Attido on jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista
Great Place to Work Finland on jälleen valinnut Suomen parhaat työpaikat pienten, keskisuurten ja suurten työpaikkojen sarjoissa. Tulokset julkistettiin eilen illalla Parhaat työpaikat 2020 – gaalassa Helsingin Messukeskuksessa. Neljättä kertaa tutkimukseen osallistunut Attido nosti sijoitustaan viime vuodesta kaksi pykälää ollen tällä kertaa keskisuurten yritysten sarjassa 25:s.
Great Place to Work -tutkimukseen osallistui tällä kertaa kaikkiaan 150 organisaatiota, joissa työskentelee noin 30 000 työntekijää. Työpaikkojen vertailu perustuu yrityksissä toteutettavaan Trust Index -henkilöstökyselyyn sekä Culture Audit -selvitykseen johtamiskäytännöistä. Näistä kahdesta henkilöstön mielipiteelle annetaan tutkimuksessa johtamiskäytäntöjä suurempi painoarvo.
”Hyvän työpaikan rakentaminen on Attidon johdon arvovalinta. Attidolla on myös sitouduttu aidosti ja pitkäjänteisesti hyvän työpaikan rakentamiseen. Sen ansiosta on rakentunut aito, avoin ja matalahiearkinen yrityskulttuuri, missä työntekijä kokee arvostusta. Tutkimustuloksemme mukaan Attidolla otetaan huomioon työntekijöiden yksilöllinen elämäntilanne ja pyritään monin eri tavoin pitämään työtä ja muuta elämää balanssissa”, Petra Helle-Kari, Great Place To Workilta kommentoi.
HENKILÖSTÖ AKTIIVISESTI MUKANA LUOMASSA JA RAKENTAMASSA ATTIDO 2.0:AA
Vuosi 2019 toi mukanaan ison muutoksen, kun heti vuoden alussa Attido Oy ja taloushallinnon automaatioratkaisua kehittävä Aico Oy eriytettiin kahdeksi erilliseksi ja itsenäiseksi yritykseksi. Attidon kannalta tämä oli ikään kuin paluu juurille. Yritys aloitti toimintansa vuonna 2001 ERP-projektitalona ja on siitä lähtien rakentanut ymmärrystä IT:n ja liiketoiminnan välille tuomalla markkinoiden parhaat toiminnanohjauksen ja tiedolla johtamisen ratkaisut asiakkaiden avuksi.
”Menestys tehdään yhdessä ja kiitos tästä upeasta listasijoituksesta kuuluu kaikille attidolaisille! Kuluneen vuoden aikana olemme tarkentaneet fokusta ja strategiaamme. Olemme tehneet johdonmukaisesti työtä yhdessä henkilöstön kanssa ja pitäneet kunnia-asiana sitä, että tehdyistä lupauksista ja päätöksistä pidetään kiinni”, Attido Oy:n toimitusjohtaja Mikko Jääskeläinen kertoo.
”Sinä olet kokemus – työryhmän kautta jokaisella attidolaisella on ollut halutessaan mahdollisuus osallistua kehitystyöhön”, Attidon henkilöstöstä ja kulttuurin kehittämisestä vastaava Kaisa Hyvärinen jatkaa.
”Erityisen tyytyväinen täytyy olla tutkimustuloksessa nähtäviin hyviin arvioihin luottamukseen ja itseohjautuvuuteen liittyen. On ilahduttavaa huomata, että vuosien aikana tehty sisäinen kehitystyö ja panostukset avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen tuottavat tulosta”, Hyvärinen sanoo.
Attido Oy:llä työskentelee tällä hetkellä reilut 80 tietojärjestelmien ja ohjelmistotekniikan asiantuntijaa Suomessa ja Latviassa. Yrityksen tavoitteena on olla alan paras työpaikka tekijöilleen, minkä takia työtä organisaation ja henkilöstön kehittämiseksi tullaan jatkamaan aktiivisella ja systemaattisella otteella myös tulevaisuudessa.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
HR | |
Supply chain management SCM | |
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Attido - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Attido - Muita referenssejä
Attido - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |