Admicom Estima tukenut Skanskan laadukasta laskentaa jo kolmen vuosikymmenen ajan
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä, joka toimii valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa yrityksen toiminta kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen.
– Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa Skanska luo innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien, Skanska Oy:n laskennan kehityspäällikkö Rickhard Ekman kuvailee.
Nimenomaan vastuullisuus on Skanskalle keskeinen toimintaa ohjaava arvo ja Ekmanin mukaan sen merkitys kasvaa jatkuvasti koko rakentamissektorilla.
– Vastuullisuus on osa arvopohjaamme ja se näkyy arjessa useilla tavoilla. Esimerkiksi työturvallisuuden kehittäminen on ollut pitkäjänteistä ja siinä välittämisen kulttuuri näkyy sekä skanskalaisille että Skanskan yhteistyökumppaneille. Jatkossa vastuullisuus koskettaa yhä laajemmin koko rakennusalaa ja tulevat vastuullisuusvaatimukset, kuten kestävyysraportointidirektiivi, vaativat yhä tarkempaa tietoa toimitusketjuista raaka-ainelähteisiin asti.
Kehittyvät teknologiat uudistavat laskennan prosesseja
Ekman vastaa työssään Skanskan tarjoustoiminnan ja -laskennan kehittämisestä sekä toimivuudesta yhdessä laskentatiimien kanssa. Ekman työskentelee tiiviisti laskennan kanssa kehittääkseen laskentamenetelmiä ja -työkaluja, jotka tukevat heidän päivittäistä työtään tarjoustoiminnan ja -laskennan parissa.
– Tehtäväni on varmistaa, että laskentaprosessimme ovat tehokkaita, tarkkoja ja ajantasaisia. Tarjoustyö on tiimityötä ja siihen osallistuu myös muita asiantuntijoita muun muassa suunnittelusta, hankinnasta ja tuotannosta. Yhteistyön avulla voimme hyödyntää monipuolista osaamista ja varmistaa, että jokainen tarjous on kattava ja laadukas.
Kustannuslaskennan prosessien kehittämistä tukevat myös uudet teknologiat, jotka ovat viime vuosina vaikuttaneet voimakkaasti käytössä olevien työkalujen kehitykseen.
– Rakennusalan kustannuslaskenta on kehittynyt huomattavasti viime vuosina. Yksi merkittävimmistä muutoksista on digitalisaation ja uusien teknologioiden hyödyntäminen. Nämä työkalut ovat parantaneet tarkkuutta ja tehokkuutta sekä mahdollistaneet reaaliaikaisen tiedon käytön päätöksenteossa.
Ekman uskoo, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa ja vaikuttaa muun muassa yritykselle tärkeään tietomallipohjaiseen (BIM) laskentaan.
– Tietomallinnus tarjoaa tarkkuutta, läpinäkyvyyttä ja yhteistyömahdollisuuksia kustannuslaskennassa ja projektinhallinnassa muutenkin. Tulevaisuudessa tietomallipohjaisen laskennan rooli tulee vain kasvamaan. Uskomme, että kehittyvät teknologiat, kuten tekoäly ja koneoppiminen, integroituvat entistä enemmän tietomalleihin, mikä mahdollistaa entistä älykkäämpiä ratkaisuja ja ennusteita.
Admicom Estima tukenut laadukasta laskentaa jo kolmen vuosikymmenen ajan
Laskennan tasalaatuisuuden varmistamiseksi Skanskassa on viime vuosina panostettu paljon laskentaprosessien ja -menetelmien sekä työkalujen yhdenmukaistamiseen.
– Meillä on selkeät prosessit, joita noudattamalla vähennämme virheiden mahdollisuutta ja parannamme koko laskentaprosessin tehokkuutta. Käytämme yhtenäisiä nimikkeistöjä ja luokituksia hankkeissamme, mikä mahdollistaa tiedon vertailun eri projektin välillä. Panostamme myös jatkuvaan koulutukseen ja kehitykseen.
Prosessien kehittämistä on tukenut myös aiemmin Tocoman Laskentana tunnettu Admicom Estima, joka on jo kolmen vuosikymmenen ajan toiminut Skanskan kustannuslaskennan työkaluna.
– Estima nopeuttaa laskentaprosessia tarjoamalla työkaluja määrä- ja kustannustiedon tuottamiseen ja raportointiin. Järjestelmä mahdollistaa yhtenäisten nimikkeistöjen, luokitusten ja panoshinnastojen käytön kaikissa projekteissa, mikä varmistaa johdonmukaisuuden eri hankkeiden välillä. Estima myös automatisoi monia laskentaprosesseja, mikä vähentää manuaalisen työn määrää ja nopeuttaa koko prosessia. Tämä parantaa tehokkuutta ja vapauttaa aikaa keskittyä kriittisiin analysointeihin ja päätöksentekoon.
Rakennusalan kireässä kilpailussa ja tiukkojen katteiden maailmassa korostuu laskennan tarkkuus, jotta hankkeita pystytään toteuttamaan kannattavasti.
– Laskentaa pitää pystyä tekemään mahdollisimman tarkasti, jotta kustannukset pysyvät myöhemmin hallinnassa. Estima integroituu tietomalleihin, mikä mahdollistaa tarkkojen määrälaskelmien tekemisen sekä vähentää virheiden riskiä ja parantaa tiedon tarkkuutta. Estimasta saamme tarkkaa tietoa myös esimerkiksi rakenteiden ja suoritteiden määristä sijainneittain, jolloin saamme yksityiskohtaisempaa kustannustietoa projektista. Tämä auttaa meitä ymmärtämään paremmin kustannusrakennetta projektin eri osissa ja tekemään taloudellisesti optimoituja päätöksiä kullekin alueelle erikseen.
Ekmanin mukaan on tärkeää, että laskelmia pystytään myös mukauttamaan projektin edetessä.
– Estima tarjoaa helpon tavan päivittää ja mukauttaa laskelmia projektin edetessä tai olosuhteiden muuttuessa, mikä tekee siitä joustavan työkalun erilaisiin tarpeisiin.
Nykyisessä hektisessä maailmassa laskennan tarkkuuden ohella korostuu tehokkuus, jota Estima tukee muun muassa mahdollistamalla omien viitehankkeiden hyödyntämisen laskennan pohjana.
– Laskentaprosessien nopeus ja sujuvuus ovat tärkeitä tiukkojen aikataulujen vuoksi. Prosessin on oltava tehokas, jotta tarjoukset voidaan valmistella niille annetussa ajassa. Tämän vuoksi esimerkiksi viitehankkeet ovat meille tärkeä ominaisuus Estimassa. Viitehankkeiden tieto tuo tarkkuutta ja nopeutta uusien hankkeiden laskentaan, kun voimme käyttää lähteenä aikaisempien hankkeiden määrä- ja kustannustietoa.
Helpottaa yhteistyötä ja työmaiden resursointia
Laadukkaan laskennan varmistamisessa korostuu varsinaisten laskentatyökalujen ohella myös yhteistyö. Siksi Skanskalle on tärkeää, että Estima mahdollistaa useamman käyttäjän työskentelyn saman kohteen parissa.
– Kun useampi laskija pystyy työstämään kohdetta samanaikaisesti, tiimin sisäinen yhteistyö ja tiedonkulku tehostuu, laskennan laatu paranee ja laskentaprosessi nopeutuu merkittävästi. Tämä on erityisen tärkeää hankkeissa, joissa on tiukat laskenta-ajat. Useamman henkilön osallistuminen samaan hankkeeseen vähentää myös virheriskiä, koska toinen tai kolmas silmäpari voi havaita mahdolliset puutteet tai virheet laskelmissa. Tämä parantaa lopullisen kustannusarvion ja tarjouksen luotettavuutta.
Kuten edellä todettiin, laskenta on tiimityötä, johon osallistuu asiantuntijoita myös laskentatiimin ulkopuolelta. Estimassa tiimien välistä yhteistyötä sujuvoittaa mahdollisuus jakaa lukuoikeuksia myös niille, jotka eivät suoraan osallistu laskentatyöhön.
– Meillä oikeastaan kaikki muut kuin laskijat ovat Estimassa pääsääntöisesti lukuoikeudellisia käyttäjiä. Tämä on hyvä ominaisuus, sillä muutkin voivat seurata kustannuslaskennan etenemistä ja pääsevät kiinni ajantasaiseen tietoon.
Laskentavaiheen jälkeen Estimalla toteutettu kustannuslaskenta auttaa tehostamaan myös työmaatoimintaa. Esimerkiksi sijainneittain kirjatuilla rakenteiden ja suoritteiden määrillä on iso merkitys työmaan aikataulutuksessa ja resursoinnissa.
– Kun tiedämme tarkalleen, missä vaiheessa projekti on ja mitä resursseja tarvitaan tietyssä sijainnissa, voimme suunnitella resurssien käytön tehokkaammin. Tämä varmistaa, että oikeat materiaalit ja työvoima ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Pitkäaikaista yhteistyötä laskentatyökalujen kehittämisessä
Skanska on yksi pitkäaikaisimpia Estiman käyttäjiä, ja yrityksen henkilöstö on ollut alusta alkaen vahvasti mukana ohjelmiston kehityksessä. Myös jatkossa yrityksessä odotetaan uusien toimintojen kehittämistä ja integrointia saumattomasti osaksi päivittäistä työtä, sekä esimerkiksi analytiikka- ja raportointityökalujen kehittämistä syvällisemmän tietojen analysoinnin mahdollistamiseksi.
– Odotamme innolla Estiman kehitystä tulevaisuudessa ja toivomme Admicomin jatkavan innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä, jotka vastaavat nopeasti muuttuviin rakennusalan tarpeisiin. Toivomme, että Admicom jatkaa automaatiomahdollisuuksien laajentamista ja hyödyntää tekoälyä sekä koneoppimista. Tämä voisi nopeuttaa laskentaprosessia entisestään ja parantaa tarkkuutta. Ympäristövaatimusten kasvaessa odotamme Estiman tarjoavan lisää työkaluja myös kestävyyden huomioimiseen kustannuslaskennassa, kuten elinkaarikustannusanalyysit tai hiilijalanjäljen arviointi.
Skanskassa toivotaan, että palautetta kerätään säännöllisesti Estiman kehittämiseksi, ja he haluavat olla jatkossakin aktiivisesti mukana tuotekehityksessä. Yrityksen edustajia on mukana myös uudessa asiakasraatitoiminnassa, jossa asiakkaat pääsevät entistä tiiviimmin mukaan tuotekehitykseen.
– Olemme kokeneet, että palautteemme otetaan vakavasti huomioon Estiman kehitystyössä. Tämä jatkuva vuorovaikutus auttaa ohjelmistoa vastaamaan paremmin tarpeisiimme.
Aktiivisen tuotekehityksen ohella Ekman korostaa asiakastuen ja koulutuksen merkitystä ohjelmiston täysimääräisessä hyödyntämisessä ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä.
– Estiman tukitiimi on ollut aina valmis auttamaan meitä kaikissa kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Lisäksi koulutukset ovat olleet hyödyllisiä henkilöstömme osaamisen kehittämisessä. Odotamme myös jatkossa jatkuvaa tukea koulutuksen muodossa, jotta henkilöstömme pysyy ajan tasalla uusimmista päivityksistä ja osaa hyödyntää kaikkia uusia ominaisuuksia tehokkaasti.
Kokonaisuudessaan Skanskassa on oltu tyytyväisiä yhteistyöhön Admicomin kanssa.
– Vaikka Estima on kehittynyt perustyökalusta edistyneeksi järjestelmäksi, joka vastaa nykyajan vaatimuksia, on edelleen alueita, joissa näemme kehittämisen varaa. Olemme kuitenkin nähneet paljon edistysaskeleita, ja uskomme, että hyvällä yhteistyöllä jatkossakin voimme saavuttaa merkittäviä parannuksia.
Suosittelija:
"Estima nopeuttaa laskentaprosessia tarjoamalla työkaluja määrä- ja kustannustiedon tuottamiseen ja raportointiin. Järjestelmä mahdollistaa yhtenäisten nimikkeistöjen, luokitusten ja panoshinnastojen käytön kaikissa projekteissa, mikä varmistaa johdonmukaisuuden eri hankkeiden välillä."
Rickhard Ekman
Tiedot
Tilaaja: | Skanska |
Ajankohta: | 1994 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT | |
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |