Case Altia - Ratkaisu kysynnän ennustamiseen
Alkoholituotteiden valmistaja ja myyjä Altia on ottanut käyttöön RELEXin ratkaisun kysynnän ennustamiseen ja ostojen suunnitteluun. Tavoitteet konsernin kysynnän ja oston suunnittelun käytäntöjen yhtenäistämisestä ja globaalin näkyvyyden saamisesta ennusteeseen ovat toteutuneet jo ensimmäisen käyttövuoden aikana.
Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomayhtiö, jonka tuotevalikoima koostuu viineistä ja väkevistä alkoholijuomista. Altia valmistaa, markkinoi, myy, vie ja tuo maahan omia sekä päämiesten tuotteita. Konsernin liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 1 100.
Altia LYHYESTI
- Perustettu 1999
- Konsernin liikevaihto € 500M vuodessa
- Henkilöstön määrä 1100
- Tuotantolaitokset 4 kpl: Koskenkorva (tislaamo), Svendborg, Rajamäki ja Tabasalu (viinin ja väkevien alkoholijuomien tuotanto ja pullotus)
- Logistiikkakeskukset 5 kpl: Svendborg, Rajamäki, Tabasalu, Årsta ja Riika
- Projekti Käyttöönotto Suomessa ja Ruotsissa joulukuussa 2012, vuonna 2014 käyttö laajennettiin Viroon, Tanskaan ja Latviaan
Haasteet ja tavoitteet
Altia toimii useissa maissa ja suurimmat haasteet koskivat kansainvälisen toiminnan tehostamista. Yrityksellä oli tarve yhtenäistää käytäntöjä ja parantaa ennustamisen tarkkuutta globaalisti. Tärkeänä tavoitteena oli myös eriyttää menekin ennustaminen ja ostojen suunnittelu eri tiimeihin, sillä näiden toimintojen nähdään vaativan erilaista lähestymistapaa ja erilaisia kompetensseja. Prosessin haluttiin kuitenkin säilyvän integroituna ja yhdessä työkalussa toteutettavana organisatoorisesta eriyttämisestä huolimatta.
Aiemmin kysynnän ennustamista ja ostojen suunnittelua oli tehty SAPin MRP:llä ja E3 AWR:lla, jotka korvattiin RELEXillä.
Käyttöönottoprojekti
RELEXin käyttöönotto toteutettiin nopealla aikataululla. Projektin kickoffista ensimmäiseen käyttöönottoon kului kolme kuukautta. Kaikki toiminnalliset tarpeet pystyttiin täyttämään suunnitelman mukaisesti projektin laajuudesta ja tiukasta aikataulusta huolimatta. Integraatio toteutettiin Acando SAP -standardirajapinnalla.
RELEXin järjestelmä otettiin Altialla käyttöön joulukuussa 2012. Ensimmäisenä käyttöönotto tehtiin Suomessa ja Ruotsissa. Käyttöönottovaiheessa toteutusta pilotoitiin kussakin maassa ensimmäinen kuukausi kahden toimittajan tuotteilla ja tämän jälkeen kaikki loput toimittajat sekä omat valmisteet otettiin järjestelmän piiriin seuraavien kolmen kuukauden aikana. Vuonna 2014 RELEX:n käyttöä on laajennettu tammikuussa Viroon, ja kevään aikana myös Tanskaan ja Latviaan.
Tavoitteet uuden järjestelmän käytölle
- Yhtenäiset prosessit ja toimintatavat eri myyntiorganisaatioissa ja maissa
- Menekin ennustamisen ja ostojen suunnittelun erottaminen eri tiimeihin siten, että prosessi kuitenkin säilyy integroituna ja yhtenäisenä
- Automaation lisääminen suunnittelussa
- Järjestelmäpohjaisten ennusteiden ja ostoehdotusten luotettavuuden parantaminen
- Keskittyminen prosesseissa poikkeustilanteiden hallintaan sekä proaktiiviseen muutostilanteiden ennakoimiseen
- Globaali näkyvyys ennusteeseen ja yhtenäiset seurattavat mittarit (KPI:t)
- Palvelutason parantaminen
- Varaston kierron parantaminen
- Kuljetusyksiköiden tehokas optimaalinen täyttö myös useita eri tuotteita tilattaessa
Tuloksia
Altia on ollut tyytyväinen ensimmäisen vuoden kokemuksiin
RELEXin järjestelmän toimivuudesta ja tuloksiakin on syntynyt:
- Suomessa ennustetarkkuus on parantunut keskimäärin 9 prosenttiyksikköä
- Varmuusvarastotasoja on pystytty pienentämään huomattavasti
- Tuotepuutteet ovat vähentyneet merkittävästi
- RELEXiin sisäänrakennettu raportointityökalu tarjoaa joustavan ja lähes reaaliaikaisen näkymän koko konsernin tilanteeseen kaikilla halutuilla seurantatasoilla
RELEX-käyttöprosessi perustuu Altialla pitkälti poikkeustenhallintaan. Kaikille tuotteille lasketaan automaattisesti pohjaennusteet ja ostoehdotukset. Poikkeustilanteet, kuten kysynnän erikoistilanteet tai kysyntäpiikit saadaan nostettua järjestelmästä automaattisesti esiin käyttäjien itse määriteltävissä olevilla hälytysrajoilla. Poikkeuspohjainen tiedon käsittely tehostaa toimintaa ja ohjaa tekemistä oikeisiin asioihin.
Loppukäyttäjät ovat antaneet RELEX-järjestelmästä hyvää palautetta. Käyttäjät ovat olleet erityisen tyytyväisiä siihen, että RELEX:n näkymien muokkaus omiin tarpeisiin sopivaksi on helppoa ja joustavaa, eikä kaikkia raportteja ja näkymiä ole pakko määritellä tai konfiguroida etukäteen pääkäyttäjien toimesta.
Tulevaisuudessa RELEXin käyttöä laajennetaan kysynnän ennustamisen osalta Norjaan ja konjakkiliiketoimintaan.
”RELEX on joustava ennustamisen ja toimitusketjun suunnittelun kumppani. RELEX hallitsee SAP-ympäristön erittäin hyvin ja siksi järjestelmien yhteensovittaminen sujui nopeasti ja tehokkaasti.”
Jussi Hyvärinen
Projektipäällikkö, Altia
”Aiemmin koko konsernia kattavan tiedon kerääminen ja analysoiminen oli haasteellista ja vei paljon aikaa. RELEXin järjestelmästä saa tiedon nopeasti kaikilla halutuilla tasoilla ja sieltä voi myös automatisoida raportteja eri tarpeisiin. Esimerkiksi eri maiden myyntiennusteita voidaan tarkastella yhdestä näkymästä kokonaisuutena eri
tasoilla.”
Lauri Helin
Projektin omistaja,
Altia
Tiedot
Tilaaja: | Altia Oyj |
Ajankohta: | 2012 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Supply chain management SCM |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Linux | |
Open source |
RELEX Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
RELEX Solutions - Muita referenssejä
RELEX Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |