VTT: Jatkuvaa sovellustenhallintaa tiiviillä kumppanimallilla vuodesta 2011
VTT:llä oli tarve joustavalle sovellushallintakumppanille. Attido sai Oraclen E-Business Suite –toiminnanohjausjärjestelmäsovelluksen hoitaakseen kilpailutuskierroksella vuonna 2011. Onnistuneen yhteistyön edellytyksiä olivat Attidon kyky ja halu mukautua VTT:n prosesseihin.
”Sovellushallintakumppanin rooli on meille ensisijaisesti yhteistyökumppanin rooli. VTT:n omat sovellusalueiden ja tietohallinnon asiantuntijat yhdessä kumppanin asiantuntijoiden kanssa varmistavat, että järjestelmä palvelee hyvin ja sen saatavuus lyhyellä ja pitkällä tähtäyksellä on paras mahdollinen. Yhteistyön tuloksena ERP-järjestelmän saatavuus on nyt huippukorkealla tasolla”, sanoo VTT:n tietohallintopäällikkö Sakari Roininen.
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö, jolla on vahva kansallinen asema Suomessa. VTT tuottaa tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkailleen ja kumppaneilleen, liike-elämälle sekä julkiselle sektorille.
ERITYISVAATIMUKSIA
Rahoitusmekanismien vuoksi VTT:n talouteen ja toiminnanohjaukseen liittyy erityisvaatimuksia.
”VTT on non profit -organisaatio. Projektien taloudenhallinta on meillä erityisasia, koska rahoitusrakenteessa on sekä monenlaista julkista rahaa – valtion ja EU:n rahoitusta – että yritysten rahaa. Eri komponentit täytyy pystyä pitämään omissa laareissaan”, Roininen sanoo.
KYKY JA HALU MUKAUTUA
VTT:llä on käytössään Oraclen E-Business Suite -toiminnanohjausjärjestelmä. Attido sai sovellushallinnan hoitaakseen kilpailutuskierroksella 2011. VTT oli määritellyt oman, sovelluskohtaisiin tiimeihin perustuvan prosessinsa hyvin pitkälle, joten kumppanilta edellytettiin kykyä ja halua mukautua talon tapaan toimia.
”Tavoite oli löytää joustava kumppani, jonka kanssa saataisiin aikaiseksi tiivis, luottamuksellinen yhteistyö. Riittävän asiantuntijajoukon löytäminen meidän asiakkuuteen oli tärkeä asia. Attido on ollut motivoitunut toimimaan meidän prosessin mukaan, mikä on näkynyt lopputuloksessa. Tarvitsemiamme kovan luokan asiantuntijaresursseja on ollut saatavilla”, Roininen taustoittaa.
TERMI ”STRATEGIC FIT” KUVAA YHTEISTYÖTÄMME.
VTT on ollut tyytyväinen Attidon palveluun. Yhteistyö on jatkunut vuonna 2015 järjestetyn uuden kilpailutuksen myötä.
”Tähän voisi soveltaa englanninkielistä termiä ”strategic fit”. Toimittajan ja asiakkaan täytyy olla toisilleen tärkeitä. Silloin tekeminen ja motivaatio pysyvät hyvällä tasolla. Se on ollut hyvällä mallilla Attidon kanssa”, Roininen sanoo.
ASIAKASTYYTYVÄISYYS KOHDILLAAN
Yhteistyön toimivuudesta on säännöllisesti tehty asiakastyytyväisyyskyselyjä sovellushallinnan parissa työskenteleville VTT:n avainhenkilöille ja asiantuntijoille. ”Mukavan korkeat pisteet sieltä tulee. Tämä ei ole vain tietohallintopäällikön positiivista hytinää, vaan taustalla on laajempikin mielipide.”
Tiedot
Tilaaja: | VTT |
Ajankohta: | 2011 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Teknologia
Oracle |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Attido - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Attido - Muita referenssejä
Attido - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |