimissä ja varastoinnin käytössä olevia kuutioita on lisätty ilman, että seiniä on siirretty.
FidaWare WMS ohjaa Altian varastotoimintoja Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Tiedot
Lisätietoja
Roima Intelligence Inc. - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Roima Intelligence Inc. - Muita referenssejä
Roima Intelligence Inc. - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |