Viria Security — vanha järjestelmä nykyaikaan
Toimme Viria Securityn asiakkaille suunnatun järjestelmän nykyaikaan niin teknisesti kuin ulkoasunkin kannalta.
Haaste
Asiakkaat saavat Viria Securityltä jatkuvasti ajantasaista tietoa tietoturvallisuudestaan. Asiakasyrityksillä on käytössään esimerkiksi web-pohjainen ohjelmisto – OneManage – jonka avulla he pystyvät seuraamaan ostamiensa turvapalveluiden ja tietoliikennelaitteistojen tilaa, sekä tekemään palvelupyyntöjä. OneManagella oli paljon käyttäjiä niin tekniseltä kuin hallinnon puoleltakin. Ajan myötä järjestelmä oli muuttunut hitaaksi ja vaikeakäyttöiseksi, eikä se enää palvellut laajaa käyttäjäkuntaansa niin kuin pitäisi.
Konseptoinnissa yhdeksi käyttäjien suurimmaksi haasteeksi havaittiin se, että he eivät löytäneet järjestelmästä tarvitsemiaan asioita ja tärkeitä toimintoja. Lisäksi erilaisten raporttien tekeminen oli vaivalloista, eivätkä ne olleet ajan tasalla, sillä tiedot päivittyivät järjestelmään viiveellä. Teknisesti järjestelmä oli kankea sekä hankala ylläpitää ja kehittää.
Ratkaisu
Projektin aluksi palvelumuotoilijamme ja tekninen asiantuntijamme seurasivat järjestelmän käyttöä Viria Securityn ja heidän asiakkaidensa tiloissa selvittäen käyttäjien tarpeet, toiveet ja prioriteetit. Kartoituksen jälkeen loimme käyttäjien tarpeisiin vastaavan suunnitelman uudesta käyttöliittymästä ja teknisestä arkkitehtuurista.
Varsinaisessa tuotekehitysprojektissa toteutettiin uusi käyttöliittymä, jossa tärkeimmät tiedot ja toiminnot löytyvät heti etusivulta ja kaikki muukin sisältö on järjestelty loogisesti. Sekä tekniset että hallinnollista työtä tekevät käyttäjät löytävät kaiken tarvitsemansa nopeasti, sillä kullekin käyttäjäryhmälle tarkoitetut sisällöt erottuvat navigaatiossa paremmin toisistaan.
Vanha ulkoasu on päivitetty nykyaikaiseen, miellyttävään tyyliin, joka tukee käyttökokemusta. Palvelusta tehtiin myös responsiivinen, joten sen käyttö onnistuu myös mobiililaitteella. Kaikki OneManagesta saatavat raportit on myös visualisoitu selkeämmin ja ymmärrettävämmin.
Uudistimme myös OneManagen vanhentuneet tekniset ratkaisut. Järjestelmä siirrettiin kokonaan uuden arkkitehtuurin päälle. Vanha PHP-monoliitti korvattiin mikropalveluarkkitehtuurilla, jonka avulla tekninen kokonaisuus saatiin pilkottua erillisiksi loogisiksi osioiksi. Mikropalveluarkkitehtuurin valintaa puolsivat tulevaisuuden laajennustarpeet. Jatkossa yksittäistä palvelurajapintaa voidaan helpommin jakaa esimerkiksi kolmannelle osapuolelle.
Suosittelija:
"Bitfactorin ammattimainen suunnittelu- ja ohjelmointityö oli vaikuttavaa. Kokonaissuunnitelma tehtiin yhdessä ja työn eteneminen kontrolloitiin lyhyissä parin viikon sprinteissä. Näin säilyi molemminpuolinen käsitys siitä, mitä haettiin ja mikä oli lopputulos. Kaikkein yllättävintä oli se, että myös budjetti alitettiin."
Pertti Pikkarainen, CIO Viria Security
Tiedot
Tilaaja: | Viria Security |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Mars: +358 50 379 6841 |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Loihde Factor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Loihde Factor - Muita referenssejä
Loihde Factor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |