Arvokas digitaalinen omaisuus talteen
Ponsse Oyj on maailman johtava tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys. Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön 1970 ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Kaikki PONSSE metsäkoneet valmistetaan Suomessa Vieremällä. Ponsse-konserniin kuuluu 11 tytäryhtiötä ja 26 jälleenmyyjää eri puolilla maailmaa.
Ponssen arvokas digitaalinen omaisuus hallitaan Exoven digiviisaalla ratkaisulla
Ponsse on vahva kansainvälinen konserni, jolla on tytäryhtiöitä ja jälleenmyyjiä ympäri maailmaa. Markkinointiin, myyntiin, brändiin ja viestintään liittyvä digitaalinen aineisto on saatava säilytettyä brändihallitusti yhdessä paikassa ja jaettua kaikille markkinoille. Ponsse valitsi kilpailutuksen jälkeen Exoven modulaarisen digitaalisen aineistonhallinnan ”digiviisaan” ratkaisun. Valintaan vaikuttivat Exoven ratkaisun tarjoamat lisäominaisuudet, modulaarisuus sekä selkeä käyttöliittymä.
Haasteet
Ponssella on valtava määrä erilaisia digitaalista informaatiota hallittavaksi: yritys- ja brändimateriaaleja, esitteitä, kuvia ja videoita sekä niihin liittyviä ohjeistuksia ja muita dokumentteja. Tällaisen informaatio- ja aineistomäärän hallitseminen yrityksen verkkolevyillä ja jakaminen eri kanaviin ja käyttötarkoituksiin pelkästään sähköpostilla muodostui haasteeksi, kun Ponssen sisältömarkkinoinnin toimenpiteiden volyymi kasvaa jatkuvasti ja kansainvälinen toiminta laajenee. Ratkaisun oli oltava todistetusti toimiva ja tietoturvallinen sekä sellainen, johon vain käyttöoikeuden omaavilla käyttäjillä on pääsy.
Ratkaisu
Exove toteutti Ponsselle digiviisaan ja dynaamisen, suomilipulla varustetun 100% kotimaisen, materiaalipankkiratkaisun, johon koottiin Ponssen markkinointiviestinnän digitaalinen aineisto. Tavoitteeksi asetettiin markkinoinnin toimenpiteiden tehostaminen brändihallitusti ja aineistojen sekä muun informaation tehokas jakaminen eri kanaviin, kaikilla markkinoilla ja valituille käyttäjille. Ponssen pääkäyttäjät ja tytäryhtiön edustajat koulutettiin palvelun käyttöön Exoven jalkautusohjelman mukaisesti. Älykkäiden dynaamisten tuotepohjien käyttöönotolla pystytään helpottamaan paikallista materiaalitarvetta, brändin mukaisella ilmeellä.
Hyödyt
Exoven älykäs kotimainen ratkaisu on tuonut laajasti hyötyjä Ponssen markkinoinnille ja myynnille niin kotimarkkinoilla kuin koko jälleenmyyjäverkostossa globaalisti:
- Digiviisas materiaalipankki on tuonut lisää tehokkuutta, kun digitaaliset ja ajantasaiset aineistot ovat nyt yhdessä keskitetyssä järjestelmässä ja Ponssen globaalin organisaation käytettävissä. Oikean informaation tallentaminen, etsiminen, hallinta, jakaminen ja julkaiseminen ovat nyt helppoa ja yksinkertaista. Modulaarisella ratkaisulla pystytään varautumaan laajentuvan toiminnan mukanaan tuomiin haasteisiin ja uusien käyttäjäryhmien tarpeisiin.
- Resurssien käyttö on suoraviivaista ja helposti ohjattavaa selkeiden työnkulkujen ja dynaamisten tuotepohjien ansiosta. Markkinointimateriaalien muokattavuus ja automatisointi ovat helpottaneet materiaalin räätälöintiä ja jakelua.
- Palvelun käyttöoikeuksilla ja käyttäjäryhmillä voidaan hallita helposti ja turvallisesti koko informaatiokirjoa. Palvelun käyttökokemus on ollut hyvä ja käyttöliittymän toimivuuden kautta käyttäjät ovat ottaneet palvelun nopeasti omakseen ja jokapäiväiseen käyttöön.
”Exoven moderni digitaalisen aineistonhallinnan ratkaisu palvelee meitä kansainvälisenä yhtiönä erinomaisesti. Jakeluprosessimme ovat tehostuneet, kun on yksi paikka, jossa digitaalinen omaisuutemme on älykkäästi tallessa, aina käyttövalmiina kaikille käyttäjillemme. Seuraava askel tehostamisessa on integroida se muihin järjestelmiimme”, sanoo Eveliina Pölkki Ponssen markkinoinnista.
Suosittelija:
Exoven moderni digitaalisen aineistonhallinnan ratkaisu palvelee meitä kansainvälisenä yhtiönä erinomaisesti.
Eveliina Pölkki, Ponssen markkinoinnista
Tiedot
Tilaaja: | Ponsse Oyj |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Aineistonhallinta | |
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
Sisällönhallinta | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |