Sisustussuunnittelun digitalisointia
dSign on palkittu sisustusarkkitehtitoimisto, joka on työskennellyt monien hotellien, kauppakeskusten, kahviloiden, lentoyhtiöiden ja risteilylaivojen kanssa. dSignilla työskentelee 25 huippuammattilaista. Jokaiseen asiakashankkeeseen dSign määrittää tiimin, joka kykenee vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja viemään projektin maaliin parhaalla mahdollisella tavalla. Vuonna 2018 dSign pyysi Oivania rakentamaan verkkosovelluksen, jolla asiakkaat voivat seurata dSignin suunnitteluprosessia ja pystyvät kommunikoimaan suunnittelutiimin kanssa. dSignilla oli kirkas visio miten he halusivat sovelluksen toimivan ja miltä sen tulisi näyttää. “Sisustussuunnittelijoina etsimme aina keinoja tehdä palvelustamme entistäkin paremman asiakkaillemme. Oivanin kanssa työskentelyn myötä pystyimme toteuttamaan ideamme ja konseptimme konkreettiseksi palveluksi, jota asiakkaamme voivat käyttää”, kertoo dSign Oy:n toimitusjohtaja Vertti Kivi. Projekti toteutettiin dSignin toimitiloissa tiiviissä yhteistyössä työntekijöiden kanssa kahdeksassa viikossa. Uusia toiminnallisuuksia lisättiin ketterän kehitysprojektin edetessä Oivanin ja dSignin keskustelujen pohjalta. Verkkosovellus rakennettiin käyttämällä palvelinpuolella Ruby on Rails -ohjelmistokehystä. Sovelluksen käyttöliittymän luomiseen käytettiin Angular 6- ja Bulma CSS -työkaluja. “Sisustussuunnitteluun keskittynyt dSign edustaa suomalaisen elegantin ja käytännöllisen sisustamisen kärkikastia. Olemme pitkään edistäneet kiinteistö- ja rakennusyhtiöiden digitalisaatiota ja siksi onkin ollut hienoa päästä kehittämään myös dSignin palveluja. Maltan tuskin odottaa pääseväni taas kokemaan dSignin huikean Space Alive -sisustuskonseptin, kun seuraavaksi lennän Thaimaan-toimistollemme Finnair A350 -lentokoneella”, kertoo Oivanin toimitusjohtaja ja osakas Rami Korhonen.
Suosittelija:
Sisustussuunnittelijoina etsimme aina keinoja tehdä palvelustamme entistäkin paremman asiakkaillemme. Oivanin kanssa työskentelyn myötä pystyimme toteuttamaan ideamme ja konseptimme konkreettiseksi palveluksi, jota asiakkaamme voivat käyttää”.
Vertti Kivi
Tiedot
Tilaaja: | dSign |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Vertti Kivi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
Angular | |
Ruby on Rails |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Oivan - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rami Korhonen
CEO & Co-Founder
Oivanin CEO & Co-Founder Rami Korhonen on sarjayrittäjä ja yritysjohto-osaamisensa ohella kokenut palvelusuunnittelija, joka yhdistää yhteiskuntatieteilijän koulutuksensa .. | |
rami.korhonen@oivan.com +358 40 730 7813 |
Oivan - Muita referenssejä
Oivan - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |