Ville Tolvanen Nextconille Senior Advisor-rooliin
Nextconilla on takana kiireinen ja mielenkiintoinen vuosi uusien projektien ja etenkin sisäisen kehittämisen saralla. Isoja askelia on otettu yrityksen tulevaisuuden eteen ja kehitystyö jatkuu yhä.
Tämän vuoden aikana olemme saaneet tiimiimme paljon uusia konsultteja ja myös johtoryhmämme on täydentynyt. Senior Advisor Rooliin on astunut hallitustyön ammattilainen, strategisti ja digikehittämisen asiantuntija Ville Tolvanen. Ville tuo mukanaan kokonaisvaltaista ymmärrystä yrityksen kehittämiseen sekä resursoinnin asiantuntijuutta. Sopivien yhteistyömuotojen tunnistaminen, strateginen suunnittelu ja sitä kautta oikeiden ratkaisujen löytäminen ovat hänen ydinosaamistaan.
Nextconin vahvuudet asiantuntija- ja teknologiaosaamisessa
Yhteistyö alkoi vuoden 2021 alussa, kun keskustelu aloitettiin Nextconin kasvustrategiaan, johtamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä asioista.
- Ajatuksemme menivät heti hyvin yksiin siitä, miten yrityksen strategista suunnittelua kannattaisi lähteä kehittämään ja viemään eteenpäin, Nextconin toimitusjohtaja Petri Ohtamaa kertoo.
Ville on tarkastellut Nextconin toimintaa ja keskeisimmät tunnistetut vahvuudet liittyvät kokeneisiin, strategisesti tärkeisiin osaajiin eri aloilta sekä teknologioiden tuomiin mahdollisuuksiin.
- Nextconin asiantuntijat on itsenäisiä ja kehittäjistä riippumattomia, mikä on ehdoton vahvuus. Kokeneet osaajat ovat myös tärkeitä jatkuvuuden kannalta. Älykkäät ratkaisut ja etenkin tekoälyn hyödyntäminen liiketoiminnassa on iso osa digitalisaatiota ja se on trendi, joka tällä hetkellä yhdistää hankkeita. Nextconilla on tällä osa-alueella jo paljon osaamista, mutta me tulemme vahvistamaan vielä merkittävästi.
Yhteistyö Nextconin kanssa on alkanut kasvustrategian rakentamisen merkeissä ja jatkuu toimenpiteiden jalkauttamisella Villen liityttyä johtoryhmän jäseneksi
Petri kuvaa yhteistyötä rakentavaksi ja mutkattomaksi. Villen kokemus IT-konsulttipalveluihin liittyvästä liiketoiminnasta on antanut paljon uutta näkökulmaa. Alan kokemuksen myötä yhteinen näkemys yrityksen kehittämiseen ja tulevaisuuden visiointiin liittyvissä asioista on ollut alusta asti samalla aaltopituudella.
- Vuoden 2022 alun kasvustrategiatyö on antanut hyvän pohjan jatkaa yhteistyötä eteenpäin ja useita asioita onkin jo lähdetty yrityksessä konkreettisesti jalkauttamaan ja toteuttamaan. Olemme sopineet myös yhteistyön jatkamisen askelmerkeistä.
Vuoden 2022 aikana Ville on siirtynyt konsultin roolista Nextconille Senior Advisor -rooliin valmentamaan yrityksen johtoryhmää niin kasvustrategian kuin johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen saralla.
- Tavoitteena oli luoda selkeät askelmerkit ja suuntaviivat yrityksen kehittämiseksi ja näitä on jo lähdetty viemään eteenpäin. Uskon, että strategiatyön ansiosta Nextcon pystyy kasvamaan aiempaa paremmin, Ville lisää.
Lisätietoja
Nextcon Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nextcon Finland - Muita referenssejä
Nextcon Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |