WeldOne Oy: Ajansäästö syntyy arjen pienistä asioista
Teollisuuden teräsrakenteita valmistava WeldOne on tehnyt upean kasvutarinan reilun viiden toimintavuotensa aikana. Tänä päivänä Kalajoelta käsin toimiva yritys työllistää viitisenkymmentä henkilöä ja liikevaihdossa päästään 6-7 miljoonaan.
Pienistä asioista iso helpotus arkeen
Järjestelmän valintaa tehdessä Adminetissä vakuuttivat useat pienet asiat, joilla oli mahdollisuus helpottaa yrityksen arkea:
"Siellä oli todella monta asiaa, jotka vakuuttivat meidät. Ihan sellaisia yksinkertaisia asioita, jotka olivat selkeästi vaikeampia edellisessä järjestelmässä, esimerkiksi laskutuskäytännöt, maksuerien tekeminen ja monet automatisoidut toiminnot. Meidän ei enää tarvinnut kirjata lukuja järjestelmään, kun Adminet teki sen itse ja meidän hommaksemme jäi vain lukujen tarkastelu", toimitusjohtaja Sami Mustonen kertoo.
Sähköinen laskutus nopeuttaa toimintaa
Merkittävin muutosta vaatinut asia oli laskutuksen helpottaminen, sillä yrityksessä tehdään paljon pieniä laskutöitä:
Sähköinen laskutus nopeuttaa toimintaa
Merkittävin muutosta vaatinut asia oli laskutuksen helpottaminen, sillä yrityksessä tehdään paljon pieniä laskutöitä:
"Halusimme eroon laskutusvaiheen työläästä tuntien kaivamisesta laskulle. Adminetillä töiden laskuttaminen on ihan äärettömän jouhevaa. Kun tiedot tulevat laskulle valmiina, laskun tekemiseen menee minuutti edellisen järjestelmän tunnin sijaan. Se on aivan keskeinen asia Adminetissä. Tässä jää tyhjänpäiväistä työtä pois kaikilta. Ostolaskutkin pääsen tarkistamaan kännykällä, ihan sama missä itse olen. Saapuneet laskut on helppo käsitellä ja tarvittaessa siirtää muille.
Nämä ovat niitä pieniä toimenpiteitä, joilla nimenomaan säästetään aikaa. Väitän että nykyään kymmenen laskun tarkistamiseen menee keskimäärin muutama minuutti, kun aikaisemmin meni vähintään puoli tuntia. Adminetillä teho on moninkertainen entiseen verrattuna."
Ajantasainen tieto on ykkösasia
Adminetin reaaliaikaiset, todellisiin kirjanpitotapahtumiin pohjautuvat seurantatyökalut ovat tuoneet merkittävän parannuksen aiempaan tilanteeseen, jossa tuloksen sai tietää käytännössä parin kuukauden viiveellä ja lopullisen totuuden näytti tilinpäätös:
Ajantasainen tieto on ykkösasia
Adminetin reaaliaikaiset, todellisiin kirjanpitotapahtumiin pohjautuvat seurantatyökalut ovat tuoneet merkittävän parannuksen aiempaan tilanteeseen, jossa tuloksen sai tietää käytännössä parin kuukauden viiveellä ja lopullisen totuuden näytti tilinpäätös:
"Reaaliaikaisuus on aivan ykkösasia. Ajantasainen ja luotettava tieto kirjanpidosta perustuu siihen, ettei tietoja voi enää jälkeenpäin säädellä. Jos vertaa hyötyjä ja haittoja, niin pidän tietojen ajantasaisuutta aivan äärettömänä hyötynä. Montakin kertaa on käynyt niin, että joku on tiedustellut meidän liikevaihtoa. Olen sen sitten nopeasti Adminetistä tarkistanut ja kertonut. Silloin seuraava kysymys kuuluu: Kuinka sait tiedon niin nopeasti ja perustuuko se johonkin arvioon? No se näkyy täällä ja ei – ei ole arvio vaan tismalleen tämä."
Lue lisää >>
Lue lisää >>
Suosittelija:
Sami Mustonen (Toimitusjohtaja)
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | WeldOne Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Laskutusohjelma
Adminet
Sähköiset ostolaskut
reaaliaikainen
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 1 asiantuntijaa.
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |