32 tärkeintä johtajan taitoa vuonna 2021
Aloitimme keväällä keräämään mielestämme 32 tärkeintä taitoa johtajille vuonna 2021.
Lista päivittyy viikottain osoitteessa: The #32leadershipskills you need in 2021 (in English only)
Julkaisusarja on tarkoitetty kaikille, jotka haluavat kehittää johtamistaitojaan. Jaamme viikottain uusia, oivaltavia kirjoituksia digitaalisesta johtamisesta.
Käsittelemme johtamista laajana kokonaisuutena henkilökohtaisia ominaisuuksia ja sosiaalisia kohtaamisia. Johtaminen on päivittäisiä tekoja, sekä pitkäjänteistä yhteisen toimintatavan kehitystä. Johtajuus on jokaiselle meistä erittäin määrittelevä piirre, ja kertoo paljon meistä ihmisinä. Koko lista 32 taidosta, joita julkaisusarja tulee sisältämään, on kuvattu alla. Nelikenttä esittää viitekehyksen, jonka puitteissa taitoja esitellään.
Käytämme johtamistaitojen luokitteluun kahta akselia: passiivis-(re)aktiivinen akseli, jossa taidot nojaavat joko jatkuvaan tekemiseen, tai kykyymme vastata yksittäisiin, yllättäviinkin tilanteisiin. Vaakasuunnan minä-me akseli taas jaottelee johtajan taidot henkilökohtaisiin osaamisalueisiin ja luonteenpiirteisiin, sekä kykyymme toimia yhdessä muiden kanssa. Suoriutumisemme riippuu siis voimakkaasti niin omista henkilökohtaisista taidoistamme ja arvoistamme, mutta vaatii myös laadukasta yhteistyötä ympärillämme olevien ihmisten kanssa. Eihän kukaan meistä luo arvoa tyhjiössä!
Johtamistyylejä on yhtä monta erilaista kuin on johtajiakin, mutta tietyt taidot ja arvot tekevät joistain meistä loistavia johtajia. Haluamme tarjota oman kokemukseen perustuvan näkökulmamme siitä, mitä ne ovat, sekä miten sinäkin voit kehittää johtamistasi niiden suuntaan vaikka heti tänään. Julkaisumme saattavat muuttaa ajatteluasi perustavanlaatuisesti, mutta mukana on myös konkreettisia tekoja, joilla saat päivittäin tiimisi kanssa enemmän aikaan. Muista kuitenkin säilyttää oma persoonallinen otteesi!
Lue säännöllisesti päivittyvää listaa 32 johtajan tärkeimmästä taidosta osoitteessa: The #32leadershipskills you need in 2021 (English only)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Koulutus |
Omat tagit
Fingertip - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Jaakko Pellosniemi
Founder, CEO
Minua puskee eteenpäin tahto keksiä jotain, jota kaikki ihmiset tarvitsevat joka päivä. Sen tavoittelu on johtanut ikimuistoiselle matkalle yritysmaailmaan niin sähköisen .. | |
jaakko@fingertip.fi +358 40 5011 004 |
|
Fingertip - Muita referenssejä
Fingertip - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |