Tehokkaan projektimallin kehittäminen
Haaste
Veikkaus tekee jatkuvaa tuotekehitystyötä ja ideointia. Ennen uuden projektimallin kehittämistä heillä oli paljon sellaisia tuotekehitysideoita, joita saatettiin työstää pitkällekin eteenpäin ennen kuin kirkastui, millainen konkreettinen lopputuotos projektista on tarkoitus syntyä. Koska ideoita lähdettiin viemään eteenpäin ilman selkeää ajatusta tai tietoa niiden kannattavuudesta, ne saattoivat viedä resursseja turhaan, jolloin joku toinen parempi idea saattoi jäädä työstämättä. Veikkauksen tavoite oli tunnistaa hyvät ideat jo projektien alkuvaiheessa sekä tehostaa ketterää kehittämistä. Lisäksi Veikkaus halusi siirtää pelijärjestelmien kehittämistä itselleen.
Uuden projektimallin luomiseen kaivattiin apua asiantuntijoilta, joilla on osaamista ja monipuolista kokemusta menetelmäkehittämisestä. Siksi päädyttiin Talent Basen palveluihin. Uudella toimintatavalla haluttiin toisaalta kehittää ketteriä menetelmiä ja toisaalta yhdistää niihin perinteiset projektimallit, jotta projektien toteuttaminen olisi tehokasta ja hallittua.
Ratkaisu
Veikkauksen uuden projektimallin kehityksessä hyödynnettiin Talent Basen asiantuntijoiden aiempaa kokemusta ja keskeisiä havaintoja Veikkauksen projektityöskentelystä. Uutta toimintamallia työstettiin yhdessä sparraamalla ja keskustelemalla. Samalla tunnistettiin rooleja ja osaamista, jota Veikkaus tarvitsi omaan organisaatioonsa. Talent Basen asiantuntijat auttoivat Veikkausta tunnistamaan, mitä asioita kannattaa hyödyntää ketterästä kehittämisestä sekä toisaalta kirkastamaan, mitä ollaan tekemässä. Työn tuloksena otettiin käyttöön KAPO®-mallin mukainen toimintatapa tuotekehitysprosessin alkupäähän. Tällä mallilla pystyttiin samanaikaisesti arvioimaan konseptia, arkkitehtuuria, protovaihetta sekä operatiivista mallia kokonaisuutena. Uusi toimintatapa mahdollisti kevyen tavan puntaroida ideoita osana business case -arviointia. Lisäksi Veikkauksen teknistä tuotekehitystä päätettiin vahvistaa uusilla ihmisillä ja rooleilla.
”Pystymme nyt paljon tehokkaammin arvioimaan, onko meillä konsepti, miten se istuu arkkitehtuuriin, ja voidaanko tehdä proto. Lisäksi malli auttaa selventämään jo ennakkoon, mitä vaikutuksia uudella idealla ja muutoksella on tekniseen ympäristöön”, kertoo Reni Waegelein, Veikkauksen CIO.
Uudessa toimintamallissa idea otetaan tarkempaan KAPO® –mallin mukaiseen tarkasteluun, kun idea päätetään siirtää protovaiheesta varsinaiseksi kehitysprojektiksi. Konseptia, arkkitehtuuria, prototyyppiä ja operatiivisen mallin määrityksiä täsmennetään niin, että niiden pohjalta voidaan edetä tekniseen toteutukseen. Samalla tarkentuu, minkälainen vaikutus ratkaisulla on Veikkauksen teknisiin ratkaisuihin ja liiketoiminnan prosesseihin.
Tulokset
Suurimpia hyötyjä työstä on ollut se, että on helpompi keskustella eri tyyppisistä ideoista sekä arvioida, mihin suunnataan kehityspanostuksia. Resurssit voidaan kohdistaa heti niihin ideoihin, joista saadaan suurimmat liiketoimintahyödyt. Lisäksi ideoiden ja konseptien toteutettavuus on parantunut.
”Yhteistyö Talent Basen asiantuntijoiden kanssa kannatti ehdottomasti. Heillä oli tarvittavaa kokemusta menetelmäkehittämisestä ja saimme heiltä hyödyllistä sparrausapua koko projektin ajan. He toimivat myös riippumattomana osapuolena työkaluarvioinneissa, mikä on ollut erittäin arvokasta”, sanoo Reni tyytyväisenä.
Tiedot
Tilaaja: | Veikkaus |
Lisätietoja
Talent Base (member of Loihde Group) - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Talent Base (member of Loihde Group) - Muita referenssejä
Talent Base (member of Loihde Group) - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |