Suomen johtava ohjelmistojen laadunvarmistuksen asiantuntijayritys, yli 15 vuoden kokemuksella
VALA on ohjelmistojen laadunvarmistuksen ja ohjelmistotestauksen edelläkävijä Suomessa, ja onkin luonnollista, että meillä on osaamista ja kokemusta kaikista olennaisista testauksen osa-alueista. Laadunvarmistuksen asiantuntijoillamme on keskimäärin yli kymmenen vuoden kokemus ohjelmistotestauksesta, joten softasi on osaavissa käsissä.
Asiantuntijamme tuovat lähtökohtaisesti asiakkaalle sellaista osaamista ja apua, jota heillä ei vielä ole, tai jollaista on haastavaa hankkia itse. Testaaminen ei ole vain hiirellä naksuttelua vaan vaatii älyä ja kokemusta – Eri asiakasprojektien kautta olemme nähneet kattavasti erilaisia toimintatapoja sekä -kulttuureja, poimineet mukaan hyviä käytäntöjä sekä oppineet välttämään pahimmat sudenkuopat.
Koulutamme henkilöstöämme jatkuvasti, unohtamatta kuitenkaan henkilökohtaisia ominaisuuksia; Emme yritä saada kaikkia samaan muottiin vaan iloitsemme jokaisen yksilöllisistä vahvuuksista.
VALA Group Oy:n tarjonta
Testaus ja laadunvarmistus
Lisätietoja
Muuta VALA Group Oy:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen | |
Testaus ja laadunvarmistus |
Toimialakokemus
Media | |
Pankki ja vakuutus | |
Telekommunikaatio | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Valmistava teollisuus |
VALA Group Oy:n Testaus ja laadunvarmistus -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |