AR-osaajalta ratkaisu tehokkaaseen etätukeen Kiilto-haasteessa
Mitä tehdä, kun asiantuntija ei voi matkustaa, mutta haastavatkin projektit pitää saada jatkumaan? Oululaisen Augumenta Oy:n älylasi- ja kamerasovellus valittiin ratkaisemaan Kiillon haaste toimivasta etäyhteistyöstä asiakkaiden kanssa.
Oululainen, teollisuudelle lisätyn todellisuuden ratkaisuja kehittävä ohjelmistoyritys Augumenta voitti Industryhackin järjestämän kilpailun ja valittiin toimittamaan ratkaisu suomalaiselle perheyritykselle, Kiilto Oy:lle. Koronaviruksen aiheuttamat haasteet ja matkustusrajoitukset ovat asettaneet monet yritykset Suomessa ja maailmalla tilanteisiin, joissa toimitukset viivästyvät, toiminta on pysähdyksissä tai huoltotoimia ei voida tehdä, koska ihmiset eivät voi matkustaa eivätkä työskennellä fyysisesti lähellä toisiaan. Augumenta on kehittänyt ongelmaan ratkaisun, joka täytti myös Kiillon haastavien projektien vaatimukset.
Kiilto haki ratkaisua, jonka avulla he pystyvät olemaan yhteydessä yhteistyökumppanien ja asiakkaiden kanssa vallitsevasta tilanteesta huolimatta. Kiilto Oy valmistaa tuotteita rakentamisen, teollisuuden ja puhtaanapidon tarpeisiin. Tuotteet täytyy aina testata paikallisesti, ja jotta voidaan varmistua siitä, että tuotteet toimivat siten kuin on tarkoitettu, ne täytyy tarkastaa ja analysoida huolellisesti. Tähän saakka Kiilto on toiminut testausvaiheessa läheisesti asiakkaan kanssa lähettämällä asiakkaan toimipisteeseen oman asiantuntijansa. Koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi tämä ei ole enää mahdollista, vaikka tarve testaamiseen on edelleen olemassa.
Augumentan tavoitteena oli vastata Kiillon asettamiin tiukkoihin vaatimuksiin täydellisesti: ratkaisu on helppo ottaa käyttöön, se sallii yhteydenpidon useiden henkilöiden välillä eri sijainneista ja mahdollistaa testausprosessien yksityiskohtaisen tarkastelun ja dokumentoinnin. Se toimii myös vaativissa olosuhteissa, on kustannustehokas ja monistettavissa globaaliin käyttöön. Myös tietoturva on otettu huomioon. SmartEyes-nimisen ratkaisun tarkoituksena on tarjota asiantuntijalle mahdollisimman tarkka näkyvyys tuettavaan prosessiin. Asiakas saa omaan toimipisteeseensä älylasit ja videokamerajärjestelmän, joiden avulla Kiillon asiantuntija saa tarvittavan tiedon omaan työpisteeseensä. Augumentan SmartCall yhdistää myös äänen, joten kommunikointi on asiakkaalle helppoa. Älylasien avulla käyttäjän molemmat kädet ovat vapaana, joten hän voi työskennellä normaalisti samalla kun kommunikoi etäasiantuntijan kanssa. Kun tukea ei enää tarvita, laitepaketti on helppo lähettää seuraavaan projektiin. Augumentan ratkaisun avulla etäasiantuntija voi tukea asiakasta samoin kuin aiemminkin.
“Vastaava ratkaisu toimii tietysti missä tahansa yrityksessä, jossa on samoja ongelmia. Koronaviruksen myötä kasvanut etätyön osuus tulee jäämään tavaksi ainakin osittain myös kriisin jälkeen, ja Augumenta tarjoaa ratkaisun siihen, miten etätyö käy luontevasti. Ratkaisun avulla on mahdollista säästää matkakustannuksissa, reagoida ongelmatilanteisiin nopeammin ja pitkällä aikavälillä matkustamisen vähenemisen myötä vaikuttaa myös ympäristöön,” painottaa Augumentan toimitusjohtaja Tero Aaltonen.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
IoT | |
Lisätty todellisuus ja VR |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Augumenta - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Augumenta - Muita referenssejä
Augumenta - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |