Toukotalkoot viestintäkampanja
Toukotalkoot viestintäkampanjalle toteutettiin informatiiviset verkkosivut Kotisivukone.fi -palvelun avulla.
- Kotisivukoneeseen tutustuin, kun etsimme sopivaa työkalua pienimuotoisten sivustojen toteuttamiseen ja tähänastiset kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Kun sivuston alustava suunnittelutyö tehdään huolella, niin Kotisivukoneella saadaan nopeasti aikaan toimiva sivustorunko, jota aletaan muokata lopulliseen muotoonsa, kertoo Jukka Nieminen viestintätoimisto VCA:sta.
- Valmiit sivupohjat ovat erittäin hyviä lähtökohtia sivustolle ja niiden räätälöiminen oman näköiseksi on pienen harjoittelun jälkeen yllättävän helppoa. Mahdollisuus muokata sivuston CSS-tyylisivua antaakin sitten lähes täysin vapaat kädet sivuston muokkaamiselle. Tosin kannattaa tietää mitä tekee CSS-tyylisivun kanssa, jotta koko sivusto ei yhtäkkiä ole solmussa.
- Eritäin selkeä ja täysin selainpohjainen käyttöliittymä mahdollistaa myös sen, että kun itse olen saanut sivuston visuaalisesti ja toiminnallisesti kuntoon, niin sisällön syöttämis- ja ylläpitotehtävät voidaan jakaa muiden kanssa, Jukka Nieminen kiittelee.
- Myös modulaarisuus sivuston ominaisuuksien suhteen on toimiva ratkaisu. Kaikilla sivustoilla ei tarvitse olla kaikkia mahdollisia toimintoja, joskus pelkät yhteystiedot riittävät sisällöksi ja lisää saa tarvittaessa. Toukotalkoot -sivusto on itse asiassa jo kolmas sivusto, jonka olen tehnyt Kotisivukoneella.
Tutustu Toukotalkoiden sivuihin osoitteissa: www.toukotalkoot.info
Oletko järjestämässä tapahtumaa tai markkinointikampanjaa? Tee tapahtuma tunnetuksi ja tiedota helposti Kotisivukoneen avulla!
Suosittelija:
Kotisivukoneella saadaan nopeasti aikaan toimiva sivustorunko.
Jukka Nieminen
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Webkehitys |
Omat tagit
Kotisivukone - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kotisivukone - Muita referenssejä
Kotisivukone - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |