Terveystalo Pro - asiantuntijasovellus oman työn johtamiseen
Helpotimme lääkäreiden ja terapeuttien arkea rakentamalla heille sovelluksen oman työn johtamiseen
Helpotimme lääkäreiden ja terapeuttien arkea rakentamalla heille sovelluksen oman työn johtamiseen. Terveystalo Pro on mobiilisovellus, jolla Terveystalon asiantuntijat kuten lääkärit ja terapeutit hallitsevat työlistojaan ja seuraavat palkkioiden maksua. Suunnittelimme ja toteutimme React Native -pohjaisen sovelluksen iOS- ja Android-alustoille tiiviissä yhteistyössä Terveystalon kanssa. Julkaisimme ensimmäisen version kolmessa kuukaudessa, jonka jälkeen olemme jatkokehittäneet sovellusta. Sovellus löysi paikkansa nopeasti ja nyt sitä käyttää säännöllisesti iso osa Terveystalon asiantuntijoista.
Idea sovellukseen syntyi työntekijöiden tarpeesta
Aivan aluksi kartoitimme ja tunnistimme palvelumuotoilun menetelmin lääkärien ja Terveystalon liiketoiminnan tarpeita. Projektissa lähdettiin liikkeelle tilanteesta, jossa Terveystalon asiantuntijat hoitivat työvuoromuutokset aina henkilökohtaisesti lääkäriasiakkuusvastaavien kanssa. Kommunikointi tapahtui mm. sähköpostitse, puhelimitse ja tekstiviestien välityksellä. Projektin tavoitteena oli siirtää työvuorojen hallinta sovellukseen, jotta niiden hallinta olisi nopeaa ja näppärää ajasta ja paikasta riippumatta.
Terveystalo Pron takana on hauska tarina:
"Ammattilaiset olivat jo pidempään toivoneet sovellusta oman työn hallintaan ja antaneet siitä palautetta ja ideoita yksiköissä. Kun toimitusjohtaja vieraili yhdessä yksikössämme, yksikön lääkäriasiakkuusvastaava pitchasi muutaman minuutin hissimatkan aikana hänelle sovelluksen idean ja tästä lähti Terveystalo Pron suunnittelu liikkeelle", kertoo Maija Savolainen-Koskinen, Development Manager, Terveystalo
Käyttäjäymmärrys tekemisen keskiössä
Muotoilun avulla tunnistimme keskeisimmät funktiot, joita ammattilaiset haluavat tehdä ajasta ja paikasta riippumatta, kuten tarkastella työlistoja, avata ja sulkea aikoja ja tarkastella palkkioita. Palvelumuotoilun avulla saimme yhdessä Terveystalon tiimin kanssa priorisoitua tulevia toimintoja. Lisäksi oikeita käyttäjiä ja sidosryhmiä osallistamalla saatiin nopeasti oikaistua kehittäjätiimin oletuksia, ja varmistettua että rakennetaan oikeita asioita.
Jotta sovellus palvelisi käyttäjien tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla, otimme käyttäjät mukaan sovelluksen suunnitteluun – yksi suunnittelutyön keskeinen osa oli käyttäjähaastattelut.
Käyttäjiltä ei kerätty vain palautetta, vaan heitä haastatteltiin laajemmin ongelmaan liittyen ja samalla selvitettiin kokemuksia sekä ajatuksia sovelluksesta. Lääkäreitä ja terveystalolaisia haastatellaan säännöllisesti uusia toimintoja ja parannuksia suunnitellessamme.
Käyttäjien osallistaminen on ollut erittäin kannattava investointi: siihen on mennyt hyvin vähän aikaa, mutta se on ohjannut kehittämistyötä hyvään suuntaan.
"Saimme haastattelujen kautta paljon tärkeää tietoa ja käyttäjät olivat tyytyväisiä, koska kokivat että heidät otettiin tosissaan ja että heidän näkemyksellään ja palautteellaan oli tärkeä rooli kehitystyössä", kertoo Maija Savolainen-Koskinen, Development Manager, Terveystalo
Design System käyttöön
Suunnittelimme käyttöliittymää varten oman design systemin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uusia näkymiä on nopeampi suunnitella ja toteuttaa valmiita palikoita kierrättämällä. Sovelluksen visuaalinen ilme ja selkeä logiikka pysyvät design systemin avulla yhdenmukaisena jatkossakin, ja on kierrätettävissä muihin Terveystalon sovelluksiin.
Modernit teknologiat, vahva tunnistautuminen ja integraatiot
Sovellus käyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnusten kautta. Se on integroitu Terveystalon potilastietojärjestelmään, joten kokonaisuus toimii saumattomasti asiantuntijakäyttäjien näkökulmasta. React Native mahdollisti tehokkaan kehitystyön samanaikaisesti iOS- ja Android-laitteille.
"React Native on osoittautunut mainioksi ja onnistuneeksi teknologiavalinnaksi. Sillä on saatu ketterästi ja nopeasti tehtyä hyvin toimiva sovellus", toteaa Savolainen-Koskinen.
Tiivistä ja hedelmällistä yhteistyötä asiakkaan kanssa
Hyvän yhteistyön salaisuus on tiivis päivittäinen yhteistyö sekä avoin keskustelun kulttuuri. Tiimi koostui kahdesta Fraktion ohjelmistokehittäjästä ja yhdestä suunnittelijasta. Lisäksi tiimissä oli asiakkaan omat suunnittelija, kehittäjä, testaaja, tuoteomistaja ja projektipäällikkö. Koko tiimi työskenteli Fraktion toimistolla yhteisissä tiloissa, mikä edesauttoi tiimin yhteistyötä.
"Projektin aikana ei mietitty kuka on missäkin firmassa töissä, vaan töitä tehtiin tiiviinä tiiminä. Retroja järjestettiin säännöllisesti, jotta oli mahdollisuus käsitellä palautetta ja kohdattuja haasteita, joita syntyi kun työtä oli paljon ja aikaa vähän. Onnistumisen kannalta oli erittäin tärkeää, että kaikilla oli mahdollisuus laittaa kaikki työaikansa ja keskittymiskykynsä projektiin," Terveystalon Savolainen-Koskinen kuvailee tiivistä yhteistyötä.
Mobiilisovellus tavoitti nopeasti käyttäjänsä
Sovellus tavoitti nopeasti käyttäjäryhmänsä ja nyt iso osa Terveystalon terveydenhuollon asiantuntijoista käyttää Terveystalo Pro:ta säännöllisesti. Sovellus on palvellut tarkoitustaan hyvin ja sen avulla hoituu nyt jo osa niistä töistä, jotka Terveystalon asiantuntijat hoitivat aikaisemmin asiakaspalvelun kautta.
"Meillä oli tiukkana tavoitteena saada Terveystalo Pro lanseerattua Lääkäripäivillä syyskuussa 2019. Kolmen kuukauden kehitystyön jälkeen tavoite saavutettiin ja sovellus esiteltiin käyttäjille. Nyt vuotta myöhemmin sovellusta on ladattu yli 5000 kertaa ja iso osa verkostomme ammattilaisista käyttää sitä aktiivisesti", Savolainen-Koskinen kertoo.
Suosittelija:
"Meillä oli hybriditiimi, jossa oli sekä Terveystalon omia tekijöitä että Fraktion väkeä. Tämä oli hyvä kombinaatio projektin kannalta. Fraktio otti tosi hyvin omistajuuden, Lead Developer ja Scrum Master johtivat teknistä kehitystä. Myös tiimihenkeä ylläpidettiin Fraktion toimesta, mikä takasi hyvän ilmapiirin tiimissä."
Maija Savolainen-Koskinen, Development Manager, Terveystalo
Tiedot
Tilaaja: | Terveystalo |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Petteri Hellgrén |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Mobiilikehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
React Native |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Fraktio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Jesse Peurala
Fraktion hallituksen puheenjohtaja & perustaja
Jesse on ohjelmistokehityksen ja organisaatiokulttuurien sekä -johtamisen asiantuntija. Jesse on yksi Fraktion perustajista ja hallituksen puheenjohtaja. | |
jesse.peurala@fraktio.fi +358407682810 |
|
Fraktio - Muita referenssejä
Fraktio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |