Uudistettu nuori.fi
Uudistimme nuori.fi -verkkopalvelun WordPressiä käyttäen.
Linkki palveluun: nuori.fi
Taustaa
Lasten ja nuorten säätiö on perustettu vuonna 2001. Säätiön työn keskiössä on tulevaisuususko. Se on perustamisestaan lähtien tehnyt monipuolista työtä nuorten hyväksi. Kahden vuosikymmenen aikana säätiön työstä ovat hyötyneet sadattuhannet nuoret Suomessa ja muualla maailmassa.
Nuori.fi on säätiön keskeisin viestintäkanava verkossa. Sivusto oli aiemmin toteutettu ”headless”-tyyppisesti: back end oli jo valmiiksi WordPressillä, mutta front end räätälöidysti Gatsby-frameworkin avulla. Sivuston ulkoasuun oltiin tyytyväisiä, mutta muutosten toteutus sivustolla paljastui kestämättömän raskaaksi räätälöidyn toteutuksen kanssa. Tämän vuoksi asiakas päätti hankkiutua eroon erillisestä front endistä ja keskittää palvelun WordPressille. Toteuttajaksi uudistukselle valikoitui Agenda Digital.
Projektin kuvaus
Projekti alkoi helmikuussa 2024. Työ alkoi sivuston vaatimusmäärittelyllä ja migraation suunnittelulla. Koska sisällöt olivat jo valmiiksi WordPressillä, ei itse sisällön migraatio ollut haaste. Sellainen sen sijaan oli sivuston ulkoasun toteutus: ulkoasusäännöt oli toteutettu kokonaan eri teknologialla ja käyttäen frameworkia jota WordPress ei tue. Tämän lisäksi sivustolla oli huomattava määrä ulkoasusääntöjä ja monia osiokohtaisia teemoja. Nämä säännöt oli kartoitettava ja toteutettava uudelleen WordPressillä.
Toteutimme projektin pitkälti itsenäisesti maalis-huhtikuun aikana, jona aikana olimme myös viimeistelleet sovitut sisällöt sivustolle. Käyttöönotto- ja hyväksyntävaihetta varten asiakas otti projektissa aktiivisen roolin, ja rupesi viimeistelään omaa osuuttaan sisällöistä. Käyttöönoton ja hyväksynnän jälkeen valmis sivusto julkaistiin kesäkuussa 2024.
Tiedot
Tilaaja: | Lasten ja nuorten säätiö |
Ajankohta: | 2024 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
anssi.kokkonen@agendadigital.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Javascript | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Agenda Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Agenda Digital - Muita referenssejä
Agenda Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Product Marketing Manager | 4.5K-5.3K€/month
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - Senior ohjelmistokehittäjä
- Laura - Product Designer, Game Development Tools & UX
- Nordea - Technology Business Risk Manager
- Nordea - Senior IT Analyst in SWIFT area
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- TNNet Oy - Intrum sai TNNetistä luotettavan kumppanin sähköpostinvälitykseen
- TNNet Oy - TNNet on huomaamaton taustavoima JYP:in takana
- TNNet Oy - TNNet tuntee Viherlandian IT-infran 20 vuoden ajalta
- Nodeon - Ratikka luo kasvua Vantaalle
- Sulava Oy - Business Finland: Tavoitteena puhdas Azure-pohjainen pilviympäristö
- Wunder - Metsanhoidonsuositukset.fi – onnistunut digiloikka painetuista oppaista innovatiivisiiin rajapintaratkaisuihin
- Wunder - Tikkurila – Sirpaleisesta saumattomaan digiin
Tapahtumat & webinaarit
- 26.09.2024 - Green ICT -osaaminen tulevaisuudessa – mitä tietoja ja taitoja tarvitsemme? Green ICT -ekosysteemitapaaminen 26.9.
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- TietoPiiri Oy - Lahjoittajien kiittäminen kannattaa
- Efima Oyj - Mekaanisen metsäteollisuuden IT-murros: Moderni pilvi-ERP haastaa räätälöidyt MES-järjestelmät
- Softlandia Oy - Bytewax & Softlandia Workshop: Stateful Streaming Slack GenAI RAG -botti
- Staria Oyj - Onnistunut ERP-järjestelmän käyttöönotto – 3 asiakastarinaa
- Timeless Technology - ControlByWeb® Quick-Connect Sensor™, X-QCS-T, lämpötilan valvontaratkaisu palvelinhuoneisiin ja datakeskuksiin.
- Codemate - Codemate ja Upsert yhdistyvät saman brändin alle
- Codemate - Delivery Lead Mikael Komu ei ole miettinyt työpaikan vaihtoa 14 vuoteen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |