Sisällöntuotanto
Inbound-markkinoinnin haasteet
Asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutoksen myötä myös markkinointi on muuttanut muotoaan. Enää oman viestin tuputtaminen ja ”huutaminen” ei toimi, vaan asiakkaita houkutellaan kiinnostavan tarinan ja ostoprosessin vaiheisiin liittyvien sisältöjen avulla. Haasteena on se, kuinka perinteisestä mallista siirrytään uuteen tapaan toimia? Muutos vaatii niin johdon, markkinoinnin kuin myynninkin asenteen muutosta siihen, kuinka asiakkaita hankitaan ja hoivataan. Markkinoinnin ja myynnin perinteiset roolit muuttuvat, kun tavoitteet ja toimintatavat yhdistetään inbound-markkinoinnin mallin myötä.
Mitä inbound-markkinointi tarkoittaa?
Inbound-markkinointi tarkoittaa mallia, jossa tulevaa asiakasta houkutellaan sisältömme pariin, joka on hänelle hyödyllistä kuin myös hoivataan sekä tulevia että nykyisiä asiakkaita.
1. Houkutellaan huomaamaan. Kiinnostava tarina ja erottuva viesti auttavat tässä. Houkutteluun sisältyy myös näkyvyys eli viesti tulee saada kaikkiin kanaviin, joissa tulevat asiakkaat liikkuvat. Sosiaalisen median hyödyntäminen, hakukoneoptimointi ja Google-mainonta ovat tärkeässä roolissa tulevan asiakkaan houkuttelussa.
2. Ajetaan kävijöitä verkkosivuille ja muutetaan liideiksi. On erittäin tärkeää, että verkkosivut ovat toimivat (responsiivisuus jne.) ja luottamusta herättävät, jotta kävijät eivät poistu sivuilta välittömästi. Verkkosivuille tuotetaan sisältöä, joka tukee tulevaa asiakasta eri ostoprosessin vaiheissa. Tulevaa asiakasta ohjataan aktiivisesti kohti toimintaa eli tarjotaan sisältöjä (pikaoppaat, whitepaperit), joiden vastineeksi asiakas antaa oman sähköpostiosoitteensa. Inbound-markkinoinnin ydin on tulevan asiakkaan tunnistaminen ennen virallista yhteydenottoa tai tarjouspyyntöä.
3. Liidistä asiakkaaksi. Kun tuleva asiakas on antanut tunnistetietonsa, alkaa lämmittelyvaihe. Hänelle tarjotaan sopivassa määrin sisältöjä, jotka auttavat häntä ostoprosessissan eteenpäin. Oikein ajoitetut sähköpostiviestit ovat kaikkea muuta kuin spämmäystä ja yleensä niiden avausprosentit ovatkin täysin eri luokkaa kuin perinteisten uutiskirjeiden. Älykäs sähköpostimarkkinointi on siis myös tärkeä osa inbound-markkinointi. Kun tuleva asiakas on siirtynyt prosessissaan riittävän pitkälle ja osoittanut mielenkiintoaan, siirtää markkinointi liidin myynnin kontaktoitavaksi.
4. Hoivaaminen. Tulevia ja nykyisiä asiakkaita tulee hoivata asiakassuhteen ylläpitämiseksi. Henkilökohtaiset kontaktoinnit ovat yleensä parhaimpia, mutta myös huolellisesti kohdennetun sähköpostiviestinnän avulla saadaan aikaiseksi pysyvämpiä suhteita. Hoivaaminen perustuu asiakkaan omaan käyttäytymiseen ja hänen tarpeidensa täyttämiseen – ei yrityksen oman viestin tuputtamiseen.
Apua inbound-markkinointiin
Meiltä saat selkeän suunnitelman, innostavat sisällöt, näkyvyyden valituissa kanavissa, houkuttelevat verkkosivut ja markkinoinnin automaation asiakkaittesi hoivaamiseen. Suositun MIT-palvelun avulla voit tuoda inbound-markkinoinnin mallin yritykseesi tehokkaasti yhden kumppanin opastuksella. Otamme täyden vastuun kokonaisuuden suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta. Tyypillisesti mallin käyttöönotto vie 6 kuukautta.
Mikäli inbound-markkinointi kiinnostaa, suosittelemme tilaamaan Verkkoaseman Inbound-markkinoinnin kirjekurssin ensimmäisen osan e-kirjana sekä osallistumaan kurssin toiselle tuotantokaudelle!
Markkinoinnin automaatio osana inbound-markkinointia
Markkinoinnin automaation toteutukseen voi valita itselleen sopivimman järjestelmän, markkinoilla on niitä useita. Niinkuin kaikissa muissakin, olennaista ei ole itse softa vaan ne toiminnot, joita järjestelmä mahdollistaa. Markkinoinnin automaation tarkoitus on säästää aikaa eli automatiosoida sekä palvella tulevia asiakkaita. Keveästi ja edullisesti pääsee alkuun esimerkiksi yhdistämällä WordPress-julkaisujärjestelmän sekä Active Campaign -työkalun.
Sisällöntuotannon haasteet
Tarinat ovat kiinnostaneet ihmisiä jo aikojen alusta saakka. Tarinoiden avulla opetetaan, välitetään tietoa, ihastutetaan ja vihastutetaan. Tarinoiden kertojat tavoittavat yleisönsä, toisin kuin ne, jotka vain huutavat omaa viestiään välittämättä siitä, herättävätkö he kiinnostusta vai ei. Tarinankerronnan kaksi suurinta haastetta yritysten viestinnässä ja markkinoinnissa ovat seuraavat:
- Millaiset tarinat kiinnostavat juuri minun kohderyhmääni?
- Kuka ja milloin? Eli mistä saadaan resurssit kirjoitustyöhön?
Mitä sisällöntuotanto tarkoittaa?
Sisällöntuotannolla viitataan säännöllisen sisällön tuottamiseen. Sisältö ei ole kertaheitolla kuntoon laitettava asia, vaan sitä tulee tehdä toistuvasti ja asiakkaiden ostopolkua silmälläpitäen. Sisältö voi tarkoittaa
- verkkosivuille päivitettäviä referenssejä tai case-studyja
- blogeja tai artikkeleita
- oppaita tai whitepapereita
- tai mahdollisesti videoita.
Sisällöntuotanto ei ole jotain, mitä tehdään silloin ”kun ehditään.” Sisältöjen avulla on mahdollista erottautua, houkutella, auttaa ja sitouttaa tulevaa asiakasta. Miten muuten asiakas tietäisi kuka olet ja mitä osaat, ellet sitä itse osaa kiinnostavasti kertoa?
Modernia markkinointia tukevan sisällön tuotantoprosessi voisi olla seuraavanlainen:
- Sisällön ideointivaihe ja materiaalin kerääminen.
- Sisältöstrategian tekeminen: Kenelle kirjoitetaan? Inbound-markkinoinnissa on useita vaiheita asiakkaan ostoprosessin mukaisesti. Jokainen vaihe tarvitsee omantyylisen sisältönsä.
- Sisältöprosessi. Kuka kirjoittaa, mistä aiheesta ja milloin? Kuka arvioi tekstin ja tarvittaessa editoi? Milloin julkaistaan ja miten markkinoidaan?
- Kirjoittaminen (tai videoiden kuvaaminen) on tänä päivänä markkinoinnin tärkein tehtävä. Sitä tulee arvostaa ja siihen tulee varata riittävästi aikaa.
Autamme sisällöntuotannossa
Meiltä saat sisällöntuotannon säännöllisesti toteutettuna, juuri oikeisiin tarpeisiin mitoitettuna. Otamme täyden vastuun sisällön tuotantoprosessista ja voit olla varma, että asiakkaitasi innostavaa sisältöä syntyy sovitusti joka kuukausi, sillä sisältö suunnitellaan ja toteutetaan sisältökalenterin mukaan!
Autamme myös markkinointimateriaalien teossa: toteutamme ketterästi tarpeesi mukaiset materiaalit mainontaasi, blogiteksteihisi, tuotekortteihisi tai vaikka PowerPoint-esitykseesi. Kun jätät markkinointimateriaalit huoleksemme, sinun ei tarvitse pähkäillä alati vaihtuvien kuvakokojen ja muiden rajoitusten kanssa.
Mikäli sinulla on laajempia digimarkkinoinnin tarpeita, tutustu myös Verkkoaseman Marketing IT-palveluun!
Verkkoasema Oy:n tarjonta
Viestintä
Lisätietoja
Muuta Verkkoasema Oy:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Verkkoasema Oy:n Viestintä -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |