Vakuutuskeskus siirtyi sähköiseen korvauskäsittelyyn
Vakuutuskeskus on neljän vakuutuslajin yhteenliittymä. Sen muodostavat Liikennevakuutuskeskus, Lääkevahinkovakuutuspooli, Potilasvakuutuskeskus ja Ympäristövakuutuskeskus.
Potilasvakuutuskeskus huolehtii keskitetysti terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneista henkilövahingoista. Liikennevakuutuskeskus puolestaan huolehtii lakisääteisen liikennevakuutusmaksun laiminlyönnin perinnästä sekä tiettyjen liikennevahinkojen korvauksista.
Potilasvakuutuskeskus huolehtii keskitetysti terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneista henkilövahingoista. Liikennevakuutuskeskus puolestaan huolehtii lakisääteisen liikennevakuutusmaksun laiminlyönnin perinnästä sekä tiettyjen liikennevahinkojen korvauksista.
Ratkaisuja moniin tarpeisiin
Innofactor ja Vakuutuskeskus ovat pitkään tehneet yhteistyötä, ja Innofactor on toimittanut Vakuutuskeskukselle korvausjärjestelmän, jossa kaikki vahinkotapaukset käsitellään.
Vahingonkärsineen kannalta nopea ja tietoturvallinen vahinkojen käsittely on avainasemassa. Tätä varten Vakuutuskeskus perusti sähköisen korvauskäsittelyn hankkeen, jonka tavoitteena on nopeuttaa ja parantaa vahinkojen käsittelyä siirtämällä käsiteltävän aineiston käsittely sähköiseen muotoon. Sähköisen käsittelyprojektin lopputuloksena kaikki korvauskäsittelyyn saapuvat asiakirjat skannataan ja röntgenkuvat ladataan korvausjärjestelmään sähköiseen muotoon.
Henkilövahinkokorvauksien arvioinnissa käytetään usein asiantuntijalääkäreitä, jotka tutkivat vahinkotapauksen potilaskirjojen ja kuvantamismateriaalien perusteella. Osana sähköistä käsittelyprojektia Innofactor toimitti Vakuutuskeskukselle asiantuntijalääkärivaiheen käsittelyyn extranet-järjestelmän aiemman kirjallisen asian käsittelyn tilalle. Korvauskäsittelijä siirtää tapauksen asiantuntijalääkäreitä varten järjestelmään, jossa lääkäri saa laajan materiaalin käsittelyynsä helposti. Asiantuntijalääkäri tallentaa lausunnon järjestelmään, jonka jälkeen lausunto on välittömästi korvauskäsittelijän saatavilla. Näin ollen korvauspäätös kyetään tekemään nopeammin.
Tehostettua käsittelyä
Projektin ansiosta Vakuutuskeskuksessa päästiin eroon asiakirjojen manuaalisesta käsittelystä ja arkistoinnista. Myös tietoturva on entisestään parantunut. Odotettavissa on lisäksi käsittelyaikojen lyhentyminen.
Kaikkiaan sähköisen korvauskäsittelyn käyttöönottoprojekti sujui suunnitellusti ja aikatauluissa pysyttiin melko hyvin, kun otetaan huomioon projektin laajuus ja käsiteltävän aineiston monimuotoisuus.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Vakuutuskeskus |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jussi Kokkonen |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta |
Toimialakokemus
Pankki ja vakuutus |
Omat tagit
Sähköinen arkisto
Extranet
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |